Suvi Lindén katsastaa Japanin tietoyhteiskunnan

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
10.4.2008 16:45 Viestintäministeri Suvi Lindén lähtee eri it-yritysten edustajien kanssa Japaniin 12. huhtikuuta. Tarkoituksena on vahvistaa Suomen ja Japanin poliittisia suhteita, tutustua Japanin tietoyhteiskunta-alan kärkihankkeisiin ja edistää suomalaisten yritysten vientiä, liikenne- ja viestintäministeriö tiivistää.
Kuusipäiväisen reissun aikana Lindén tapaa muun muassa Japanin viestintäministeri Hiroya Masudan. He keskustelevat esimerkiksi sähköisestä tunnistamisesta [jossa Suomella on ollut ongelmansa], tietoturvallisuudesta, tietoverkkojen kautta lapsiin kohdistuvan häirinnän estämisestä sekä ikääntyvän väestön palveluista.
Ministeriön mukaan Japani kuuluu niihin maihin, joiden kanssa Suomi haluaa erityisesti tehdä tietoyhteiskuntayhteistyötä.
Lindén tutustuu myös Japanin yleisradioyhtiön NHK:n digitaaliseen televisiotoimintaan sekä yleisradiotoiminnan rahoitukseen. Yhtiön edustajat kertovat, miten Japanissa on edistytty digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtymisessä…
Lindén puhuu Suomen ja Japanin tietotekniikka-alan yritysten yhteisessä liikemiesseminaarissa 16.4. Puheen aiheena on Suomen ja Japanin välinen viestintäalan yhteistyö ja siihen liittyvän liiketoiminnan kehittäminen.
Suomalaisvaltuuskunnalle esitellään japanilaisten it-yritysten uusimpia kehittämishankkeita. Lisäksi valtuuskunta tutustuu japanilaisiin tietoyhteiskunta-alan tutkimuslaitoksiin.
Entä mitäpä Japanissa on viime aikoina sitten sattunut tietotekniikan ja teknologian rintamalla? Hiljattain olemme saaneet lukea muun muassa NTT:n testaamista mobiilituoksuista, maan aikomuksista katkoa piraattien verkkoyhteydet, tai vaikkapa supersatelliitin laukaisusta.
Japanin on joissakin yhteyksissä arvioitu kuuluvan verkkokaupan kärkimaihin maailmassa. Suomessa taasen surraan kotimaisten ostajien eurojen valuvan juuri ulkomaisiin e-kauppoihin, kun täkäläinen tarjonta yskii.
Terveydenhuollon sähköistyksessä Suomi on siinä määrin kehittynyt, että esimerkiksi kuopiolainen eHIT Oy on uskaltautunut pilotoimaan matkapuhelimiin pohjautuvaa terveysseurantaansa Japanissa. Maan kun katsotaan olevan telelääketieteessä selvästi Suomea jäljessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Logica toimittaa Capricoden etähallintaa
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistoyritys Capricode on tehnyt sopimuksen kansainvälisen tietotekniikkajätin Logican kanssa. Logica ryhtyy tuottamaan mobiililaitteiden keskitettyä hallintapalveluaan Capricoden SyncShield-etähallintateknologialla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













