TV-toimilupien huutokauppaamiselle ei kannatusta Suomessa
12.5.2008 10:22 Televisio- ja radioalan toimijat pitävät toimilupien myöntämisen nykykäytäntöä eli kauneuskilpailua edelleen tarkoituksenmukaisena. Lupien kaupallinen jakelu tai huutokauppaaminen eivät saa hmeempää kannatusta alan sidosryhmissä.
Tämä selviää liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä, jossa kartoitettiin sidosryhmien käsityksiä toimilupajärjestelmän toimivuudesta ja kehittämistarpeista.
Sidosryhmien edustajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että toimilupien myöntämisen johdonmukaisuutta ja tapauskohtaisuutta tulee kehittää, toteaa ministeriö.
Raportti liittyy televisio- ja radiotoiminnan tulevaisuutta luotaavaan valmistelutyöhön.
Kyselyt ja haastattelut tehtiin nykyisille toimiluvan haltijoille, potentiaalisille toimiluvan hakijoille ja muille alalla toimiville yrityksille. Lisäksi mukana oli alan etujärjestöjä ja tutkimus- ja oppilaitosten edustajia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Ensimmäiset supernopeat USB 3.0 -ohjaimet julkaistiin
28.05.2009 NEC:in uusi USB 3.0 -ohjainpiiri siirtää tietoa kymmenen kertaa nopeammin kuin USB 2.0.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (4)
Alalla toimivat yrityksetkin ovat niin sidoksissa toimiluvan nykyisiin haltijoihin, että kyselyllä oli tasan tarkkaan varma lopputulos ennenkuin yksikään vastaus oli tullut takaisin.
Huutokauppa on ainoa oikea tapa tehdä rajatun toimialan määräaikaista kauppaa, kaikki muu menee korruption ja kähminnän piikkiin ja lopullinen häviäjä on veronmaksaja.
Tuollaisessa lupahuutokaupassa ei tulisi pärjäämään ainakaan Radio Helsingin ja Basson tapaiset pienet mutta innokkaat toimijat.