Sähköinen äänestys pelottaa auditoinnista huolimatta

Kuva: Soile Kallio/Lehtikuva
19.6.2008 15:04 Sähköisen äänestyksen kriitikot pelkäävät, että äänten laskemisesta vastaava järjestelmä avaa perinteistä paperiäänestystä enemmän mahdollisuuksia vaalituloksen peukaloimiseen.
Oikeusministeriön tänään esittelemä, ulkoisen arviointiryhmän tekemä, auditointiraportti syksyllä testattavasta sähköisestä äänestysjärjestelmästä ei hälvennä kriitikoiden pelkoja.
Oikeusministeri tiedotti tänään Turun yliopiston matematiikan laitoksen tekemästä auditointiraportista. Siinä tutkijat arvioivat äänestyskokeilun olevan "vakaalla ja turvallisella pohjalla edellyttäen, että kaikki toimijat noudattavat annettuja pelisääntöjä."
Kriitikoiden mukaan järjestelmän liikesalaisuuksien piiriin kuuluvat osat tekevät siitä kuitenkin riskialttiin väärinkäytöksille.
Liikesalaisuuksien vuoksi myös järjestelmän auditoinnissa jouduttiin turvautumaan tietyin osin vaitiolosopimuksiin.
Kansanedustaja Jyrki Kasvin (vihr.) oli tarkoitus osallistua auditointiryhmän työskentelyyn vielä helmikuussa. Silloin Kasvi arveli joutuvansa allekirjoittamaan jonkinlaisen vaitiolosopimuksen.
– No joo, varsinaisessa auditointityössä olin mukana koeäänestyksissä, mutta sitten kun mentiin lähdekoodin tasolle, niin en koskaan allekirjoittanut vaitiolosopimusta, Kasvi sanoo.
Kasvi sanoo, että vaitiolosopimuksen allekirjoittaminen ja kunnollisen auditoinnin vaatima henkilötyömäärä alkoivat epäilyttää häntä.
– Näissä kielissä, mitä tässä on käytetty, mun kompetenssikaan ei ole ihan paras.
Myös kansalaisjärjestö EFFI päätyi samansuuntaiseen päätökseen. Sen edustajille tarjottiin mahdollisuutta osallistua auditointiryhmän toimintaan, mutta yhteistyö kariutui TietoEnatorin ja Scytlin vaatimaan salassapitosopimukseen.
"Oikeusministeriö ei yrityksestään huolimatta kyennyt edesauttamaan paremman salassapitositoumuksen syntymistä ja tästä johtuen Effi outuu raportoimaan järjestelmästä perustuen ainoastaan julkiseen materiaaliin", EFFI:n julkaisemassa raportissa todetaan.
Vaalikoneen vaatima
luottamus epäilyttää
Kasvi kritisoi järjestelmää, koska se vaatii kohtuuttoman suurta luottamusta. Monimutkainen järjestelmä sisältää julkisuudelta piilossa pysyviä osia.
– Pieni ryhmä avainrooleissa olevia ihmisiä pystyy väärentämään vaalituloksen, Kasvi sanoo.
Kansanedustajan mukaan äänestysjärjestelmän tulisikin olla perusluonteeltaan vainoharhainen. Nykyisessä järjestelmässä tämä toteutuu siten, että vaalivirkailijat valvovat toistensa tekemisiä.
– Sähköistä ääntenlaskua ei pohjimmiltaan suorita Oikeusministeriö tai vaalipiirilautakunta vaan itse asiassa järjestelmän ohjelmisto, tietoturva-asiantuntija Antti Vähä-Sipilä sanoo EFFI:n tiedotteessa.
- ArkistoTutkijat syynäsivät sähköisen äänestysjärjestelmän koodin 19.6.2008
- PdfEFFIi: Suomen sähköisen äänestysjärjestelmän yhteensopimattomuus Euroopan neuvoston sähköisten äänestysjärjestelmien suosituksiin
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Kim Dotcomin pelätään karkaavan 16:42
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n 11:44
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Yhdysvaltain lääkevirastoa syytetään Gmail-vakoilusta 13:36
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Taskussa räjähtänyt puhelin tappoi Kiinassa
04.02.2009 Ostoksilla ollut mies kuoli paidantaskussa olleen puhelimen räjähdettyä Kantonissa.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
Tarkottanee sitä että firma ei itsekään luota tuotokseensa.
Mikäli koodi olisi hyvä niin sen voisi julkaista ilman muuta
toistenkin tarkasteltavaksi ja mahdolliset bugit ilmenisivät
mahdollisimman pian.
Kasvin ja Effin ilmaisemat huolenaiheet ovat todella aiheellisia.
Näillä salailueväillä en ainakaan minä tule äänestyskoppiin.
Sähköinen äänestäminen on rikki by design talletettiin äänestäjä-ääni yhteys tai ei. Jos tieto talletetaan niin äänestystoiminta ei enää olekaan salainen. Nimesi voidaan yhdistää ääneesi jälkikäteen joten vaalisalaisuus on mennyttä.
Jos taas tietoa äänestäjä-ääni väliltä ei talleteta niin se vaalien lopputuloksena ilmoitettu luku voi ihan yhtä hyvin olla vaikka arvottu tai syötetty koneelle sivusta.
Millään et pääse jälkikäteen tarkistamaan koska voidaan aina väittää että se sinun äänesi on yksi noista sinun ehdokkaasi neljästä äänestä mutta tuon väitetyn voittajan 50 000 ääntä tulivat noilta vaalipiirin 50 000 muulta äänioikeutetulta ja sinä et saa tietää miten he äänestivät.
Sähköinen äänestys on siis aina perusperiaatteeltaan tällä tavalla rikki. Elektroneja ei erota toisistaan edes ydinfyysikot.
Mutta tätähän täällä suomessakin halutaan tietyn virkamiesten tahojen toimesta.
No vuoden 2000 peperi äänestys oli myöskin täysi farssi jenkkilässä jota Bush ei voittanut, mutta pääsi presidentiksi oikeustuvan kautta kun tuomarina oli hyvä ystävä.
Hirvittää vain ajatella että suomikin on menossa samaan touhuun mukaan.
eniten OIKEESTI ääniä saanut ei siis enään välttämättä voita, vaan valtaan valitaan joku pienen piirin valitsema henkilö.
Kannattaa käydä lukemassa EFFI koko kommentti tuosta asiasta eikä tuota lyhyttä napattua lausetta.
Effi on näköjään TARKOITUKSELLA savustettu projektista ulos, toisin kun tämä uutisointi tässä antaa ymmärtää.
Maailmanlopun meininkiä...
Niin kai. Ei vaan tavallinen tallaaja ymmärrä miksi. Tai siis kaverille ja kotiinpäinhän tuossa vedetään, mutta varsinainen äänestämällä vaikuttaminen on valitettavan teoreettista. Kolme suurta ajavat käytännössä samoja asioita samalla tavalla - korkeintaan kättelevät asiat eri tavalla.
Ja mitä sitten? Siellä hallituksessa istuu aina vähintään toinen edellisistä hallituspuolueista, joten mitään todellista linjamuutosta ei äänestämällä saa aikaan.
Virossa oljenkortena vielä se että ääntä saa muuttaa niin monesti kuin haluaa, jolla pyritään estämään pakotus.
Miten ihmeessä noinkin yksinkertaisesta järjestelmästä saadaan noin pirun kallis ja miksei avoin koodi kelpaa? Jokin tässä vähän tuoksahtaa