Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ahvenanmaata lukuun ottamatta

Poliisin sähköinen ajanvaraus onnistuu koko maassa

Ajanvarauksella varmistetaan, että esimerkiksi ampuma-aseisiin erikoistunut henkilö on tavattavissa.

5.5.2008 12:39 Poliisin ajanvaraus laajeni maanantaina koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Poliisin lupapalveluun voi varata ajan joko sähköisesti internetin kautta tai soittamalla poliisin lupapalvelukansliaan.

Poliisi on kokeillut ajanvarausta muutamilla paikkakunnilla vuoden ajan. Ajanvaraus on toiminut arviolta hyvin ja asiakkaat ovat olleet siihen tyytyväisiä.

Kun kokeilu vuosi sitten aloitettiin, tavoitteiksi mainittiin esimerkiksi oikean henkilön paikallaolon varmistaminen, kun asiakas haluaa tuoda vaikkapa ampuma-aseensa laitokselle.

Poliisin lupa-asiainhoito on myös paikoin kärsinyt ruuhkista ja siten pitkistä jonotusajoista. Sähköisellä ajanvarauksella käyntejä pyritään ohjaamaan päivän hiljaisemmille tunneille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvapäivänä rokataan ja tuetaan vanhempia

10.02.2009 Tänään tiistaina pidettävä Kansallinen tietoturvapäivä keskittyy tällä kertaa vanhempien valistamiseen mediakasvatuksessa. Nuorille järjestetään ilmaiskonsertti Helsingissä.

.