Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verottajan varovainen avaus

Verkkoveroilmoitus avautui

Kodin ja työpaikan väliset matkakulut ilmoittaa veroilmoitukseen noin 400 000 ihmistä vuodessa.

7.4.2008 10:57 (päivitetty 12:20) Veronmaksajat pääsevät vihdoin hoitamaan verotusasioitaan verkossa, tosin hyvin rajoitetusti. Tänään maanantaina puolen päivän aikaan avattiin Veroilmoitus verkossa –palvelu.

Palvelussa veronmaksaja saa ilmoittaa esitäytetyn veroilmoituksen tiedot verkossa. Tämä on nyt kuitenkin mahdollista vain asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen osalta. Verottajan tavoitteena on, että lähivuosina kaikkia esitäytetyn veroilmoituksen tietoja voi korjata verkossa.

Asiakkaita, jotka ovat vaatineet vähennettäväksi matkakuluja, on vuosittain kaikkiaan noin 800 000. Parhaiten uusi palvelu hyödyttää niitä noin 400 000 asiakasta, joilla ei ole muuta lisättävää tai korjattavaa esitäytettyyn veroilmoitukseen kuin matkakulut.

Esitäytettyjä veroilmoituksi vuodelta 2007 lähetetään noin 4,9 miljoonalle veronmaksajalle. Niitä postitetaan parhaillaan. Postitusajat on porrastettu palautuspäivän mukaan. Ensimmäiset esitäytetyt veroilmoitukset olivat asiakkailla jo viime viikon lopulla ja viimeiset huhtikuun loppupuolella.

Veroilmoitus verkossa -palvelu on tänä vuonna yksinomaan asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen ilmoittamiseen tarkoitettu palvelu. Muita esitäytetyn veroilmoituksen tietoja palvelussa ei näy eikä myöskään sitä, paljonko asiakas saa veronpalautusta tai paljonko hänelle tulee lisää maksettavaa.

Palvelu aukesi tänään maanantaina 7.4.2008 kello 12.00. Palvelu sulkeutuu yksilöllisesti palautuspäivän mukaan eli 8.5 tai 15.5.2008.

Asiakas tarvitsee
palveluun kirjautumiseen henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai sirullisen henkilökortin. Jos puolisoilla on yhteinen pankkitili, voi palvelua käyttää vain se, jonka nimissä tunnukset ovat. Toisen puolesta ei tietoja voi ilmoittaa.

Verohallinnon tiedotteen mukaan asiakkaan, jolla on muutakin ilmoitettavaa kuin matkakulut, on helpompi ilmoittaa kaikki tiedot paperilomakkeella. Jos matkakulut on ilmoitettu verkkopalvelussa, niitä ei tule enää ilmoittaa paperilla uudestaan, vaikka veroilmoituksen palauttaisikin.

Verottaja neuvoo ilmoittamaan tiedot verkossa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun on tarkistanut veroilmoituksen. Näin välttyy viimeisen palautuspäivän mahdollisilta ruuhkilta.

– Ennen palveluun kirjautumista, kannattaa etsiä valmiiksi matkalippujen hinnat sekä muut tarpeelliset tiedot, joita ilmoittamiseen tarvitsee.

Palvelu löytyy osoitteesta www.vero.fi/veroilmoitus. Palveluun voi tutustua palvelun etusivulta löytyvien demojen avulla.

Verkossa ilmoitetut tiedot käsitellään verotoimistossa samalla tavalla kuin paperillakin ilmoitetut tiedot. Verotuspäätös lähetetään asiakkaalle elo-lokakuun aikana postitse.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Veronmaksajat pääsevät vihdoin hoitamaan verotusasioitaan verkossa, tosin hyvin rajoitetusti.

Tätä voisi tarkentaa sen verran, että nimenomaan henkilöasiakkaat pääsevät. Yrityksethän ovat voineet TYVI:n kautta toimittaa veroilmoituksensa jo pidemmän aikaa.

Palvelu aukeaa tänään maanantaina 7.4.2008 kello 12.00. Palvelu sulkeutuu yksilöllisesti palautuspäivän mukaan eli 8.5 tai 15.5.2008.

Tämä on sinänsä vähän ihmeellistä, koska omassa henkilökohtaisessa veroilmoituksessani oli viimeinen palautuspäivä jo 3.4.2008, kuten ilmeisesti suurimmalla osalla ammatinharjoittajista. Eli eipä paljon hyödytä...
ABC
Huono 0
Edellistä komppaan. Puljun veroilmon sai lähetettyä verkon kautta viime viikolla. Omaa ei.
penapena
Huono 0
Veronmaksajat pääsevät vihdoin hoitamaan verotusasioitaan verkossa, tosin hyvin rajoitetusti. Tänään maanantaina puolen päivän aikaan avattiin Veroilmoitus verkossa –palvelu.
Digitoday
Huono 0
Miksi verottaja ei laske matkakuluja valmiiksi? Se tietää kotiosoitteesi ja työpaikanosoitteen + se tietää matkakulut jotka se hyväksyy => verottaja voisi täyttää kulut valmiiksi ja jos heidän arvaus osuus oikeaan verovelvollisen ei tarvitse muuttaa mitään (joo ei aina osu mutta väitän että suurimmalla osalla osuu)... Jostain maagisesta syystä verottaja ei tätä tee (onko se laki kysymys, verovelvollisen on vaadittava tätä vähennystä??)

--Eki
Eki
Huono 0
Miksi verottaja ei laske matkakuluja valmiiksi? Se tietää kotiosoitteesi ja työpaikanosoitteen + se tietää matkakulut jotka se hyväksyy => verottaja voisi täyttää kulut valmiiksi

Tietääkö verottaja missä työnantajan toimipisteessä teet työsi, jos firmalla on konttoreita eri puolilla pääkaupunkiseutua ja firman postiosoite on sama kaikille (tai postilokero)?
PL
Huono 0
Niin no, mikä nyt on rajoitettua: Jos 400.000 ihmistä voi tuon avulla hoitaa kaiken sen mikä muuten vaatisi paperitöitä ei se nyt niin kovin rajoitettua ole. Ihan hyvä että kerrankin uuden palvelun avaaminen aloitetaan kaikkein relevanteimmasta palvelusta.
Timo
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Skype-mato luikertelee msn- ja icq-pikaviestimiin

28.05.2007 Warezov- ja Stration-nimillä tunnetun Skype-madon uusi versio on oppinut luikertelemaan Skypen voip-verkosta myös msn- ja icq-pikaviestinverkkoihin.


Kolme vuotta sitten

Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin

28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.

.