Sasi myöntää ongelmat lapsipornon suodatuksessa

Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan lapsipornon suodatuslaki on ristiriidassa perustuslain ennakkosensuurikiellon kanssa.
10.3.2008 06:34 Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi myöntää, että lapsipornon suodatuslaissa on perustuslaillinen ongelma. MTV3:n uutisten mukaan Sasi sanoo, että pitää olla uskallusta korjata asia.
Helsingin Yliopiston valtiosääntöopin professori Tuomas Ojanen sanoo MTV:n uutisissa sunnuntaina, että Eduskunnan puhemiesneuvoston on täytynyt olla unessa hyväksyessään ennakkosensuurin sallivan lain säätämisen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Ojanen sanoo, että lain nojalla estetään pääsy myös muille kuin lapsipornografiaa sisältäville sivuilla. Hän arvioi, että ongelmia on lain tarkkarajaisuudessa, läpinäkyvyydessä ja oikeasuhteisuudessa.
Poliisin laatimiin salaisiin listoihin perustuva laki ajatettiin läpi toissa syksynä, vaikka asiantuntijat silloinkin esittivät vastaavaa kritiikkiä. Kaksi vuotta sitten puhemiesneuvoston jäsenenä ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toiminut Kimmo Sasi (kok.) sanoo nyt:
- Kukaan ei kiinnittänyt huomiota tähän asiaan.
- Asioiden ymmärtäminen ei aina ole helppoa ja vasta käytännössä nähdään kuinka asiat toimivat. Ja jos eivät toimi, pitää uskaltaa muuttaa, sanoo Sasi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericssonilta kaksi uutta kamerapuhelinta
10.02.2009 C903 ja C901 ovat Cyber-shot-sarjan uusimmat tulokkaat.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (41)
Sillä nyt ei oikeastaan ole väliä, että onko kyseessä naamanpelastus operaatio vai oikeasti huolestunut kannanotto. Kunhan vielä saisivät tämän sotkun korjattuakin.
Sasi lienee toinen poliitikko, joka on selkeä sanaisesti ilmaissut järjestelmän laatimisessa tapahtuneen virhearvioinnin sekä listojen toimimattomuuden.
Miksi edes pyytää asiantuntijoilta kommentteja ja lausuntoja, jos niitä ei huomioida!?
Olen varsin pettynyt eduskunnan toimintaan!
Ehkä olisi jo aika ottaa Suvilta lapsipornokorttipakka pois ja ryhtyä vakavasti tutkimaan tätä ongelmaa, sen kitkemiseen tarvittavia resursseja ja lakata käyttämästä lääkkeenä lumetta eli sensuuria joka ei auta ketään eikä poista mitään.
Ne lukijat jotka eivät vieläkään yksinkertaisuuden tai muun kevytkenkäisen syyn vuoksi ymmärrä, miksi sensurointia vastustetaan niin ottakaa nyt jo pää pepusta pois ja kuunnelkaa: sensuroimalla sivuja niitä ei poisteta, niiden tekijälle ei tapahdu mitään, vain sivuille pääsy estetään. Yksikään uhri ei siinä pelastu, yhtään uhria ei auteta, yhtään materiaalin synnyttänyttä henkilöä ei jahdata. Sensuuri on väärä valinta tähän ongelmaan.
Sensuuriasetta ajetaan käyttöön vain, jotta voidaan hitaasti mutta varmasti ujuttaa se koskemaan kaikkea muuta kuin lapsipornoa: siis tiedostonjakoa, piratismia, poliittista kritiikkiä jne.
Mielestäni addressi olisi nyt Sasillekin paikallaan.
Sasi on nyt tässäkin sopassa muakana, ensi Digitv ja nyt tämä...
- tutustumatta asioihin
- ymmärtämättä asioiden sisältöä
.. aika hieno juttu vai mitä.
Ylen hallintoneuvostossa vaikuttanut Markku Laukkanen Journalisti -lehdessä (6.3.2008):
... Toinen virhearvio syntyi Laukkasen mukaan liian suuren teknologiauskon vuoksi.
" Digiaikaan lähdettiin muutama vuosi liian aikaisin: oltiin liian digiuskoisia ja ajateltiin, että kuluttajapäätelaitteiden teknologia kehittyy nopeammin. tämän vuoksi kuluttajamarkkina kypsyi hitaasti ottamaan siirtymän vastaan."
Ylen julkisrahoitteisille kanaville asetettama kaapeliverkon analogimuuntokielto pitäisi Kimmo Sasin johtamassa Ylen hallintoneuvostossa ottaa nyt yhtä lailla rohkeasti uudelleen tarkasteltavaksi.