Lainsäädäntöä haetaan avuksi lapsipornosivujen estämiseksi

Poliisin estotoimet saavat myös tukea.
4.3.2008 10:51 (päivitetty 10:56) Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sekä Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta tukevat liikenneministeri Suvi Lindénin linjauksia lapsipornon levittämisen estämiseksi internetissä.
- Lasten oikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeää saada lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävän kuvamateriaalin estotoimet pikaisesti mahdollisimman laajaan käyttöön niin Suomessa kuin myös yhä laajemmin kansainvälisestikin. Mikäli operaattoreiden vapaaehtoiseen toimintaan perustuva sivujen sulkeminen osoittautuu huonosti toimivaksi, on syytä säätää pakottavaa lainsäädäntöä, Aula ja Markkula korostavat yhteisessä kannanotossaan.
Aulan ja Markkulan mukaan yksinomaan sananvapauteen keskittyvässä keskustelussa näyttää unohtuvan helposti se, että kuvien takana on lihaa ja verta olevia lapsia, joiden ihmisarvoa ja oikeuksia myös netissä levitettävä rikollinen kuvamateriaali vakavasti loukkaa.
Uusi vuoden 2007 alusta Suomessa voimaan tullut laki pyrkii estämään pääsyä ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin. Kotimaassa vastaavien sivujen ylläpidon kieltää jo rikoslaki. Vastaavanlainen lainsäädäntö on ollut jo aiemmin voimassa Norjassa ja Iso-Britanniassa.
Lasten hyväksikäyttötilanteista otettujen kuvien levittämisen estäminen on osa kokonaisuutta, jolla vakavia rikoksia koetetaan kansainvälisesti vähentää. Muita ovat itse hyväksikäytön ehkäisy, hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden lasten tunnistaminen ja auttaminen sekä kuvamateriaalin tuottajien ja lapsia hyväksikäyttävien aikuisten saattaminen edesvastuuseen.
-Vaikka suomalaisilla netin suodatustoimilla ei tietystikään saada koko lapsiporno-ongelmaa ratkaistua, on kyseessä kuitenkin hyvin tärkeä periaatteellinen linjaus ja viesti suomalaisen lainsäätäjän tahdosta puolustaa lapsen oikeuksia, Aula ja Markkula korostavat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Tietoenator nousi pinnalle
10.02.2009 Tietotekniikan palveluyritys Tietoenatorin tulos nousi voitolliseksi ja liikevaihto säilyi ennallaan loka–joulukuussa.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (40)
Suodatus ei vaan yksinkertaisesti toimi ja samalla polkee sananvapautta. Suodatuslista pitäisi vähintäänkin olla julkinen.
Pitäisi hyökätä agressiivisesti lapsipornoa levittävien palvelimien ja niiden ylläpitäjien kimppuun.
Ja todellisuudessa ongelma ei edes ole verkkosivuilla vaan p2p verkoissa.
mm. Waste verkolla saadaan täysin suojattu verkko aikaan joihin ei päästä väliin millään.
Yksinomaan videokameran edessä poliittisten irtopisteiden keräämiseksi annetuissa kommenteissa näyttää poliitikoilta unohtuvan helposti se, että tärkeintä tässä asiassa ei ole niiden poliittisten irtopisteiden kerääminen näennäisellä toiminnalla, vaan se että tehdään jotain oikeasti konkreettista lasten hyväksi.
Lasten hyväksikäyttöä kun on niin monenlaista, ja kenties surullisinta on se joka tapahtuu päivänvalossa kameran ja kaiken kansan silmien edessä.
Tavoitteenhan pitäisi olla lasten suojeleminen joutumasta lapsipornon tekijöiden uhriksi, eikä kansalaisten varjeleminen tiedolta, että sellaista tapahtuu. -- Tapani Tarvainen / EFFI
Tämänpäiväisen mielenosoituksen vaatimuksena on:
* Internet-liikenteen suodatus lopetetaan hyödyttömänä, perustuslain vastaisena ja sananvapautta loukkaavana.
* poliisi ryhtyy konkreettisiin toimiin lapsipornografiaa sisältävien sivujen sulkemiseksi.
Edelleenkin suodatuista sivuista vain murto-osa sisältää todellista lapsipornoa. Yhden (?) poliisin subjektiivinen arvio siitä mikä on lapsipornoa ja mikä ei, ei missään nimessä kuulu oikeusvaltion periaatteisiin. Poliisin ja Pelan tarkkuudesta kertoo jotain se että Googlesta hakemalla hakusanalla "gay porn" kymmenen ensimmäisen linkin joukosta neljä on suodatettuja. Miksi sitten näitä sivuja ei ole poistettu netistä? Olisikohan niin että ne sisältävätkin laillista pornoa.
Perustuslakia ei pitäisi voida ohittaa lapsipornokortilla. Ennakkosensuuri ei kuulu länsimaiseen demokratiaan.
Todellinen lapsiporno liikkuu suljetuissa yhteisöissä vertaisverkoissa ja muualla. Suodatetuilta julkisilta nettisivuilta sitä ei löydy.
Mistä näitä lausuntoautomaatteja tulee?
Pitänee ottaa käyttöön vertaus kuvaamaan tätä nykyistä "suodatusmekanismia", vertauksiahan käytti perimätiedon mukaan jo n. 2000 vuotta sitten eräs historiallinen henkilö selittämään "vaikeita asioita".
Vertaus:
Liikenneturva on heikentynyt ylinopeuksien vuoksi. Tutkitaan ja todetaan että erityisesti Audi- ja Hyundai-kuljettajat ajavat ylinopeutta. Säädetään laki että Audien ja Hyundaiden kuljettajan oven lukot laitetaan maalarinteipillä kiinni. Poliisi sitten laittaa teipit Audeihin, Bemareihin, Mersuihin ja Toyotiin. Ja poliisi on tyytyväinen, liikenneturva on turvattu.
Ihmiset valittavat kiusanteosta, poliitikot puolustautuvat että "Hyi, hyi, ei saa valittaa, nyt säästyy ihmishenkiä"
-vertaus loppuu-
Yhtä tehokasta ja järkevää touhua tämä sensuuri-suodatus-puuhastelu.
Vinkiksi poliitikoille: TEHKÄÄ JOTAIN OIKEAA ASIAN ETEEN JA LOPETTAKAA PUUHASTELU!
Suodatuksessa ongelmaksi nousee se, että sitä ei mielletä toimivaksi ja sen kiertämiseksi tehdään kokoajan lisää työtä. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvaa kilpavarustelua suodattajien ja sen kiertäjien välillä. Tilanteesta tulee helposti samanlainen kierre kuin viruksien kirjoittajien ja virusten torjujien välillä. Eli jatkuva päivittäminen ja järjestelmien uusiminen. Ja kaiken tämän teknisen kilpavarustelun jalkoihin unohtuu itse asia eli lasten hyväksikäytön estäminen ja vähentäminen.
Eli suomalainen lainsäätäjä haluaa piilottaa lapsipornon, muttei ottaa kiinni lapsipornon lataajia/levittäjiä/tekijöitä. Nyt sensuroinnin ansiosta oikeat pedofiili ryhtyvät käyttämään esim. tor-verkkoa ja ratsattujen lp-sivustojen/palvelinten logitiedoista ei enää löydykkään tarvittavia tietoja pedojen löytämiseen... eli laki ja estotoimet maksavat poliisille, maksavat poliitikoille, maksavat operaattoreille, haittaavat poliisin työtä ja normaalia netin käyttäjää, sekä polkevat sananvapautta. Plussana kukaan, kuka ei muutenkaan eksyisi lapsipornosivuille, ei eksy vahingossa lapsipornosivuille.
Rip sananvapaus, kolme hurraahuutoa Poliisivaltiolle!
