Ministeriö tuuppaa e-laskua

Verkkolaskun naputtelua.
Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
29.4.2008 09:00 Sähköisen laskutuksen hidas yleistyminen on laajasti tunnustettu ongelma Suomen tietoyhteiskuntakehityksessä. Liikenne- ja viestintäministeriön uusi työryhmä yrittää löytää keinoja nostaa Suomi EU:n kärkimaihin sähköisten laskujen käytössä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Työryhmän tehtävänä on etsiä keinoja, joilla sähköinen laskutus yleistyy merkittävästi vuoteen 2011 mennessä. Ministeriön mukaan tämä edellyttää, että julkisen sektorin on vaadittava sähköisinä kaikki ostolaskut vuoden 2009 loppuun mennessä sekä lisättävä merkittävästi sähköistä myyntilaskutusta.
Lisäksi tavoitteena on edistää yritysten ja kuluttajien välistä sähköistä laskutusta.
"Teknologiset edellytykset olemassa"
- Sähköisen laskutuksen vauhdittaminen on tietoyhteiskuntapolitiikan kärkihankkeita. Suomessa sähköinen laskutus on edennyt varsin hitaasti. Teknologiset edellytykset e-laskun laaja-alaiseen käyttöönottoon ovat jo olemassa. Käyttöönottoa tukee myös suomalaisten pitkäaikainen käyttötottumus sähköisten pankkipalveluiden käyttäjinä, viestintäministeri Suvi Lindén toteaa.
Vuoden loppuun toimiva työryhmä arvioi, mitkä ovat sähköisen laskun käyttöönoton ja kehityksen keskeiset ongelmat ja tekee esitykset niiden ratkaisemiseksi. Puheenjohtajana on alivaltiosihteeri Juhani Turunen valtiovarainministeriöstä.
Sopassa monta lusikkaa
Lindénin johdolla kokoontunut arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta julkisti toimintaohjelmansa viime viikolla. E-laskun lisäksi hallituskaudella on tarkoitus puuttua luotettavien ja käyttäjäystävällisten sähköisten palveluiden toteuttamiseen, laajakaistanopeuksien nostamiseen sekä helppokäyttöisten tunnistamismenetelmien kehittämiseen.
Suomen Pankki arvioi uudessa julkaisussaan, että suomalaiset maksuvälineet ja maksutavat kokevat huomattavan muodonmuutoksen 2010-luvulla. Mutta maksutapojen muutokset ovat pankin mukaan hitaita prosesseja, koska ne koskettavat monia osapuolia, kuten pankkeja, maksujärjestelmiä, yritysasiakkaita, kuluttajia ja viranomaisia.
Konkreettiset toimenpiteet sähköisen laskun edistämiseksi eivät aina ole saaneet hurraahuutoja. Sonera on ryhtynyt velottamaan jokaisesta paperisesta laajakaistalaskusta yhden euron kannustaakseen asiakkaitaan e-laskuun. Asiasta tuohtui muun muassa Kuluttajavirasto.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetHawk ratkaisee wimaxin testauksen
09.02.2007 NetHawkin tuoteperhe kasvaa uudella jäsenellä, joka tiedotteen mukaan mahdollistaa mobiilin wimax-verkon "täydellisen protokollatestauksen".
Kolme vuotta sitten
Kasperskyn nolo moka: Tietokanta auki sql-injektiolla
09.02.2009 Venäläisen tietoturvayhtiön yhdysvaltaiset verkkosivut ja niihin liitetty tietokanta joutuivat viikonloppuna tietomurron kohteeksi.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- Yle: M-realin ranskalaistyöntekijät hurraavat torjuntavoittoa 07:52
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












