MI5 haluaa vakoilla bussimatkustajia

Iso-Britanniassa halutaan bussimatkustajat tarkempaan syyniin.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
17.3.2008 10:17 Iso-Britannian tiedustelupalvelu haluaa saada täydelliset tiedot joukkoliikennepalveluita käyttävistä ihmisistä ehkäistäkseen terrori-iskuja.
Britannian tiedustelupalvelu MI5 ja poliisi haluaisivat saada käsiinsä täydelliset tiedot julkista liikennettä, kuten Lontoon metroa ja busseja, käyttävistä matkustajista, kertoo The Guardian.
Käytännössä MI5 haluaa päästä käsiksi esimerkiksi Oyster-korttien sisältöihin, joita käytetään julkisen liikenteen matkojen maksamiseen Lontoossa.
Tietojen yksityisyyttä valvova brittiviranomainen myönsi keskustelleensa asiasta hallituksen kanssa, mutta ei halunnut antaa lisätietoja kansalliseen turvallisuuteen vedoten.
MI5 ja poliisi voivat jo nykyisellään saada käsiinsä tiedot yksittäisen ihmisen älykortista, mutta heillä ei ole valtuuksia koko tietokannan mylläämiseen.
Vahvemman datalouhinnan kannattajat sanovat, että triviaalilta tuntuvat tiedonmuruset saattavat avata kokokuvaa, kun niitä verrataan muihin julkisiin tietoihin yksilön liikkeistä, tavoista ja koulutuksesta. Näiden tietojen avulla puolestaan uskotaan tunnistettavan potentiaalisia epäiltyjä.
MI5:n pyyntö tulee Guardianin mukaan osana pääministeri Gordon Brownin uutta turvallisuusstrategiaa, jonka tarkoituksena on tunnistaa uusia uhkakuvia Iso-Britanniaa kohtaan.
Noin 17 miljoonaa brittiä käyttää älykortteja matkojensa maksamiseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:07 @-merkki pääsi modernin taiteen museon kokoelmiin
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 09:38 Google häivyttää käyttäjiä verkkoseurannalta
- 08:26 Urpilaisen ja Heinäluoman nettisivuille hyökättiin
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 09:55 Uudessa Firefoxissa vakava tietoturva-aukko
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa 13:41
- Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita 11:06
- Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan 10:14
- Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy 09:24
- Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella 16:39
- Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa 15:59
- HP pyysi anteeksi kiinalaisilta 17:06
- Lisää







Kommentit (21)
Näilla tiedoilla voisi varmasti rahastaa oikein kunnolla. Ei ole yhtään syytä pihistellä. Tietokannat julkisiksi, mutta maksua vastaan tietysti.
Ainoa poikkeus olisi tietrysti poliitikot, joiden tiedot on ehdottomasti pidettävä salassa kansallisen turvallisuuden nimissä. Hehän vain laativat näitä lakeja.......
Ikuinen sampo on keksitty.