Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeri tapasi operaattoreita

Poliisi päättää suodatuksesta ja operaattori toteuttaa

Päätöksen suodatettavista sivuista tekee aina poliisiviranomainen.

6.5.2008 14:12 Viestintäministeri Suvi Lindén on käynyt tarkentavan keskustelun lapsipornon leviämistä ehkäisevästä yhteistyöstä keskeisten Suomessa toimivien teleoperaattoreiden ylimmän johdon kanssa, kertoo tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom.

FiComin mukaan suodattamisen teknisiä toteutustapoja kehitetään yhteistyössä poliisin kanssa siten, että suodatus kohdistuisi nimenomaan lapsipornografiaa sisältäviin sivustoihin. Päätöksen suodatettavista sivuista tekee aina poliisiviranomainen operaattoreiden toimiessa päätöksen teknisenä toteuttajana.

Kaikki osapuolet tähdentävät estävänsä lapsipornon sähköistä levittämistä ja kuluttajien tahatonta joutumista lapsipornografiaa sisältäville sivustoille.

Keskusteluissa todettiin, että lapsipornon suodattamisessa on käytettävissä erilaisia teknisiä toteutuksia. Todettiin myös, että kaikki toteutustavat hoidetaan siten, että ne täyttävät yhteishankkeen alkuperäisen tavoitteen.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (48)


Anonyymi
Edelleen minua mietityttää se, ettei miksi tätäkin "taistoa" ja siihen vaadittavaa panostusta voisi hyödyntää varsinaiseen ongelmaan, eli lapsipornon tekemisestä vastaavien henkilöiden kiinnisaamiseen. Nähtiinhän tämä blokkaus jo kopiosuojauksissa, harmi vain että kopiosuojauksen heikkouteen herättiin vasta kun siihen oli tuhlattu tuhansia euroja.

Ongelman eteen voitaisiin tehdä jotain oikeaa eikä tuhlata resursseja tällaiseen näennäiseen "tehdään jotain asialle"-toimintatapaan.


Poliisivaltiossa nimeltä Neuvosto-Suomi ei ole sellaiseen mitään tarvetta - asiat on hyvin, kun riittävän korkea taho väittää niiden olevan hyvin...
Anonyymi: digiyesterday 6.5.2008 16:34

Anonyymi
Jokainen voi halutessaan ladata koneelle sensurointiohjelman joka estää pääsyn muualle kuin sallituille sivuille. Tai suodattamaan muuten vain epämärräiseksi luokiteltuja sivuja. Vanhemmat voivat asentaa sellaisen kotikoneelleen estämään satunnaisen surffailijan pääsyn kaikille haitalliseksi katsomilleen sivuille. Netistä löytyy paljon ilmaisia verkkosuodatusohjelmia. Miksei huolestuneet vanhemmat käytä niitä?
Anonyymi: Ken tahtoo, hän voi 6.5.2008 16:51

Anonyymi
so, ketä kiinnostaa. Itselleni tullut aika välinpitämötän asenne tätä kohtaan. oikein toivon että lapsiporno lisääntyy ja linden tyhmineen ideoineen sais nenilleen. Käytän jatkossakin vaapata dns :ää.
Anonyymi: onn 6.5.2008 16:54

Anonyymi
pässi nautahan tuo lindeeni on, ei jaksa enää yllättää.
Anonyymi: miuxu 6.5.2008 17:03

Anonyymi
Olen nyt tässä aikani kuluksi keräillyt kuvia niiltä sivuilta, jotka on "sensuroitu" lapsipornona. Todelliseen lapsipornoon en ole törmännyt, ellei sitten niiksi lasketa vaikkapa ns. "mature" -naisia, joita on ollut sadoissa kuvissa. Kuvia on nyt kerättynä muutama tuhat, ja kaikki on otettu proxyn kautta, aina kun on tullut eteen poliisin ilmoitus "lapsipornosta".

Taidan kerätä niitä vielä muutamia tuhansia ja laittaa ne jonnekin jakoon, jotta näkevät myös maailmalla, kuinka Suomessa mummoseksikin käy sensuroitavasta lapsipornosta, jos vain konstaapelit ja ministerit on sitä mieltä.
Anonyymi: Jarkko Rinne 6.5.2008 17:06

Anonyymi
Gallupit olisi kivoja Digitodayssa.

Veikkaan että tuotakin lakia vastustaa 99%.

Mutta se ei haittaa Lindenin "demokratissa", kun Linden ei edes taida tietää mikä demokratia on.
Anonyymi: Galluppeja por favou 6.5.2008 17:06

Anonyymi
Siellä se Linden taas säätää ja tällä kertaa vieläpä pelaa piilosta kansan kanssa etteivät pääsisi taas häntä arvostelemaan. Lähes 14000 ihmistä vaatii hänen eroaan tempauksen aloituksen johdosta, mutta Lindenille ei tämäkään viesti mene perille saakka. Hyvin on salkut jaettu taas. Tuolla luvulla tarkoitan siis tätä: http://www.adressit.com/suvi_linden
Anonyymi: Liftari 6.5.2008 17:20

Anonyymi
Tämähän meni läpi kivuttomasti.
Kansanedustajathan valvovat kansalaisten etuja viranomaisten
mielivallalta, eikö niin ?
Nythän ei olekaan enää tulevaisuudessa kovin vaikeaa polkea perustuslakia
mennen tullen, kansanedustuslaitoksen toiminta vei pohjan pois omalta
toiminnaltaa. Ihmisten valvonta tulee lisääntymään vuosi vuodelta kiitos eduskunnan.
Poliitikot ihmettelevät miksei ihmiset äänestä, katsokoot peiliin.
Valta tuntuukin olevan ylemmillä virkamiehillä.
Anonyymi: niinpä 6.5.2008 17:26

Anonyymi
Ja seuraavaksi taas luemme kuinka Linden ihmettelee suuresti miksi joku vastustaa [ lapsiporno ] sensuuria? Sitten syytetään kaikkia sensuuria vastustavia pedofiileiksi... Sitten toitotetaan taas kuinka tärkeää on lastensuojelun ja lasten hyväksikäytön ehkäisemiseksi saada tämä sensuuri toimimaan. Maalataan kuva että kunhan suodatus on saatu toimimaan niin koko ongelmaa ei enää olekaan. Ja kaikki voivat nukkua yönsä rauhassa.
Anonyymi: Ennustaja 6.5.2008 18:20

Anonyymi
Ilmeisesti Linden kuvittelee, että lapsiporno leviää ainoastaan siten, että kuvia kopioidaan lapsiponosaiteilta omalle koneelle. Muuten tässä ei ole taaskaan mitään todellista ideaa mukana. Kaikki mikä luvattiin edellisen hallituksen (ministeri Huovinen) suulla läpinäkyväksi onkin yllättäen salamyhkäisyyden verhossa. Kukaan ei tiedä mitään eikä ole vastuussa mistään.

Jos tällä taktiikalla estetään edes yhden lapsipornosta kiinnostuneen harrastus niin kai tätä projektia voi onnistuneeksi kuvata...
Anonyymi: JariH 6.5.2008 18:57
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2011

Kolme vuotta sitten

Kakkosmies jättää tietoturvayhtiön

22.11.2011 Tectian talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja Mikko Karvinen irtisanoutuu tehtävistä.

.