Keksi uudelle yliopistolle nimi

Nimen ehdottajien kesken arvotaan polkupyörä.
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
14.3.2008 10:45 Syksyllä 2009 toimintansa aloittavan innovaatioyliopiston nimi-idean haku on käynnissä. Kilpailu on avoin kaikille.
Innovaatioyliopiston tulevat muodostamaan Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu.
Kilpailusivujen mukaan nimen tulisi kummuta uuden tiedeyhteisön perustajayliopistojen perusarvoista ja juurista. Sen toivotaan kertovan opetuksesta, tutkimuksesta, edelläkävijyydestä ja erottautuvan omaperäisyydellään.
Kilpailuun voi jättää niin monta ehdotusta kuin haluaa. Nimiehdotuksen voi jättää joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Nimijuryn puheenjohtajana toimii opetusministeri Sari Sarkomaa ja tuomaristossa on opiskelijoiden, henkilöstön, alumnien ja rahoittajien edustajia. Uuden yliopiston nimi julkistetaan keväällä 2008.
Kilpailusivujen mukaan kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan palkintoina Jopo-polkupyörä, Robotti-pölynimuri sekä kirjapalkintoja.
Kilpailu on käynnissä 12. - 25.3.2008 ja siihen voi osallistua innovaatioyliopiston nettisivulla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (23)
Nimiehdotus, tosin vähän pitkä:
"Jokin muu kuin yliopisto kun varsinainen yliopiston tarkoitus juuri kaupallistettiin ja tehtiin tieteen tekemisestä osa historiaa."