Dvd:n katselu Linux-koneessa muuttui rikolliseksi
26.5.2008 09:05 Helsingin hovioikeus kumosi viime torstaina antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen niin sanotussa CSS-jutussa. Hovin mukaan Mikko Rauhala ja toinen vastaaja syyllistyivät tekijänoikeuslain kieltämään tehokkaan suojauksen purkamiseen.
Mikko Rauhala on aikaisemmin tullut julkisuuteen omalla nimellään protestoidessaan Lex Karpelaa ja sen kieltämää "julkista keskustelua" salauksen purkumenetelmistä. Toinen vastaajista ei halua enää esiintyä julkisuudessa nimellään.
CSS, eli DeCSS on tietokoneohjelma, jolla voidaan purkaa dvd-videolevyjen CSS-salaus. Yksi sen kehittäjistä on norjalainen Dvd-John, joka on norjalaisissa oikeusistuimissa todettu syyttömäksi.
Vastaajia puolustavan Turre Legalin blogissa kritisoidaan päätöstä monelta kannalta ja epäillään hovioikeuden teknistä asiantuntemusta. Mikko Välimäen kirjoittamassa blogimerkinnässä arvellaan, että oikeus on vetänyt yhtäläisyysmerkit mediasoittimen lataamisen ja laittoman kräkkiohjelmiston välille.
Jutussa on tulkittu nimenomaan Lex-Karpelan nimellä tunnetun tekijänoikeuslain kohtaa, jossa kielletään tehokkaan kopionsuojauksen purkamista tai kiertämistä.
Välimäki kirjoittaa blogissa:
– Hovin mukaan “Tavanomaisen käyttäjän ei voida tällaisessa tilanteessa katsoa kykenevän kiertämään suojausta omilla toimenpiteillään vahingossa.” Tämä väite tosin todisteltiin käräjäoikeudessa vääräksi. Asiaa ei sittemmin todisteltu enempää. Hovi rohkenee kuitenkin muuttaa todellisuutta. Sen mukaan “tavanomainen Linux käyttäjä” ei voi Suomessa - tai ei voinut ainakaan vuonna 2006 - katsoa DVD-leffoja ilman tietoista CSS-suojauksen kräkkäystä. Ehkä tästä pitäisi tehdä empiirinen selvitys? Siis mun mielestä tietoista kräkkäystä ei voi olla halu katsoa leffa ja hakea siihen tarvittava katseluohjelmisto, jos sitä ei ole valmiiksi asennettuna. Missään vaiheessa “prosessia” se hovin peräänkuuluttama “tavallinen käyttäjä” eli DVD -leffan katsoja ei varmasti miellä rikkovansa mitään suojauksia laista puhumattakaan.
Hovioikeus sai täyslaidallisen Välimäeltä myös päätöksen perustelujen suhteen:
– Huomionarvoisesti hovi aloitti tuomion lukemisen sanomalla, että kysymys ei ole todistelun uskottavuudesta vaan kysymys on juridiikasta. Samaan hengenvetoon hovi kuitenkin rohkeni väittää, että käräjäoikeuden suullinen todistelu olisi ollut “ristiriitaista” mikä ei todellakaan pidä paikkaansa - ainakaan kenellekään, joka oli käräjäoikeudessa läsnä. Kun hovi muutti käräjäoikeudessa todisteltuja faktoja, lauseet sisälsivät yleensä varaumia kuten “ilmeisesti”.
Asianajotoimiston Turre Legalin Oikeuden edessä –blogi on antanut itselleen lisämääritteen ”Teknologialakimiehet istuntosalissa ja sen ulkopuolella”.
Blogin perustamisen taustana on huomio, jonka mukaan tiedotus Finreactor-oikeudenkäynnin ympärillä on kovin yksipuolista.
– Syyttäjä, tutkinnanjohtaja ja asianomistajat ovat jo kauan aikaa sitten astuneet tiedotusvälineiden eteen laukomaan tuttua retoriikkaa varkaista jotka vievät leivän taiteilijoiden pöydästä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:59 Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 09:21 Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 09:02 Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 07:00 Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 01:28 Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. It-tähdet loistavat Super Bowl -mainoksissa
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 4.2. Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 4.2. Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 4.2. Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista 09:48
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Internetin selkärankaan hyökättiin
07.02.2007 Internetin juurinimipalvelimet olivat hajautetun palvelunestohyökkäyksen kohteena tiistaina. Hyökkäys alkoi tiistaina noin kello kaksitoista Suomen aikaa, Cert-fi kertoo.
Taloussanomat
- Anteeksi, unohdin kaiken – pätkiikö sinullakin töissä? 06:01
- Suomen kauppataseessa ennätysvaje – "Kuin öljykriisissä" 09:15
- Kriisi iski autonvuokraajiin – ikärajojakin laskettu 06:08
- Sanoman liikevoitto kasvoi selvästi - ylitti ennusteet 09:20
- Volvo vaanii Saab-tehtaan jäämistöä 09:37
- Neuvottelut jatkuvat Kreikassa – yleislakko säästöjä vastaan 08:21
- Yle: Nokia irtisanoo ja rekrytoi yhtä aikaa 08:45
- UBS:n loppuvuoden tulos romahti 09:01
- Haaviston kannattajat asuvat kalleimmin 15:37
- HS: Liki 70 kuskia saa lähteä Helsingin bussiyhtiöstä 07:25
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (105)
Miksi päätäntävallassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitään asian päälle.
Tällä kertaheitolla kriminalisoitiin jokainen linux käyttäjä, joka haluaa katsoa omalla tietokoneellaan DVD elokuvaa!!
Jos kiertomenetelmä = tapa purkaa ja katsoa kyseistä mediaa, ei sitä kukaan järjen jättiläinenkään voi tehokkaaksi salausmenetelmäksi väittää.
No hei, hienoa!! Pidän itseäni tavanomaisena linux käyttäjänä. Muutama dvd kiekko on tullut pyöritettyä koneessa, ihan katseltu, mutta en koskaa tajunnut olevani rikollinen...
Se onkin paljon vaikeampaa kuin etsiä jostain asennusmedia tai ostaa verkosta tai kaupasta DVD soitto-ohjelmisto (DVD asemien mukanahan tulee toisto-ohjelmia mutta puolikykyisiä sellaisia lähinnä jotka joutuu päivittämään noin 70¬ hintalapun kera oikeiksi toisto-ohjelmiksi) ja asentaa se sitten.
Ja vähintään sakkoja jokaiselle.