Television digitalisointi on käsittämätön asia

Digi-tv sattoi näin toteutettuna pysyvämminkin vahingoittaa suomalaisten teknologiamyönteisyyttä.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
6.3.2008 13:14 Suomalaiset eivät anna valtiolle hyvää arvosanaa digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtymisestä uudessa tutkimuksessa. Kodeissa ärsyttää se väkipakko, millä kuluttajat ajettiin arviolta keskeneräisen tekniikan käyttäjiksi.
- Pakko oli huono motiivi, mikä vaikeutti uuden medialaitteen omaksumista. Kärkevin kritiikki pakottamisen ohella koski laitteiston ja järjestelmän keskeneräisyyttä. Suurin osa haastatelluista ei voinut käsittää, miksi Suomi ylipäätään digitalisoi television tässä vaiheessa, sanoo tutkimuksen tehnyt mediatutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Seppo Kangaspunta Tampereen yliopistosta.
Kangaspunta suoritti laadullisen tutkimuksen 30 perheen parissa viime kesänä ja alkusyksynä Helsingissä, Porvoossa ja Nurmijärvellä sekä Tampereella, Nokialla ja Pälkäneellä.
- Perheistä 65 prosenttia koki digitalisoinnin pakkona, ja lähes kaikkien mielestä siirtymä tehtiin liian aikaisin, Kangaspunta kiteyttää. Hän itse ihmettelee, miksi toimimattomien digisovitinten lista julkistettiin vasta joulukuussa 2007.
Tutkituilla perheillä ei ollut antipatioita digitaalista televisiota kohtaan sinänsä, joskin erojen vähäisyyttä analogiseen televisioon kummasteltiin etenkin kaapelitalouksissa. Kangaspunta pitää merkittävänä havaintoa, jonka mukaan kuluttajilla oli sisäistyneenä asenne ja näkemys: "minun kuuluu osata käyttää uutta tieto- ja mediatekniikkaa".
Digi-tv toi murroksen ja selvästi jakoi alle ja yli 35-vuotiaat suhteessa mediateknologiaan ja medioiden käyttöön, tutkimuksessa mietitään. Samalla pitkään ounasteltu top 4 -kanavien eli yleiskanavien katseluosuus oli alkanut laskea ja muiden kanavien nousta.
- Tuloksia tulkitessaan voi kysyä, oliko Yleisradion ratkaisu YLE Extran lakkauttamisesta sittenkään oikea, sillä niin suosituiksi Subtv, Voice ja Jim alle 35-vuotiaiden keskuudessa osoittautuivat, Kangaspunta pohtii tiedotteessa.
Kangaspunta muistuttaa kuitenkin, että kyse on vain suuntaa antavista signaaleista, sillä vastaajaryhmien määrät jakautuivat epätasaisesti alle 35-vuotiaiden eduksi, ja otoskin on tilastollisen yleistyksen näkökulmasta pieni. Haastateltuja 7-76-vuotiaita oli kaikkiaan 70 henkeä.
Digisiirtymä saattoi näin toteutettuna aiheuttaa pysyvää vahinkoa suomalaisten teknologiamyönteisyydelle.
- Digi-tv:n kanssa on syntynyt todellinen turhauma, voi olla että skeptisyys kasvaa, ja ainakin nopeiden ja hitaiden omaksujien kuilu levenee entistä suuremmaksi. Voi pohtia, tekikö kansainvälisesti katsoen nopea ja totaalinen siirtymä mahdollista hallaa tulevien teknisten innovaatioiden käyttöönotolle tai ainakin pakkokäyttöönotolle. Ainakin suhde mediateknologiaan kriittistyi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













