Lääkettä Suomen tietoyhteiskunnalle

Neuvottelukunta kokoontui Suvi Lindénin johdolla.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
25.4.2008 14:26 Suomen tietoyhteiskuntakehityksen horjumisesta on saatu riittävästi todisteita muun muassa erilaisten kansainvälisten vertailujen kautta. Nyt arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on julkaissut toimintaohjelmansa, jolla tilannetta pyritään paikkaamaan.
Viestintäministeri Suvi Lindénin johdolla kokoontunut arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta julkisti toimintaohjelmansa (pdf), jonka se hyväksyi jo tammikuussa. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ohjelma on kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tiekartta ja siinä esitellään keskeisimmät toimenpiteet tietoyhteiskuntastrategian toimeenpanemiseksi.
Käytännössä hallituskaudella puututaan luotettavien ja käyttäjäystävällisten sähköisten palveluiden toteuttamiseen, laajakaistanopeuksien nostamiseen sekä helppokäyttöisten tunnistamismenetelmien kehittämiseen. Lisäksi hitaasti edennyttä sähköisen laskutuksen käyttöönottoa vauhditetaan.
- Konkreettisilla toimilla halutaan saada aikaan selkeitä harppauksia suomalaisessa tietoyhteiskuntakehityksessä. Kansainväliset selvitykset osoittavat selvästi, että Suomi on muuten jäämässä keskikastiin globaalien tietoyhteiskuntien joukossa, ministeri Lindén painotti ministeriön mukaan.
Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi tylyn arvion Suomen tietoyhteiskuntakehityksestä äskettäin. Virasto muun muassa huomautti, että valtion pyrkimykset saattaa kansalaiset nopeiden tietoliikenneyhteyksien piiriin ovat jääneet pitkälti paikallisen aktiivisuuden varaan ilman valtakunnallista koordinointia.
Hyötyjä luvataan kaikille
- Tavoitteena on, että tietoyhteiskunnan kehittämiseksi tehtävä työ hyödyttää kaikkia kansalaisia ja tuo helpotusta myös yritysten ja julkishallinnon arkeen, ministeri Lindén korosti.
Yrityksiä palvelevasta työstä käy esimerkiksi aiottu ja kiistelty muutos sähköisen viestinnän tietosuojalakiin. Hallitus esitti lain täydentämistä torstaina, ja liikenne- ja viestintäministeriön mukaan lakimuutos tukee hallituksen tavoitetta edistää yritysten luottamusta arjen tietoyhteiskunnan palveluihin.
Konkreettisiksi esimerkeiksi tieto- ja viestintäteknologian tuomista arkipäivän hyödyistä ministeri Lindén nosti terveydenhuollon sähköiset palvelut sekä uudenlaiset sähköiset asiointitavat hallinnon kanssa.
Lindénin mukaan sähköisen potilaskertomuksen ja sähköisen reseptin käyttöönotolla voidaan parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua. Lisäksi niillä voidaan lisätä terveydenhuollon kustannustehokkuutta.
Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan alla toimii myös Lasten ja nuorten mediafoorumi, joka etsii ratkaisuja internetin haittoihin kuten lapsipornoon. Foorumin koostumusta on arvosteltu yksipuoliseksi.
- ArkistoValtiovalta esittää jatkoa kytkykaupalle 25.4.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- 17.3. Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa 13:41
- Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita 11:06
- Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan 10:14
- Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy 09:24
- Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella 16:39
- Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa 15:59
- HP pyysi anteeksi kiinalaisilta 17:06
- Lisää
-
-129 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-111 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-58 e
HP Z400 (Xeon W3550, 3 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
-56 e
Acer Veriton L670G (Core 2 Duo E8500, 4 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö








