Mies käytti kännykkää ja ajoi puuhun

Puut kaatuivat, kun huomio kiinnittyi kännykkään.
4.7.2008 10:01 Viisikymppinen mies käytti kännykkää ajaessaan Luusuantietä Kemijärveltä Ranuan suuntaan, kertoo Koillis-Lapin poliisilaitos. Juuniemen kohdalla olevassa kaarteessa auto ajautui ulos tieltä törmäten kahteen tukin vahvuiseen mäntyyn.
Ensimmäinen mänty katkesi tyvestä kaatuen auton katolle. Auto pysähtyi toiseen mäntyyn romuttuen kokonaan. Ajoneuvo kulki poliisin mukaan ajoradan ulkopuolella lähes 50 metrin matkan.
Tutkinnassa auton suistumisen syyksi selvisi, että mies oli alkanut käsittellä kännykkää soittaakseen. Tämä oli vienyt keskittymisen ajamisesta, ja auto oli karannut oikealle ulos tieltä.
Autolla yksin liikkunut mies sai vain lieviä turvavyön kiristymisestä tulleita vammoja rintakehään. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (8)
Onko toimittajilla päivittäinen kiintiö artikkeleiden määrälle, kun tällaista sontaa (lue: artikkeli, jonka informaatioarvo on lähellä nollaa) pitää julkaista?
Toivottavasti ei vakuutus yhtiö ei anna penniäkän kun tietoisesti rikkoo lakia ja ryssii.
Toivottavasti ei vakuutus yhtiö ei anna penniäkän kun tietoisesti rikkoo lakia ja ryssii.
Jutun mukaan se vasta käsitteli puhelinta soittaakseen. Sitähän ei voi handsfreellä edes tehdä.
Mutta oikein olisi että ei korvauksia vakuutuksesta ja kortti pois pitkäksi aikaa törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Bussilla kulkiessa on sitten hyvä räveltää kännykkäänsä pysähtymättä tien sivuun.
Tähän kehitettiin kuitenkin tekninen ratkaisu, RDS joka etsii kuljettajan puolesta oikean taajuuden.
Kunpa ihmisten typeryyteen liikenteessä voitaisiin myös keksiä tekninen ratkaisu.