Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osaamista ei kyseenalaistettu

Brittiläinen it-asiantuntija sai tuomion tutkinnon väärennöksestä

Bates todisti useissa lapsipornon levitystä koskevissa oikeudenkäynneissä.

11.4.2008 07:58 Poliisin käyttämä arvostettu it-asiantuntija sai ehdollisen vankeustuomion valehdeltuaan suorittaneensa insinöörintutkinnon.

Leicesterissä toimiva tuomioistuin langetti 67-vuotiaalle Jim Batesille kahden ja puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion vääristä todistuksista sekä valasta. Bates oli neljästi väittänyt suorittaneensa sähköinsinöörin tutkinnon.

Bates todisti lukuisissa oikeudenkäynneissä välillä syyttäjän, välillä puolustuksen kutsumana. Hän toimi 90-luvulla poliisin apuna useissa oikeudenkäynneissä, joissa syytteet koskivat esimerkiksi lasten raiskauksia ja lapsipornoa.

Puolustusta Bates tuki  Ore-operaation oikeudenkäynnissä. Oressa kysymys oli lapsipornoa kauppaavan koplan murskaamisesta. Bates uskoi, että monet yli 4000:sta syytetystä oli syyttömiä.

Batesin ura huipputodistajana on todennäköisesti ohi. Asiantuntijat eivät kuitenkaan kyseenalaista hänen osaamistaan tai oikeudenkäyntien tuomioita, joissa hän oli mukana, vnunet kertoi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Poliisin käyttämä arvostettu it-asiantuntija sai ehdollisen vankeustuomion valehdeltuaan suorittaneensa insinöörintutkinnon.
Digitoday
Huono 0
En kyllä ymmärtänyt tästä uutisesta mitään.
rommiapullo
Huono 0
En kyllä ymmärtänyt tästä uutisesta mitään.

Se se liika rommi tekee

Täytä kaikki kohdat.
Huono 0
halusi inssiksi inssin paikalle vaikkei ollu inssi.
Inssi
Huono 0
Ja joku joutuu "valehtelemaan" ettei omaa inssin tutkintoa, jotta pääsee töihin edellisellä tutkinnolla. Sitä se liikakoulutus teettää.
Keppana
Huono 0
Olis tullut Suomeen valehteleen. Täällä kun insinööriys on kirosana, niin olis ihan rauhassa saanut sanoa olevansa vaikka tietoliikenneinssi AMK ja kaikki olis uskonut, koska eihän kukaan itsestään valehtele alaspäin. "Joo, mulla on muuten kuppa!"
Omaerä
Huono 0
Ehkä tässä taas nähdään se, miten koulutusta arvostetaan yli ammatillisen osaamisen. Itse ainakin ammattikorkeakoulussa opiskelleena olen havainnut, että opinnoista on vielä pitkä tie työelämään ja töissä olisi pärjännyt hyvinkin ilman tutkintoakin.
Tutkintoa tarvitaan lähinnä todisteeksi työelämään pääsyyn.

En tiedä tietenkään tasoa ulkomailla, mutta lopuksi kumpi vaikuttaa enemmän, tutkinto vai osaaminen?
pva
Huono 0
Tutkinnolla sisään, osaamisella sisällä pysymiseen. Tosin aina voi vaihdella parinvuoden välein firmaa, jolloin osaamista ei löydy mutta kokemusperäistä faktatietoa kyllä. tällöin kaverista tulee ammattimainen kuva. Poissulkie se että olet alle 30v (perheetön), jolloin et ole tarpeeksi pitkäjännitteinen ja kykenemätön sitoutumaan (= toimimaan vuosia samassa firmassa)
Ai
Huono 0
Kaikkeene keksii :)
Tomppa
Huono 0
Ehkä tässä taas nähdään se, miten koulutusta arvostetaan yli ammatillisen osaamisen. Itse ainakin ammattikorkeakoulussa opiskelleena olen havainnut, että opinnoista on vielä pitkä tie työelämään ja töissä olisi pärjännyt hyvinkin ilman tutkintoakin.
Tutkintoa tarvitaan lähinnä todisteeksi työelämään pääsyyn.

En tiedä tietenkään tasoa ulkomailla, mutta lopuksi kumpi vaikuttaa enemmän, tutkinto vai osaaminen?

Tutkinto. Mee sinäkin vaan kouluun.
a
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna

11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.

.