Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lakiesitys tänään lähetekeskustelussa

Jyrki Kasvi toivoo perustuslakivaliokunnan puuttuvan Lex Nokiaan

Tiedotusvälineiden lähdesuoja on lakiesityksessä yritetty turvata, sillä yhteisötilaaja ei saa selvittää tunnistetietoja, jos viestien kohteena on media. Mutta mistä työnantaja voi etukäteen tietää vastaanottajan, Kasvi ihmettelee.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

29.4.2008 17:17 Tänään lähetekeskustelussa ollut "urkintalakina" tai "Lex Nokiana" tunnettu lakiesitys työntantajien sähköpostiseurannasta saa kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvilta jälleen ankaraa kritiikkiä.

Hallitus on esittänyt muutosta sähköisen viestinnän tietosuojalakiin. Muutettu laki antaisi esimerkiksi yrityksille, yliopistoille tai taloyhtiöille oikeuden selvittää sähköpostin ja muun verkkoliikenteen tunnistetietoja tietyissä tilanteissa.

Jyrki Kasvi kiinnitti puheenvuorossaan huomion siihen, että laissa viranomaisille perinteisesti kuulunutta valtaa annetaan yhteisötilaajille; esimerkiksi tietotovuotoepäilyssä esitutkinnan hoitaa jatkossa poliisin asemasta yhteisötilaaja.

Lakia on perusteltu yrityssalaisuuksien turvaamisella, mutta Suomesta ei kuitenkaan tiedetä yhtään tuomioon johtanutta tapausta, jossa yrityssalaisuuksia olisi vuodettu sähköpostilla.

Päinvastaisia esimerkkejä kyllä tiedetään: Soneran vuosien 1998-2001 teleurkinta johti ehdollisiin vankeustuomioihin, kun taas Nokian vuosien 2000-2001 sähköpostiseulonta ehti rikoksena vanheta, minkä vuoksi yritys ei joutunut oikeuteen, Kasvi muistuttaa.

- Ymmärrän, että työantajapuolella haikaillaan sata vuotta sitten taakse jääneeseen "patruunoiden aikaan", jolloin työnatalajilla oli monenlaista kontrollivaltaa työntekijöihinsä. Sen sijaan ihmettelen miksi vaatimukset menevät näin hyvin läpi, ja muun muassa pääosa ammattijärjestöistä on tukenut lain säätämistä. Ei kai se että laittoman urkinnan epäillään olevan laajalti käytössä, ole peruste tehdä oikeuksia polkevasta toiminnasta laillista, ihmettelee Kasvi.

Kasvi: Lindén ei höltynyt

Työnantaja pysyköön lestissään, ja poliisi pidettäköön jatkossakin ainoana tietojen saajana tuomioistuinten päätöksillä, Kasvi peräänkuuluttaa. Hänen mukaansa lähetekeskustelun osallistujakaarti oli yksipuolinen.

- Harmitti, että paikalla olivat oikeastaan vain lain kriitikot. Viestintäministeri Suvi Lindén joutui vähän kohtuuttomaan asemaan, vaikka olenkin hänen kanssaan eri mieltä. Keskustelu olisi ollut tasapainoisempaa, jos paikalla olisi ollut enemmän edustajia, Kasvi totesi Digitodaylle.

- Lindénin kunniaksi on sanottava, että hän oli sentään paikalla. Hyvin usein vastaavissa tilanteissa ministerit kiirehtivät jonnekin muualle ensimmäisten puheenvuorojen jälkeen.

Kasvin arvion mukaan kova pommitus ei Lindéniä pehmentänyt.

Ei arvovaltakysymys

Seuraavaksi lakiesitys etenee valiokuntakäsittelyyn. Silloin kuullaan eri asiantuntijoita, kansalaisjärjestöjä ja muita tärkeäksi katsottuja tahoja.

Jyrki Kasvin mukaan toiveita lain muuttamiseksi on vielä siinä mielessä, että Lindén ei ole ainakaan julkisesti asettanut arvovaltaansa peliin, toisin kuin kansanedustaja ja entinen kulttuuriministeri Tanja Karpela teki tekijänoikeuslain uudistuksen yhteydessä.

- [Tekijänoikeuslaista] tuli arvovaltakysymys, jolloin sitä ei voinut muuttaa mitenkään, Kasvi muistelee.

Keskustelua sopisi laajentaa

- Perustuslakivaliokunnan käsittely on mielestäni ratkaisevin. Eli perusoikeuksien punnitseminen vastakkain, Kasvi sanoo.

Kasvi myös toivoo, ettei keskustelua käytäisi liian yksipuolisesti. Lakiehdotuksessa on hänestä hyviäkin kohtia, kuten sähköpostien sisällön automaattinen analysointi roskapostin suodattamiseksi, joita ei sopisi unohtaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.