"Kolmen hudin" netinkatkaisu ehkä Ranskaan

Kahden varoituksen jälkeen käyttäjän nettiyhteys suljettaisiin laittoman materiaalin lataamisen jatkuessa
12.6.2008 12:30 Ranskalainen "kolmen hudin" lakiehdotus lähestyy mahdollista toimeenpanoa. Ehdotuksen mukaan palveluntarjoajat lähettäisivät kaksi varoitusta asiakkailleen joita epäillään, tai jotka ovat jääneet kiinni, laittoman sisällön lataamisesta. Kahden varoituksen jälkeen palveluntarjoaja sulkisi käyttäjän yhteyden.
Lakiehdotus päätyy ministerien eteen 18. kesäkuuta, Ranskan kulttuuriministeri Christine Albanel kertoo. Ehdotuksen tukijoukot toivovat ehdotuksen päätyvän laiksi vielä kesän aikana.
Ehdotuksen tukijoukkoihin lukeutuvat julkaisijat, jälleenmyyjät ja monet palveluntarjoajat. Lakiehdotusta vastaan on asettunut kuluttajien edustajia ja poliitikkoja Ranskan vihreistä ja sosialistipuolueesta.
Alunperin aiheesta on jo tehty sopimus Ranskan hallituksen, ranskalaisten operaattoreiden ja tekijänoikeuksien haltijoiden välillä. Lakiehdotuksessa luotaisiin erillinen toimija tälle kentälle. Ehdotuksen mukaan piratismia ehkäisemään ja siitä tuomitsemaan perustettaisiin hallintoelin, "loi Hadopi".
Jos ehdotus päätyy laiksi, ranskalaiset palveluntarjoajat ryhtyvät tietoliikennepakettien syvätutkimuksiin (deep packet inspection) seuratakseen verkossaan kulkevaa kopiosuojattua materiaalia. Kriitikot epäilevät kuitenkin oikeiden piraattien välttävän seulonnan ja vain satunnaisten sunnuntaipiraattien päätyvän lain haaviin.
Tiedossa ei ole miten palveluntarjoajat erottelevat kopiosuojatun materiaalin laittoman ja laillisen lataamisen.
The Register epäilee sivuillaan lainsäädännön mahdollisen toimeentulon ennakoivan vastaavia lakiehdotuksia muuallakin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Siinä keinot waretuksen lopettamiseen.
Varsin näppärää. Mitäs sitten kun jälkikasvu tietämättään lataakin jonkun waren ja isin työnetti menee vodeksi kiinni. Miten toimitaan tällaisissa tapauksissa? Ja eipä tuo warettamiseen juurikaan auta. Siirtää vaan kaikki käyttämään salattuja yhteyksiä ja protokollia.
Internet warettaminen saadaan loppumaan vasta lopettamalla koko Internet eikä sekään lopeta laitonta kopiointia kokonaan.
Mitään ei tietenkään kenellekään kerrottaisi - saisi(vat) kohdehenkilö(t) tapella kuukausitolkulla ISP:n olemattoman palveluhenkilöstön kanssa ennen kuin joku siellä ehkä viitsisi mitään sanoa.