Bloggaus voi viedä hengen

Tiukka uutiskilpa valvottaa bloggaajia.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
7.4.2008 15:53 Bloggaaminen voi olla vaaraksi terveydelle, varsinkin jos sitä tekee rahasta.
Yhdysvaltalaista blogosfääriä masentavat talven aikana sattuneet kuolemantapaukset. Kaksi viikkoa sitten kuoli juttumatkalla teknologia-aiheista blogannut Russell Shaw, 60. Joulukuussa toinen bloggaaja, viisissäkymmennissä ollut Marc Orchant kuoli samaan vaivaan.
Bloggaajia valvottaa ja stressaa tiukka uutiskilpailu. Se tarkoittaa, ettei aina auki olevassa verkossa ole hetkeäkään aikaa jättää uutisvirtaa seuraamatta.
Etenkin teknologiasta ja erilaisista vimpaimista kirjoittavien blogien kilpailu on käynyt kovaksi. Raha ja intohimo pitävät bloggaajat tiukasti koneen ääressä ja valveilla. Huono elämäntapa rasittaa kroppaa ja mieltä.
Usein bloggaajat saavat palkkioita sen mukaan kuinka monta uutisista he kirjoittavat, tai kuinka paljon heidän kirjoituksiaan luetaan.
Suosittu teknologiablogi Techcrunch kerää miljoonien liikevaihdon mainostuloin. Menestys ei ole tullut ilmaiseksi.
Palvelun perustaja Michael Arrington sanoo sanomalehti New York Timesin haastattelussa, että kolmen vuoden aikana hän on lihonnut 13 kiloa, kärsinyt nukkumisvaikeuksista ja muuttanut kotinsa neljän hengen toimistoksi.
Kisa on kovaa sillä muutaman sekunninkin hitaampi uutisointi voi viedä lukijat kilpailijan sivuille. Siitä pitävät huolen ja rss-syötteet ja niitä yhteen keräävät sivustot.
– Sellaisia hetkiä, jolloin en murehdi, että sivuilta puuttuu juttu, ei ole – edes silloin kun nukun, Arrington sanoo.
New York Timesin mukaan isojen blogisaittien kirjoittajat voivat tienata 30 000 dollarista 70 000 dollariin kuussa.
Useille tuhansille muille rahasta bloggaaville tulot jäävät paljon alhaisemmaksi.
(Uutiseen lisätty tietoja.)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia tukee gsm-verkkoja Hollannissa
07.02.2007 Nokia on saanut matkapuhelinverkon ylläpitosopimuksen Hollannin kolmanneksi suurimmalta matkapuhelinoperaattorilta T-Mobilelta. Sopimus kattaa wcdma 3G- sekä gsm-verkot.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- Kreikassa ei kosketa 13. ja 14. kuun palkkoihin 14:19
- Arvio: Romahdus Nokian älypuhelinten toimituksissa 18:04
- Kohulihan jäljityksen tulos: 30 kiloa löytyi 18:54
- Kreikka leikkaa 15 000 julkisen alan työpaikkaa 20:30
- » Taloussanomat.fi
-
189 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
136 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
124 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, WinXP), keskusyksikkö
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
115 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (11)
Nimim. itsekin työkseni kirjoittava, freelancer
Itse en kirjoita blogeja / alan uutisia, mutta myönnän olevani syvästi koukussa niihin. Aamuin illoin tarkastan ison joukon alan sivustoja ja etsin uusia uutisia. Jos en päivällä pääse selaamaan sivustoja, pitää RSS syötteet minut ajantasalla pitkin päivää. Koen olevani "ahne" uutisriippuvainen joka kirmaa miltei jokaisen mielenkiintoisen IT-alaa käsittelevän uutisen perässä. Samaa uutista en lue kahteen kertaan, eli sivusto joka pystyy tarjoamaan uutisen ensimmäisenä saa minut klikkailemaan itseni sisään.
Eipä ihme jos menee henkisesti ja fyysisesti pahasti epäkuntoon.
Eikä eroa enään toiminhenkilötasollakaan, ainakaan meillä, jossa tehostetaan tuon tuosta toimia.. = eli henkilöitä putoaa prosesseista pois ja niitä hoitaa toiset omantyönlisäkiksi. Jos ei osaa itse puhaltaa aikalisää, on tie uupumiseen varma..