LVM lupaa vuosia langattomille mikrofoneille

Kuva: Teemu Lepola
3.6.2008 16:35 Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemassa tiedotteessa rauhoitellaan taajuusasetuksen aiheuttamaa kohua. Tekniikan ja politiikan rattaiden raahustaessa nykyiset langattomat radiovälineet toimivat vakiotaajuuksillaan vielä vuosia.
Tiedotteen mukaan asetus haluttiin saada läpi Viestintäviraston taajuuskoordinoinnin aloittamiseksi naapurimaiden kanssa. Koordinaatioiden oletetaan kestävän vuosia.
Viestintäneuvos Juhapekka Ristola tähdentää Euroopan komission pyrkimystä yhtenäistää radiomikrofonien taajuuksien käyttöä. Päätöstä voitaneen odottaa ensi vuonna.
Tarvittavaa tekniikkaa matkapuhelimille UHF-taajuuksilla ei myöskään vielä ole käytännössä olemassa, vaan vasta kehityksessä. Viestintävirasto ilmoittaa myöntävänsä radiomikrofoneille lupia siihen saakka, kunnes matkapuhelinoperaattorit ottavat taajuudet käyttöönsä vuosien päästä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apple irvailee mainoksissaan Microsoftin Vistalle
04.02.2007 Microsoftin kilpailija Apple hyökkää jättikampanjalla lanseerattua Vista-käyttöjärjestelmää vastaan omilla pilkkamainoksillaan.
Kolme vuotta sitten
Panasonic antaa potkut 15 000:lle
04.02.2009 Panasonic passittaa kilometritehtaalle 15 000 työntekijää. Yhtiön johdon palkkoja leikataan 10–20 prosenttia.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot 10:59
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (8)
Virallinen selitys joka on suomeksi: "Me nyt tehtiin näin." (Ympäristöministeriön virkamiesten lausunto sanasta sanaan, kun tivattiin syitä haja-asutusalueiden pakollisista , 5-10ke/kiinteistö "vedenpuhdistuslaitteista". Ts. 100% mielivaltaa, jonka motivaattorina toimii ko. laitteita myyvä teollisuus. Siis lahjontaa. )
"kunnes matkapuhelinoperaattorit ottavat taajuudet käyttöönsä vuosien päästä."
Siis kuka ne antaa operaattoreille ja paljonko operaattorit maksoivat niistä?
Ja kenelle?
Muutama Liikenneministeriön virkamies siis saa jakaa jo käytössä olevia taajuuksia noin vain, kenelle haluavat, näköjään.
Haisee lahjonnalta taivaaseen asti, selittää Ristola mitä hyvänsä.
Suomen operaattorit mahtuvat loistavasti sille kaistalle, missä he nyt toimivat, ei ole mitään teknistä syytä antaa heille lisää kaistaa. Siis kyse on kaupallisesta syystä: Saadaan myydä ihmisille uudet puhelimet.
Sellaisesta kannattaa LVM:n virkamiehille jo vähän maksaakin. Tai vaikka paljon, ihan sama.
ammattitason langattomanmikrofoni järjestelmän.
Mikrofoni + vastaanotin ovh 2890¬
Näitä yksiköitä eli kanavia voi olla esim. 24kpl
24 x 2890¬ = 69360¬ + suunta- antennit ja antennivahvistimet
siihen vielä lisäksi.
Summa ei liene aivan vähäpätöinen isonkaan teatterin budjetissa
saati saati sitten pienemmissä maalaisteattereissa.
Itse omistan laitteita 4500¬ arvosta, joka ei yksityisyrittäjälle
ole pieni raha sekään.
NMT 450 puhelimen hinta per nenä ei loppuaikoina ollut
pariasataa markkaa kalliimpi.
Tai ehkä meidän tulee luopua elävästä esiintymistavasta
ja pysytellä neljän seinän sisällä ja antaa valmiin mediatulvan
käydä ylitsemme..
Ei sillä oo väliä onko kyseessä luvanvarainen laite vai ei, tai edes sillä onko lupia hankittu tai ei. Päätös taajuusalueen äkkivaltaamisesta olisi ollut (ainakin lähes) katastrofaalinen joka tapauksessa. Radiolupa noille laitteille on jonkin sortin mystinen byrokratian jäänne muinaisajoilta eikä moinen lupajärjestelmä ole tässä tapauksessa mitenkään järkevä. Maksaa nyt erityinen LUPAMAKSU siitä, että saa soittaa alhaisemmilla desibelimäärillä... just joo.
Radiomikrofoneille "korvaavaa ratkaisua" ei taida olla ihan näillä näkymin tulossa. Ja vaikka tulisikin, uusien laitteiden ostaminen uuden ja paremman teknologian takia on kaiken kaikkiaan hienompi vaihtoehto kuin älyvapaan lakipykälän pakottamat valtaisan kalliit pikainvestoinnit.