Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttaja-asiamies huolissaan

Sms-lainat ajavat velkakierteeseen Ruotsissa

12.3.2008 09:08 Sms-lainat ovat suistaneet ruotsalaisia nuoria velkakierteeseen. Viime vuonna yli 20 000 lainaa joutui perittäväksi. Lainanottajista yli kolmannes on 25-vuotiaita tai nuorempia.

Sms-lainat ovat olleet Ruotsin markkinoilla pari vuotta. Ensimmäiset niistä joutuivat voudille perintään jo kolme kuukautta myöhemmin.

Kuluttajaviranomaiset ovat huolissaan kehityksestä. – On syytä olla huolestunut, maan kuluttajaviraston päällikkö Gunnar Larsson totesi AFP:lle. Larssonin mukaan sms-lainoja ottavat pääasiassa teini-ikäiset ja muut alhaisten tuloluokkien edustajat.

Larssonin mukaan monet lainanottajat eivät pysty maksamaan lainoja ajoissa, ja joutuvat ottamaan uusia lainoja maksaakseen korkean koron sekä viivästysmaksut. Laina-aika on yleensä kuukausi.

Sms-lainojen suuresta suosiosta kertoo se, että Ruotsin markkinoille on tullut parissa vuodessa kolmisenkymmentä lainanantajaa. Uranuurtaja Mobillån Sverige pitää kritiikkiä liioiteltuna.

- Sms-lainojen suuri suosio yllätti viranomaiset, eivätkä he osaa käsitellä asiaa, tiedottaja Carl Rosenbaum totesi.

Rosenbaum kertoi, että yhtiön asiakkaiden keski-ikä on 32 vuotta ja että ns. huonoja lainoja on vain kaksi prosenttia luottokannasta. Määrä on pienempi kuin monella muulla luottolaitoksella.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Sms-lainat ovat suistaneet ruotsalaisia nuoria velkakierteeseen. Viime vuonna yli 20 000 lainaa joutui perittäväksi. Lainanottajista yli kolmannes on 25-vuotiaita tai nuorempia.
Digitoday
Huono 0
Siis uutisen perusteella sms-lainat eivät ole aiheuttaneet sen enempää kurjuutta kuin tavallisetkaan lainat. Vaikka niiden avulla 20000 ruotsalaista on joutunut ahdinkoon, ei huonojen lainojen osuus sms lainoista ole muita lainoja suurempi.

" Rosenbaum kertoi, että yhtiön asiakkaiden keski-ikä on 32 vuotta ja että ns. huonoja lainoja on vain kaksi prosenttia luottokannasta. Määrä on pienempi kuin monella muulla luottolaitoksella."

Haettiinko tässä taas raflaavaa otsikkoa? Vähintään olisi mukava nähdä, mikä prosenttiosuus sms-lainoista jää maksamatta ja verrata lukua hoitamattomiin lainoihin keskimäärin.
anonymo
Huono 0
Haettiinko tässä taas raflaavaa otsikkoa? Vähintään olisi mukava nähdä, mikä prosenttiosuus sms-lainoista jää maksamatta ja verrata lukua hoitamattomiin lainoihin keskimäärin.

Suomen Valtion Virallisen Totuuden mukaan pikavipit ovat saatanasta ja siksi ne pitää kieltää. Vain negatiivinen uutisointi aiheesta suvaitaan, samoin kuin pakolaisasioissa sallitaan vain positiivinen.
-.-
Huono 0
huonoja lainoja on 2% eli 20.000 kpl eli lainoja on annettu kai noin 1 miljoona, jos kaikki asiakkaat ottaa lainan kerran kuussa saadaan 100.000 asiakasta joka kuulostaa jotenkin uskottavalta. Tama kuitenkin tarkoittaa etta nuo asiakkaat maksaa sen 10 - 20 euroa joka kuukausi korkoa ...
kalle
Huono 0
Pankkienhan tulisi hurrata tällaisten puolesta jotka järjestävät sms-lainoja. Tällä tavalla jo nuorena erottuvat ne, jotka haluavat ja kykenevät hoitamaan lainojaan. Tästä hyötyvät vaan pankit, eikä heidän tarvitse tehdä olleenkaan omia luottoselvityksiä jo nuorena velkaantuneen kohdalla. Sitä paitsi huono lainanottajakin hyötyy suuremman lainan takaisinmaksu ongelmilta pienellä testauksella. Osaa sitten varoa ottamasta isoa lainaa myöhemmässä elämässään.
Oma pankki on paras pankki
Huono 0
ehkä tässä pitäisi soveltaa sitä ideaa jonka mukaan ei tarvitsisi maksaa lainaa takaisin jos on sattunut vaikka humalassa sen tilaamaan kotisohvalta (vertaa nettipokeri) niin säästyttäisiin negatiiviselta uutisoinnilta
aeskee
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.