Jos estolistaa kuitenkin on pakko käyttää, ehdotan hieman erilaista tapaa sen laadintaan. Koko listan olemassaoloahan on perusteltu sillä, että se estää satunnaista surffaajaa eksymästä lapsipornon pariin. Miksi ihmeessä sitten ei valtavaa surffaajayhteisöä hyödynnetä siten, että lapsipornosivuja voisi ilmiantaa (huom! yksinkertaisesti ja nopeasti!) poliisille, joka sen jälkeen joko lisää tai on lisäämättä sivun listalle järjellisen harkinnan mukaan. Voi olla, että nytkin on näin, tai on olematta, mutta siitäpä ei tietoa ole kun KRP ei halua kertoa kuinka lista tarkalleen kasataan ja kuka sen kasaa. Toivottavasti ei se komisario Sisu, joka vaan sattuu inhoamaan täysin laillista homopornoa.
Helpotetaan etsintää ja katsotaan poliisin suodattamat sivustot. Ne pystyy tällä aukottomalla nettisuodatuksella ohimaan pistämällä vain .nyud.net osoitteen perään, eli esimerkiksi lapsiporno.info.nyud.net ja kaikki toimii kuin filtteriä ei olisikaan. Ei niiltäkään Nikin listalta kymmeniä sivuja läpikäymällä lapsipornoa löytynyt.
Katsoin vielä täydellisempää listaa je.org-sivustolta, mutta tulos oli sama. Nuoreksi meikattuja tyttöjä joillain sivuilla oli, mutta kroppa osoitti, että ikää taitaa olla jo yli 20 vuotta. Jonkun osoitteen takana oli jopa vanhempiin "tyttöihin" erikoistuneita sivuja. Samat naiset muuten olivat aika monella eri sivulla, kun kasvoihin kiinnitin huomiota.
Sen sijaan latasin ohjelman nimeltä eMule. Se on kuulemma huono, täynnä spämmiä, turvaton ja parempiakin olisi. Päätin kokeilla, koska tähän saa lähdekoodin ja se on ollut vuosikausia saatavilla. Johan löytyi. Heti ensimmäinen tiedostolistaus lapsipornoon viittaavalla haulla antoi viitteitä mitä tuleman pitää. Kun katsoin erään käyttäjän tiedostolistaa, jolta olin lataamassa, sainkin taas lisää hakusanoja ja uusia tiedostoja. Käyttäjä näkyi IP:n perusteella tulevan Koreasta.
Esimerkiksi kiddie ja r@ygold vain avainsanoiksi, niin löytyi aivan oikeaa lapsipornoa, elokuvia ja täysin ilmaiseksi. Todennäköisesti tästä ei jäänyt edes kovin paljon jälkiä verkkoon tai sitten ne ovat Saugstube-nimisellä palvelimella. Liikenne kulki vielä operaattorin proxyn läpi, niin Saugstubelle jäänyt IP osoittaa operaattorin proxyyn, joista ei yleensä logien perusteella kovin pitkälle pääse.
Katsoin muutaman pätkän, jotka olin ladannut ja totesin, ettei tämä ole minun juttu. Vaikka olen tuhansia filmejä elämäni varrella nähnyt, niin nämä olivat sen verran kuvottavia kaikkine filmeillä esiintyvine namusetineen, että pitää olla taipumusta, jos näistä jotain kicksejä saa. Poistin materiaalin kokonaan ja myös kyseisen ohjelman.
Lopputulos kokeilusta oli, että Pelastakaa Lapset ja ministeri Lindén ovat pihalla kuin lumiukot tekniikasta ja siitä, missä lapsiporno liikkuu ja millä tavoin sitä voidaan estää. Jos internetiin on yhteys, et voi estää lapsipornon saamista käytännössä mitenkään. Olen kuullut, että oikeilla lapsipornofriikeillä on aivan omat verkkonsa, joihin pääsee vain kutsusta ja näissä on salaukset ja ip-väärennökset sen verran kunnossa, ettei kiinni jäädä.