Taajuuksien huutokauppa sopisi Suomeenkin

Työryhmä ehdottaa, että 2,5-2,69 gigahertsin taajuusalueelle myönnettäisiin neljä verkkotoimilupaa.
29.4.2008 15:16 Amerikan ja oikeastaan lähes koko Euroopankin malli, missä taajuuksia huutokaupataan eniten tarjoaville, sopisi Suomeenkin, liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää. Toinen tarjottu vaihtoehto on uudistettu kauneuskilpailu.
Työryhmä luovutti suunnitelmansa taajuuskaupasta viestintäministeri Suvi Lindénille tänään. Suomi on ollut melko yksin oman mallinsa kanssa, missä valtioneuvosto on myöntänyt toimiluvat harkintansa mukaan eli kauneuskilpailulla.
- Ministeriö teetti raportin taustaksi kansainvälisen vertailututkimuksen. Siinä kävi ilmi, että Suomi on itse asiassa aivan Euroopan viimeisiä maita, joissa toimiluvat myönnetään puhtaasti kauneuskilpailulla ilman mitään merkittäviä maksuja, neuvotteleva virkamies Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo.
Mutta riittäisikö Suomessa huutajia taajuuksille?
- Kyllä varmasti. Ehdotuksemme koskee vain rajattua 2,5-2,69 gigahertsin taajuusaluetta. Kysyntäkartoituksen perusteella näyttää, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Esimerkiksi Norjassa sama alue huutokaupattiin viime marraskuussa, ja Ruotsissa huutokauppa on parhaillaan käynnissä.
Taajuuksia lte-verkolle
2,5-2,69 gigahertsiä on tällä hetkellä radiolinkkikäytössä ja koskee esimerkiksi kiinteiden puhelinverkkojen tiettyjä yhteyksiä. Alue vapautuu tästä käytöstä vuoden 2009 alussa. Taajuuksien kaupallistaminen olisi työryhmän mukaan mahdollista Suomessa aikaisintaan vuoden 2009 lopussa.
Tätä taajuusaluetta voitaisiin käyttää langattomien laajakaistapalvelujen tarjoamiseen. Työryhmä ehdottaa, että taajuusalueelle myönnettäisiin neljä verkkotoimilupaa. Niistä yksi varattaisiin uudelle toimijalle. Toimiluvan teleyritykset voisivat hankkia viideksitoista vuodeksi kerrallaan.
Neljästä verkosta kolme tulisi taajuusjakoisille teknologioille, kuten umts-lte. Yksi verkko varattaisiin aikajakoisille teknologioille, kuten mobiili-wimax. Vähintään yksi lupa annettaisiin toimijalle, jolla ei ole voimassaolevaa kolmannen sukupolven matkaviestinverkon lupaa.
Raha ei ole pääasia
Yhdysvalloissa järjestettiin äskettäin merkittävä 700 megahertsin taajuushuutokauppa, jossa operaattorit maksoivat taajuuksista yhteensä 12,44 miljardia euroa. Huutokauppa oli suuri menestys sen järjestäneelle viestintäkomissio FCC:lle.
Olli-Pekka Rantalan mukaan työryhmän esittämässä huutokauppamallissa loppuhuudot olisivat vain murto osa verrattuna esimerkiksi siihen, mitä 3G-luvista vuosituhannen alussa maksettiin. Rantala korostaa, että mahdollisten huutokauppojen tarkoitus ei olisi missään tapauksessa kerätä valtiolle rahaa, vaan luoda sellainen malli, missä raha ohjaisi taajuuksien käyttöä tehokkaaseen suuntaan.
Mutta onko vielä aistittavissa huutokauppakammoa taannoisten 3G-lupasotkujen tiimoilta?
- Varmasti riippuu keneltä kysyy. Mutta kokonaismäärät, mitä eurooppalaisissa huutokaupoissa on maksettu, ovat olleet alle promillen verrattuna vuoteen 2000, Rantala sanoo.
Tutkimus näyttää, että toimilupien myöntäminen huutokaupalla tai kauneuskilpailulla ei ole merkittävästi vaikuttanut verkkoinvestointeihin tai kuluttajien maksamiin puhelujen hintoihin.
- Muu sääntely-ympäristö näyttäisi vaikuttavan enemmän.
Digitan verkko viivästyi valitusten vuoksi
Kun Digita sai toimiluvan rakentaa langaton @450-laajakaistaverkko Suomeen, päätöksestä valitettiin, mikä viivästytti verkon syntymistä. Jos lupa olisi huutokaupattu, valitusprosessilta olisi vältytty.
- Se on yksi syy, joka puoltaa huutokauppaa. Prosessi olisi läpinäkyvä, Rantala sanoo.
Mutta huutokauppa ei ole LVM:n työryhmän ainoa malli. Sen rinnalla esitetään uudistettua kauneuskilpailua. Siinä malliin liittyisi toimilupamaksu, joka määräytyisi taajuuksien markkina-arvon mukaan.
Molemmissa kaupallisissa jakotavoissa teleyritykset maksaisivat lisäksi normaalit radioluvista perittävät taajuusmaksut.
Toimiluvat myöntäisi nykytapaan valtioneuvosto. Valtioneuvosto määrittelisi myös edelleen taajuuksien käytön ehdot, joilla varmistetaan riittävä häiriöttömyys. Yritykset voisivat siirtää toimiluvat eteenpäin, mutta valtioneuvosto voisi erityisestä syystä olla hyväksymättä siirtoa. Kiellon syynä voisi olla esimerkiksi kilpailun vääristyminen.
Työryhmä ei ota kantaa tulisiko sen esittämät mallit ottaa käyttöön. Jos taajuuksien myöntämistapaa uudistetaan, on muutettava viestintämarkkinalainsäädäntöä. Ministeriö pyytää työryhmän työstä alan lausunnot.
EU:n ote taajuuksista kysyttää
Työryhmän mukaan kaupallistamalla taajuudet voitaisiin lisätä kilpailua ja helpottaa uusien yritysten pääsyä markkinoille. Viestintäpalvelujen laatu ja saatavuus paranisivat.
Hallitusohjelman mukaan taajuuksien käyttöä tulee joustavoittaa. Selvitys taajuuksien jakotavoista on tarpeen Suomessa myös siksi, että taajuuspolitiikka on keskeinen osa EU:ssa vireillä olevaa sähköisen viestinnän lakipakettia.
On pelätty, että EU vie Suomelta kontrollia taajuuksien käytöstä. Neuvottelut ovat kesken, mutta Rantalan mukaan tällä hetkellä näyttää aika epätodennäköiseltä, että komission toimivalta tulisi merkittävästi lisääntymään suhteessa jäsenmaihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi











