Sonera ei pyörrä päätöstään maksullisesta laskusta

Soneran paperiset laajakaistalaskut muuttuvat maksullisiksi huhtikuun alusta.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
14.3.2008 11:00 Sonera ei aio peruuttaa päätöstään periä asiakkailtaan euro jokaisesta paperisesta laajakaistalaskusta. Operaattori katsoo maksullisuuden olevan tehokkain keino sähköisten laskujen edistämiseksi.
Huhtikuun alusta voimaan astuva käytäntö on saanut Kuluttajaviraston varpailleen. Sen mukaan Sonera on hätiköinyt päätöksessään, jonka taustalla on asiakkaiden kannustaminen sähköisten laskujen pariin.
Viraston mukaan Sonera ei ole riittävästi varmistanut, että asiakkailla on todella mahdollisuus maksaa lasku verkkopankissa tai käyttää sähköpostia.
- Päätös on tehty, että 1.4. [laajakaistan] paperilaskut muuttuvat maksullisiksi. Mutta jos asiakkaan todella on mahdotonta ottaa vastaan sähköistä laskua jostain teknisestä syystä, niin harkitsemme tällaiset tapaukset yksi kerrallaan kuten alunperinkin oli tarkoituksena, Soneran asiakasyksikön johtaja Tuomas Sederholm sanoo.
Miksi paperilaskuista sitten tehdään maksullisia? Eikö Sonerassa harkittu alennuksia niille asiakkaille, jotka ottaisivat sähköisen laskun käyttöönsä?
- Tämä päätös oli huolellisen harkinnan tulos. Mietimme ja pohdimme asiaa pitkään. Maailmalla on toimittu kummallakin tavalla, ja meidän ymmärryksemme mukaan sähköiseen laskuun siirtyminen on ollut nopeampaa, jos siihen on menty [paperilaskun] maksullisuuden kautta, Sederholm vastaa.
Kuluttajavirasto kertoi saaneensa Soneran päätöksestä paljon valituksia. Sederholmin tietojen mukaan kyse on muutamista kymmenistä palautteista. Soneralle tuli viraston eilisen tiedotteen jälkeen paljon kyselyjä asiasta, mutta jo aikaisemminkin yhteydenottoja on tullut "jonkin verran".
- Negatiivista palautetta on tullut todella vähän suhteessa asiakasmääräämme, Sederholm korostaa.
Kuluttajavirasto moitti Soneraa myös siitä, ettei se ole ilmoittanut asiakkailleen heidän oikeudestaan irtisanoa sopimuksensa ilman viivettä.
- Mikään laki ei velvoita meitä siitä erikseen kertomaan. Irtisanomisperusteet löytyvät yleisistä toimitusehdoistamme, jotka asiakkaat ovat saaneet. Tiedotimme [paperisen laajakaistalaskun maksullisuudesta] niin hyvissä ajoin ennen muutosta, että irtisanomisen on ennättänyt tehdä ilman tätä erityispykälääkään, Tuomas Sederholm kommentoi.
- ArkistoSoneran laskutus sapettaa 13.3.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Enisa haluaa kestävämmän internetin
28.05.2009 Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto Enisa toivoo tietoverkoista nykyistä sietokykyisempiä esimerkiksi hyökkäyksiä vastaan ja arvioi kolmea uutta teknologiaa tilanteen parantamiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












