Kesän festarit ja syksyn teatteriensi-illat uhattuna

Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
3.6.2008 15:08 Liikenne- ja viestintäministeriön asetusluonnoksen mukaan langattomien mikrofonien käyttämät taajuusalueet ovat päätymässä teleoperaattorien käyttöön heinäkuun alusta.
Langattomien äänilaitteiden käyttämä taajuusalue on jo muun muassa Yhdysvalloissa huutokaupattu ja Ruotsi on päätynyt antamaan suurimman osan kaistastaan muuhun käyttöön.
Asia on ongelmallinen siksi, että useimmissa langattomissa äänilaitteissa taajuusalue on vakio eikä sitä pysty säätämään.
Vihreiden kansanedustajat Jyrki Kasvi, Ville Niinistö ja Oras Tynkkynen ovat julkaisseet tiedotteen, jossa he kertovat jättäneensä aiheesta kirjallisen kyselyn. Samaisessa tiedotteessaan he ennakoivat kulttuurialalle isoja tappioita kesälle ja syksylle laitteiden jäädessä käyttökelvottomiksi.
Lyhyt ja pikainen
lausuntokierros
Kasvi, Niinistö ja Tynkkynen ihmettelevät myös lausuntokierroksen lyhyyttä sen alkaessa 26.toukokuuta ja päättyessä 2. kesäkuuta. Vastausaikaa oli vain viikko.
Helsinkiläinen muusikko ja vihreiden politiikassa aktiivinen Hannu Oskala ihmettelee blogissaan asetuksen lausuntokierroksen jakelua, sillä joukossa ei ole ainuttakaan äänentoistopalveluja tarjoavaa yritystä tai esimerkiksi kaupunginteatteria.
Avita ry kehottaa langattomat.fi-sivustolla kaikkia ilmoittamaan taajuusaluetta käyttävät radiolaitteensa Viestintävirastolle estääkseen Suomea seuraamasta Ruotsin mallia. Sivun mukaan Ruotsin päätös johtui osin siitä ettei näitä luvanvaraisia laitteita oltu rekisteröity kuin murto-osa todellisesta määrästä.
Langattomien äänilaitteiden lähettimet ovat luvanvaraisia ja vuosimaksu on 18 euroa kappaleelta. Langattomien äänilaitteiden hintahaarukka on noin 100-900 euroa.
- Lue myös www.langattomat.fi: tietoa langattomien laitteiden käytöstä
- Lue myösHannu Oskala: Keskeneräisten ajatusten kaatopaikka-blogi
- VerkossaLiikenne- ja viestintäministeriö: Taajuusalueiden muuttaminen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä
28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (23)
Mitenkäs mikroaaltouunit - selkeästi kuuluva ääni siinä mikrofonissa
Autojen "kaukosäätimet"
Kännykät - turhanpäiväistä hölötystä
Kuulostaa siltä että tässä on säästetty, ja sitten virkamies nönnönnöö on vain katsonut että "kappas, tämä alue on ihan käyttämätön, pistetään parempaan käyttöön". Taajuudet ovat muuttumaton luonnonvara, eikä helppoja ratkaisuja niiden jakoon varmaankaan ole. Olisikohan laitteiden mahdollista haistella millä alueella ei ole liikennettä ja käyttää sitä? Tai sitten laitteet vaan pitää muokata toimimaan wlan protokollan mukaan:D
valtio saisi luvan korvata ihmisille/yrityksille koituva taloudellinen menetys sentilleen tällaisista tempuistaan.
hah naurattaa vieläkin tuo 18e/v vuosimaksu langattomista vehkeistä. tosi moni varmaan tuollaistakin maksaa... joo-o. turhia juttuja.