Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Anarkisuutta tukahduttamatta

Kasvi kokoaa voimia nettirikollisia vastaan

Jyrki Kasvi

9.6.2008 16:10 Nettirikollisuus on vaarallisempaa kuin aikaisemmin, sillä se on entistä järjestäytyneempää, kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoi tänään parlamentaarikkojen tietotekniikkajärjestön IPAIT:n avajaisissa Sofiassa.

Jyrki Kasvi sanoi, että perinteisestä rikollisuudesta nettirikollisuuden erottaa se, että internetissä ei ole rajoja.

-    Nettirikollisuuden torjunta vaatii kansainvälistä yhteistyötä.

Kasvi, joka on International Parliamentarians Association for Information Technology –järjestön puheenjohtaja, perusteli nettirikollisuuden vaarallisuutta muun muassa bottiverkoilla, joilla Viron tapauksessa yritettiin lamauttaa koko maa. Kasvi piti tätä ensimmäisenä verkkosotana.

- Tiedossa on maita ja operaattoreita, jotka ovat välinpitämättömiä kauttansa kulkevan verkkoliikenteen suhteen. Näitä valtioita ja yrityksiä käytetään haittaohjelmien ja laittoman materiaalin, kuten lapsipornon, levittämiseen. Kansainvälisen yhteisön on sopimuksin ja yhteisin pelisäännöin kyettävä reagoimaan tähän tilanteeseen, Kasvi vaati.

Nettioikeuksista pidettävä
huolta

Hän painotti samalla voimakkaasti sitä, ettei hätiköidyillä kansanvälisillä tai kansallisilla toimilla saa lähteä kaventamaan internetin demokraattista ja jossain määrin anarkistista luonnetta. Internetin anonyymisyys, yksityisyys ja sananvapaus ovat edellytyksiä demokratialle.

Kasvi nosti esille huonona esimerkkinä mediahysterian epäonnistuneesta lainsäädännöstä Suomen lapsipornosuodatuksen. Hän kehotti vallanpitäjiä ottamaan internetin tuomat mahdollisuudet ja haasteet tosissaan:

- Muutoin on vaarana, että sensuuri- ja rajoitusvaatimuksilla kavennamme netin hyviä puolia, jättäen kuitenkin kaikki rikolliset käyttömahdollisuudet edelleen saataville.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Nettirikollisuus on vaarallisempaa kuin aikaisemmin, sillä se on entistä järjestäytyneempää, kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoi tänään parlamentaarikkojen tietotekniikkajärjestön IPAIT:n avajaisissa Sofiassa.
Digitoday
Huono 0
Kaikki väitteet on hyväksyttävissä, Jyrki Kasvin esittämässä virallisessa selonteossa, todellisen rikollisuuden kitkemisessä Netistä poies. Ja todellakin oltava tarkkoina ettei Internetin verraton anonyymi, ja hieman anarkistinenkin puoli saa jauhoittua muun median kanssa samaan. Sillä audio visuaalisuus yhdessä tietotekniikan kehitysmahdollisuuksien kanssa, on otettava täysimääräisesti käyttöön. Ja silloin ei turhia jorinoita suvaita uudistajia vastaan Suomen poliittisessa ilmapiirissä. Ja voiko sen paremmin kertoa demokratian merkityksestä yhteiskunnassa, kuin sananvapaus oikeilla ehdoilla toteutettuna, eikä eräiden ärsyyntymisestä aiheutettuna sensurointina, jonka kohteena olinkin taas about 7viikkoa¨, ja tutkinta on käynyt kuumana, ja loppua ei malta edes toivoa, kun asiat on käsittelemättä. Salut by Raakkuna
Olen virkeä ja elinvoimainen aina.
Huono 0
Kasvi paljon puhetta, ja vähän tekoja johtuuko vihreästä itsestään vai eikö puolueessa kuunnella MIESTÄ.
Lisää tekoja Kasvi
Huono 0
Kasvi onkin osaava mies. Valitettavasti eduskunnassa on 199 muuta täysnuijaa, jotka estävät päätösten toteutumista.
Kasvi yrittää parhaansa.
Huono 0
Onkohan yksi Kasvin viittaamista välinpitämättömistä maista tuossa Suomen länsipuolella Pirate Bayneen?

Kasvin löperrys on tällä kertaa niin ympäripyöreää että teksti voi tarkoittaa käytännössä ihan mitä vain. Kuulija pääsee valitsemaan oikean tulkinnan omassa korvassaan ja tulos onkin sitten lauma ihmisiä jotka luulevat olevansa samaa mieltä samasta asiasta.
Entinen Omenamies
Huono 0
Vihreiden tietotekninen ymmärtämys näkyi selvästi kun yli puolet puolueesta äänesti kasvia vastaan kalliin ja toimimattoman sensuuri verkon rakentamisesta äänestettäessä...
Bobi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.