Jokaiselle oululaiselle tarjolle sähköpostiosoite ja kotisivu

Oulun kaupungin ict-hankkeet edistyvät ripeästi.
12.3.2008 09:31 Oulun kuntalaisportaalin ensimmäinen vaihe julkistetaan maalis-huhtikuussa. OmaOulu-portaalin kautta kaikille oululaisille tarjotaan henkilökohtainen sähköpostiosoite ja mahdollisuus oman internet-kotisivun luomiseen.
Lisäksi tarjolla on palveluja erilaisten yhteisöjen käyttöön. Portaali kokoaa tulevaisuudessa kaikki kaupungin sähköiset palvelut yhteen paikkaan, ja on näin tärkeä kanava kuntalaisille asioiden hoitamiseen.
Oulun kaupunginvaltuuston juhlapäätöksellä vajaa kolme vuotta sitten käynnistetty TAITO Oulu 400 -ohjelma päättyi vuodenvaihteessa. Ohjelman tuloksia esitellään kaupunginvaltuuston ensi maanantain kokouksessa, ja samalla julkaistaan ohjelman loppuraportti.
TAITO Oulu 400 -ohjelman aikana laajennettiin avointa langatonta panOULU-verkkoa yli 400 tukiasemalla. Muun muassa Oulun keskustan, urheilualueet ja suurimman osan kaupungin palvelupisteistä kattavassa verkossa on tällä hetkellä yhteensä jo yli 900 tukiasemaa.
Kuukausittainen käyttäjämäärä on nykyisin jo yli 12 000.
Kuntalaisille suunnatulla kansalaisvalmennuksella ohjattiin ihmisiä käyttämään tietokonetta, internetiä, sähköisiä palveluita ja panOULU-verkkoa.
Eri puolilla kaupunkia järjestetty ohjaus saavutti kaikkiaan yli 9 000 asiakasta. Kuntalaisten käyttöön tuotiin kuntalaispäätteitä asukastuville, palvelukeskuksiin, nuorisotaloille, Kumppanuuskeskukseen, kaupunginsairaalalle ja kansainväliseen toimintakeskus Villa Victoriin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Kodinkonekauppa muuttui tarjoustehtailuksi
10.02.2009 Joulun alennusmyynnit ovat vaihtuneet kodinkonekaupoissa suoraan jatkuviksi isoiksi tarjouskampanjoiksi. Normaalihintaa ei juuri tarvitse enää maksaa. Kodintekniikkaketjujen markkinointi muistuttaakin jo päivittäistavarakauppojen ruokatarjouksia.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
esimerkiksi: http://www.espoolainen.com
Yhteiskunta panee vastaan.