Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kone oli täynnä troijalaisia ja viruksia

Viranomainen narahti lapsipornosta - todettiin syyttömäksi

Haittaohjelmat mahdollistivat lapsipornon ulkopuolisen lataamisen koneelle
Kuva: Niko Jylhä

17.6.2008 13:04 Massachusettsin osavaltion teollisuusonnettomuuksia käsittelevän viraston tutkija vapautui lapsipornon hallussapito-syytteistä tietokoneen tutkinnan jälkeen. Tutkinta paljasti, että kuvat oli ladattu koneen ulkopuolelta käyttäjän sitä havaitsematta.

Michael Fiolan koettelemukset alkoivat marraskuussa 2006, jolloin hän sai varastetun läppärinsä tilalle korvaavan koneen. Korvaava kone johti sisäiseen tutkintaan häntä vastaan, kun hänen langattoman yhteytensä lasku nousi nelinkertaiseksi kollegoihinsa verrattuna. Viraston sisäisessä tutkinnassa Fiolan koneelta löytyi epäilyttävää materiaalia ja hänet erotettiin maaliskuussa 2007.

Tapaus toimitettiin viranomaisten tietoon, jotka nostivat syytteen Fiolaa vastaan lapsipornon hallussapidosta elokuussa 2007.

Huonosti hoidettu
tietoturva syypäänä

Tutkimuksissa kuitenkin havaittiin, että kannettava oli täynnä haittaohjelmia korruptoituneen virustorjuntaohjelmiston lisäksi. Kone oli siis täysin avoin murtautujille.

Tietotekninen asiantuntija Tami Loehrs kertoi, että käyttäjä ei näitä kuvien latauksia havainnut. Kuvat sijoitettiin web-sivujen välimuistiin lataamiseen tarkoitettuihin hakemistoihin. Oikeudellisesti ratkaisevana tekijänä tutkinnassa ei havaittu koneen käyttäjän pyrkineen päästä käsiksi laittomaan sisältöön.

- Ei ole olemassa todisteita tukemaan väitettä, että Michael Fiola olisi vastuullinen minkäänlaiseen pornograafiseen aktiivisuuteen, Boston Herald-lehti kertoo Loehrsin todenneen.

Syyttäjän asiantuntijat päätyivät samaan lopputulokseen Loehrsin kanssa. Syyttäjä luopui syytteistä, mutta Fiola aikoo haastaa entisen työnantajansa oikeuteen "elämänsä pilaamisesta".

Jutun kirjoitti: Hannu Nokso-Koivisto

Hannu Nokso-Koivisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Arvatkaas mitä suames tapahtus...
plop 17.6.2008 13:26

Anonyymi
Epäillään, erotetaan ja sitten vasta tutkitaan. Yllättääkö että tuosta haastetaan oikeuteen?
Syytön kunnes epäill 17.6.2008 13:47

Anonyymi
Arvatkaas mitä suames tapahtus...


Joku inttityylinen kollektiivinen rangaistus kaikille?
Entinen Omenamies 17.6.2008 13:56

Anonyymi
Taidettiin tälläkin otsikolla taas hakea sensaatiota. Otsikko ei taida aivan kuvata itse uutista.
Stu 17.6.2008 14:26

Anonyymi
Huomasin että kepun ministereillä on tuota samaa tavaraa koneillaan
kepusihteeri 17.6.2008 16:12

Anonyymi
Lapsiporno se on sellainen asia josta syyttömätkin narahtaa.
Janne 17.6.2008 16:21

Anonyymi
Tästähän on suomalainen tapaus, jossa kaveri tuomittiin, Nikin Mattihan se tätäkin selvitteli aikoinaan julkisuuteen.
JJ 17.6.2008 16:30

Anonyymi

Tästähän on suomalainen tapaus, jossa kaveri tuomittiin, Nikin Mattihan se tätäkin selvitteli aikoinaan julkisuuteen.


Olikos se niin että tuomioistuimen mukaan jokaisen tulee ymmärtää että netistä voi koska tahansa tulla lapoa koneelle, joten jos näin käy olet syyllinen automaattisesti? Eli selaamalla webbiä tunnustat ettet piittaa vaikka koneellesi tulisi lapoa. Noin suurinpiirtein logiikkaa suomentaen.
Tosi modernia 17.6.2008 17:20

Anonyymi
Olikos se niin että tuomioistuimen mukaan jokaisen tulee ymmärtää että netistä voi koska tahansa tulla lapoa koneelle, joten jos näin käy olet syyllinen automaattisesti?


Melkein juu, mutta täsmällinen perustelu oli hieman erilainen. Raskauttavaa oli nimittäin se, että syytetty oli poistanut kaikki löytämänsä lapsipornokuvat! Oikeuden mukaan tämä oli osoitus siitä että kuvat joita ei oltu löydetty, oli hallussapidetty tahallisesti. Tahallisesti sen takia, että syytetyn olisi pitänyt ymmärtää spammiksi luokiteltavien kuvien hallussapito mahdolliseksi...

Yksinkertaistaen, jos tiedät että netistä voi koneelle päätyä lapsipornoa niin olet vastuussa kaikista niistä kuvista vaikket olisi huomannut niitä ladanneesi. Oikeus nimittäin sanoi jotakuinkin että oli merkityksetöntä oliko syytetty myötävaikuttanut kuvien tallentumiseen koneelle, kiistatonta kun oli että kuvat koneelta löytyivät ja täten hallussapito oli tapahtunut.

Jos siis tiedät riskin (ja oikeuden mukaan syytetyn olisi pitänyt tietää), hallussapito on aina tahallista vaikka kyseessä olisikin todistettavasti vahinko...
Matti Nikki 18.6.2008 10:03

Anonyymi
Niinjoo. Se piti vielä sanoa että olen tuosta suomalaisesta spammin hallussapitotapauksesta kirjoittanut artikkelinkin, mutta se on poliisin sensuroima. Niille joiden operaattori ei osallistu poliisin lainvastaiseen Internet-sensuuriin, juttu löytyy osoitteesta:

http://lapsiporno.info/spam.html
Matti Nikki 18.6.2008 10:05
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Britannian pääministeri vastaa YouTubessa

19.05.2008 Iso-Britannian pääministeri Gordon Brown järjestää kansalle sähköisen kyselytunnin internetin videopalvelu YouTubessa.


Kolme vuotta sitten

Facebook helpottaa yksityisyyttä

19.05.2010 Facebook aikoo vastata käyttäjien yksityisyyshuoliin tekemällä asetuksista yksinkertaisempia. Asiantuntija epäilee, että muutokset voivat olla liian vähän liian myöhään.

.