Sarkozy lupaa: Laajakaistat pannaan verolle

Presidentti Sarkozy ajanut päättäväisesti uutta rahoitusmallia Ranskan yleisradiotoimintaan.
Kuva: Philippe Wojazwe/AFP
26.6.2008 15:10 Ranskan julkisen palvelun televisiokanavilta kielletään mainostaminen. Tulojen menetys korvataan verottamalla kaupallisia kanavia sekä internet- ja kännykkäyhteyksiä.
Ranska presidentti Nicolas Sarkozy etenee päättäväisesti suunnitelmassaan ajaa läpi uusi rahoitusmalli ranskalaiseen yleisradiotoimintaan.
Sarkozy haluaa hävittää julkisen palvelun televisiokanavien näyttämät mainokset vähitellen ensi tammikuusta lähtien. France Télévisionsin rahoitus turvattaisiin verottamalla kaupallisia kanavia sekä puhelin- ja internetoperaattoreita.
– Meidän täytyy vapauttaa julkisen palvelun television katsojalukujen mittaamisen tyranniasta. Se johtaa siihen, että valtiollinen televisio kohtelee katsojia kuin asiakkaita, Sarkozy sanoi keskiviikkona pitämässään puheessa.
Puheesta raportoi talouslehti Wall Street Journal.
Ranskan hallitus on arvioinut, että mainosten poistaminen tekisi 450 miljoonan euron loven julkisen palvelun kanavien vuotuisiin budjetteihin.
Sarkozy ehdottaa, että kaupallisten kanavien mainosliikevaihdosta verotettaisiin vuosittain kolme prosenttia France Télévisionsin tukemiseen. Veron tarkoituksena olisi kerätä vuosittain 80 miljoonan euron potti julkisen palvelun televisiolle.
Puhelin- ja internetoperaattoreiden liikevaihdosta olisi puolestaan tarkoitus napata 0,9 prosentin suuruinen siivu.
Nettioperaattori Iliadin toimitusjohtaja Maxime Lombardinin mukaan vero näkyisi heti kuluttajahinnoissa.
– Meillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin korottaa hintoja, Lombardini sanoi Wall Street Journalille.
Euroopan komissio on kertonut olevansa tyytymätön Sarkozyn suunnitelmaan verottaa internet- ja puhelinyhteyksiä.
Lakiehdotus
parlamenttiin lokakuussa
Sarkozy ei ole taipunut komission toivomuksiin suunnitelmasta luopumiseksi. Sarkozy on myös ohittanut osan parlamentaarisen komission suosituksista.
Sanomalehti Le Monden mukaan Sarkozyn puoluetoverin, Jean-Francois Copén johtama komitea luovutti mietinnön julkisen palvelun rahoitusmallista presidentille eilen.
Siinä ehdotettiin, että puhelin- ja internet-operaattoreiden liikevaihdosta verotettaisiin vain 0,5 prosenttia.
Raportin vastaanottamisen jälkeen pitämässään puheessa Sarkozy kuitenkin ilmoitti veron olevan 0,9 prosenttia.
Seuraavaksi Sarkozyn suunnitelmat etenevät Ranskan kulttuuri ja viestintäministeriöön. Se laatii asiasta lakiehdotuksen kesän aikana.
Parlamentin käsittelyyn lakiehdotus menee lokakuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (11)
Miksi politiikot aina hidastamassa kehitystä?
Hintojen nousu = ihmiset ottavat hitaamman yhteyden = nopeampia ei tarvita = ei tarvitse kehittää tekniikkaa.
Eturauhanen, huono suolentoiminta, potenssi jne. Mikä noita pappoja nyt yleensä riivaa
Yksi sana: pelko.
Rollaattorisukupolvi pelkää (tavallaan ymmärrettävästi) niinkin suurta muutosta, kuin internet on. Heidän nuoruudessaan kun oli hädin tuskin edes televisiota. Tätä taustaa vasten käytös on mielestäni ihan ymmärrettävää.
Mikäköhän tota seniili-sukupolvea oikein riivaa kun kokoajan pitää kyykyttää Internetin käyttäjiä?