Kuntia kaivataan sakottamaan ylinopeuksista

Tuija Brax on esittänyt kunnille mahdollisuutta lähettää rikesakko ylinopeutta ajaneen ajoneuvon haltijalle.
Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva
16.6.2008 16:04 Poliisin voimavaroja halutaan säästää ja ohjata vakavampien rikosten selvittelyyn sallimalla kunnille sakotusoikeus, kun peltipoliisi havaitsee rikkomuksen tienpäällä.
Kyse on siitä, että kunta voisi tietyissä tilanteissa määrätä rikesakon automaattisessa kameravalvonnassa paljastuneesta vähäisestä ylinopeudesta tai joukkoliikennekaistalla ajosta poliisin sijaan.
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa lakiin säännöstä, jolla poliisimiehen lisäksi poliisin toimistohenkilökuntaan kuuluva tai valvontaan osallistuvan kunnan erikseen valtuutettu virkamies voisi antaa rikesakkomääräyksen niin sanotussa kevennetyssä rikesakkomenettelyssä.
Henkilöstön riittävyys pitää kuitenkin turvata liikennevalvonnassa paljastuneiden rikkomusten käsittelemiseksi. Samalla poliisin voimavaroja tulee voida kohdentaa myös vakavampien rikosten selvittämiseen.
Etenkin suurimmissa kaupungeissa muutokseen on todettu olevan tarvetta. Työryhmän mukaan henkilön oikeusturvaan ei uudistuksella puututtaisi. Rikesakkoa vastustava ajoneuvon haltija voisi olla varma, että esitutkinnan suorittaisi poliisi kuten nykyisinkin.
Valtion kassan kautta
Oikeusministeriön työryhmän kannanotto sisältyy oikeusministeri Tuija Braxille (vihr) luovutettuun laajempaan mietintöön, jonka mukaan kuntien ja poliisin välistä yhteistyötä tulee tiivistää liikenneturvallisuuden edistämiseksi.
Maaliskuun lopulla valtioneuvosto antoi liikennepoliittisen selonteon, jossa kuntien osallistumista liikennevalvontaan perättiin mahdolliseksi. Tästä ei tällä hetkellä ole säännöksiä, vaikka käytännössä poliisi ja kunnat kuitenkin tekevät yhteistyötä.
Eräät isot kaupungit ovat taloudellisesti tukeneet automaattista liikennevalvontaa esimerkiksi ostamalla valvonnassa tarvittavaa laitteistoa. Työryhmän mielestä valvontaan osallistuvalla kunnalla olisi oikeus käydä valtion kassalla kattaakseen valvonnan vaatimat kulut.
Ehdotus on lähdössä laajalle lausuntokierrokselle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (1)