Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeri Wallin maltillinen

Jukka Liedes: piraattien nettisulku on vaikea kysymys

Jukka Liedeksen mielestä mikään ei ole helppoa mietittäessä, mitä tehdä laittomalle nettikopioinnille.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

22.5.2008 16:56 Joissakin Euroopan maissa on saanut kannatusta ajatus sulkea kokonaan internetistä toistuvasti laittomiin nettilatauksiin syyllistyvät. Opetusministeriön tekijänoikeusasiantuntija, virkamies Jukka Liedes aprikoi, että Suomessa suhtaudutaan varsin varovaisesti ja maltillisesti uusiin keinoihin torjua piratismia.

EU:n kulttuuriministerit keskustelivat luovista verkkosisällöistä neuvoston kokouksessa keskiviikkona Brysselissä. Suomen valtuuskuntaa johti kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Ministerit pohtivat sitä, mitkä ovat pääasialliset haasteet, joihin tulisi kiinnittää huomiota edistettäessä luovan verkkosisällön kehittymistä, onko jäsenvaltioilla raportoitavia kokemuksia omista pyrkimyksistään kohdata nämä haasteet ja onko erityisiä alueita, joilla EU-tason aloite toisi lisäarvoa.

- EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi nyt tarkkaan arvioida, mitä on tehtävissä laittoman verkkosisällön levityksen vähentämiseksi, jotta laillisille markkinoille syntyy tilaa. Olen parhaillaan asettamassa erityisryhmää tutkimaan, millaisin vapaaehtoisin ja muin toimin laitonta jakelua verkossa voitaisiin rajoittaa, Wallin sanoi.

Kolme mokaa ja ulos?

Jukka Liedeksen mukaan Wallinin kommenttia ei tarvitse pelästyä. Se ei tekijänoikeusasiantuntijan mukaan esimerkiksi pohjusta jotakin uutta 'Lex Karpelaa' eli tekijänoikeuslain muutosta.

- Vielä ei tiedetä, onko edes olemassa mitään tarpeita lainmuutoksiin, Liedes sanoo. Hän oli yksi kiistellyn tekijänoikeuslain uudistuksen päävalmistelijoista.

Muun muassa Ranskassa ja Iso-Britanniassa ollaan valtion voimin ajamassa yksinkertaistaen niin sanottua "kolme virhettä ja olet ulkona" -mallia nettipiratismin vähentämiseksi. Mutta Liedeksen mukaan ministeri Wallin on "taatusti enemmän kuin maltillinen" mietittäessä laittoman kopioinnin taltuttamista.

- Näissä asioissa ei ole mitään helppoa. Ihmiset pitävät nykyään yhteyttä ja hoitavat asioitaan paljon verkon välityksellä. Yhteyden katkaiseminen on jo ajatuksena ankara ja erittäin ongelmallinen. Ei analogisessa maailmassakaan rikokseen syyllistyneen kotiovea lukita, Liedes vertaa.

Parlamentti vastustaa yhteyden katkaisua

Euroopan parlamentti hyväksyi huhtikuussa mietinnön eurooppalaisesta kulttuuriteollisuudesta. Mietinnön mukaan "voiton hankkimiseen pyrkimättömien kuluttajien kriminalisoiminen laittoman digitaalisen kopioinnin ehkäisemiseksi ei ole hyvä ratkaisu". Lisäksi mietintöön hyväksyttiin muutosehdotus, jossa EU-komissiota kehotetaan estämään yritykset sulkea piraatteja internetistä.

- Puuttumisessa online-levityksen lisensioinnin muotoihin tulee mielestäni noudattaa suurta varovaisuutta. Sama koskee niitä drm-järjestelmien yhteentoimivuuteen liittyviä seikkoja, joiden pitää olla liiketoiminnan harjoittajien määriteltävissä, ministeri Wallin toteaa.

Lisäksi neuvosto saavutti eilen yleisnäkemyksen internetiä ja muita viestintäteknologioita käyttävien lasten suojelua koskevan monivuotisen yhteistyöohjelman (2009-2013) perustamiseksi.

Laajennusta lapsipornoblokkaukselle?

Entäpä Suomessa harjoitettava lapsipornosivujen blokkaus? Jotkut ovat huolestuneet, että se on esisoittoa muunkin materiaalin, kuten tekijänoikeuksia rikkovien sivustojen, sensuroinnille.

- Tällainen ajatus ei ole vilahtanut missään meidän havaintopiirissämme olevassa keskustelussa, Liedes sanoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.