Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sensuuri hellittää

Wikipedia pulpahti kiinalaisille

Kuva: Sixten Johansson/Lehtikuva

4.4.2008 12:33 Kiina avaa internetiä kansalaisilleen olympialaisten alla. Nyt verkon suosikkisanakirja Wikipedia on ilmeisestikin laajalti kiinalaisten luettavissa.

Aikaisemmin kiinalaiset pääsivät jo lukemaan BBC:n englanninkielisiä verkkouutisia. Ovi on avautunut myös blogipalvelu Blogspotiin.

Myös Wikipedian tapauksessa näyttää siltä, että avautuminen koskettaa pääosin englanninkielistä versiota, mutta eräs käyttäjä Chengdussa on sanonut päässeensä myös kiinalaisversioon. Sanakirja näyttää olevan luettavissa ainakin useissa suurissa kaupungeissa kuten Pekingissä.

Uutistoimisto AFP kuitenkin huomioi, että uutinen sensuurin höllentämisestä tuli julki samaan aikaan, kun toisinajattelija Hu Jia tuomittiin vuosiksi vankilaan internetissä julkaisemiensa artikkelien vuoksi.

Juuri hänen Wikipedia-osionsa näkyminen kiinalaisille antoi aihetta epäillä, että viranomaiset ovat avanneet koko sanakirjan vain tiettyjen sivujen sijaan, uutistoimisto aprikoi.

Kansainvälinen Olympiakomitea on suorittanut viimeisen tarkastuksensa Kiinassa. Tarkastusryhmän johtaja Hein Verbruggen arvioi kisajärjestäjän olevan matkalla oikeaan suuntaan ja "pystyvän kultamitalisuoritukseen" muun muassa internet-yhteyksien ja mediapalvelujen saralla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.