Nettipalvelu voi joutua kertomaan käyttäjistään oikeudessa

Teletunnistetietojen luovuttaminen todistusaineistoksi edellyttäisi tuomioistuimen päätöstä.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
8.7.2008 16:15 Nettipalveluiden käyttäjistään keräämien henkilö- ja teletunnistetietojen luovuttaminen todistusaineistoksi oikeudenkäyntiä varten on periaatteessa mahdollista Suomessa.
Henkilö- ja teletietojen luovuttaminen oikeuskäsittelyitä varten nousi pintaan viime viikolla, kun yhdysvaltalainen tuomioistuin määräsi hakukoneyhtiö Googlen luovuttamaan Youtube-videopalvelun käyttäjien ip-osoitteita ja käyttäjätunnuksia mediayhtiö Viacomille.
Ip-osoite yksilöi internetiin kytkeytyneet tietokoneet. Kun ip-osoite tiedetään, sen omistajan netissä tapahtunutta toimintaa voidaan yksilöidä aiempaa helpommin.
Viacom aikoo käyttää Googlelta saamiaan tietoja todistaakseen, että YouTube-palvelua käytetään pääasiassa tekijänoikeuksia rikkovan materiaalin levittämiseen.
– Tämä on hankala asia, mutta miksei voitaisi ajatella, että tämä kysymys voisi konkretisoitua myös meillä, Turun yliopiston prosessioikeuden professori Antti Jokela sanoo.
Moni YouTube-käyttäjä on raivostunut päätöksestä, koska palvelu on luvannut omissa käyttöehdoissaan, ettei se luovuta käyttäjien tietoja kolmansille osapuolille.
Sanomalehti The New York Timesin mukaan ihmisten henkilö- ja teletunnistetietoja luovutetaan kuitenkin usein todistusaineistoksi oikeuteen.
Päätös harkittaisiin
tapauskohtaisesti
Jokelan mukaan teletunnistetietojen luovuttamisesta todistusaineistoksi ei ole Suomessa erityistä lainsäädäntöä. Selvää ennakkotapausta ei myöskään löydy.
Jos oikeudenkäynnin osapuoli vaatii, että tuomioistuin pakottaa riita-asian toisen osapuolen luovuttamaan teletunnistetietoja todistusaineistoksi, tuomioistuin joutuu punnitsemaan kahta oikeudellista kysymystä.
Toisaalta tuomioistuin voi velvoittaa henkilön, jolla on hallussaan oikeudenkäynnin kannalta merkittävä asiakirja hallussaan, tuomaan sen oikeuteen; toisaalta nettipalvelua tuottavalla yrityksellä on oikeus pitää keräämänsä teletunniste- ja henkilötiedot salassa.
– Päätös riippuisi riidan luonteesta ja siitä, mikä merkitys teletunnistetiedoilla siinä olisi. Eli kysymys jäisi ilmeisesti tuomioistuimen ratkaistavaksi yksittäisessä jutussa, Jokela sanoo.
Tuomioistuin voisi kuitenkin periaatteessa määrätä riita-asian osapuolen luovuttamaan teletunniste- tai henkilötietoja kiistan toisen osapuoleen haltuun, jotta tämä voisi käyttää niitä todistusaineistona.
Kynnys luovuttamiseen
korkeampi teletunnistetiedoissa
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio epäilee, että tuomioistuinten päätökset olisivat hyvin tapauskohtaisia ja rikosperusteista riippuvia.
– Tuomioistuin voi varmaan ainakin tietyn tyyppisissä rikoksissa velvoittaa yhtiön edustajan todistamaan oikeuteen, Aarnio sanoo.
Aarnion mukaan kynnys teletunnistetietojen luovuttamiseen olisi korkeampi kuin kynnys rekisteriin merkittyjen henkilötietojen luovuttamiseen.
Ip-osoitteet ovat oikeastaan henkilötietoja, mutta niitä käsitellään teletunnistetietojen tapaan, Aarnio sanoo.
Jonkinlaista osviittaa mahdollisiin tapauksiin voidaan hakea EY-tuomioistuimen 29. tammikuuta antamasta päätöksestä.
Siinä tuomioistuin katsoi, ettei tekijänoikeusjärjestö Pro Musicalla ollut oikeutta vaatia teleoperaattori Telefonicaa luovuttamaan tekijänoikeusrikkomuksista epäiltyjen käyttäjien ip-osoitteita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä 09:59
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Google taklaa mahdottomia ongelmia 01:28
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Levy-yhtiö Universal vaihtaa pomoa
10.02.2009 Levy-yhtiö Universal Music Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jarkko Nordlund. Nykyinen toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (16)
Pelkkien IP-osoitteiden saaminen ei siis paljoa auta. Operaattorilla pakkoproxy, dynaamiset privaatti-IP:t ja vaikkapa 3G-yhteys (jolloin IP vaihtuu melkolailla aina) niin sen jäljiltä onkin kiva setviä mitä kukin on tehnyt.
Pelkkien IP-osoitteiden saaminen ei siis paljoa auta. Operaattorilla pakkoproxy, dynaamiset privaatti-IP:t ja vaikkapa 3G-yhteys (jolloin IP vaihtuu melkolailla aina) niin sen jäljiltä onkin kiva setviä mitä kukin on tehnyt.
"IP-osoite ("Internet Protocol" -osoite) on numero, joka yksilöi jokaisen Internet-verkkoon kytketyn tietokoneen."
Oikeastaan? IP-osoitteet ovat todella harvoin lain tarkoittamia henkilötietoja. Tietääkseni tietosuojavaltuutetun virallinen kantakin on sitä mieltä.
Henkilötieto määritellään laissa siten, että tieto tulee voida tunnistaa tiettyä luonnolista henkilöä tai hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa eläviä koskevaksi. Harvasta IP-osoitteesta voi sellaisenaan päätellä ketä yksittäistä henkilöä se koskee. Ei etenkään mistään "soittosarjojen" dynaamisista osoitteista.
Hmm...
Tuo laite on selvästikin harhaanjohtava termi.
On ihan tavallista että yhdellä fyysisellä laiteella ajetaan esimerkiksi virtualisoidusti vaikka kymmentä eri virtuaaliympäristöä, ja tällöin jokaisella virtuaalisella ympäsillä on oma ulospäin näkyvä IP-osoitteensa.
Ja kyllähän ilman virtualisointiakin yhdelle verkkokortille voi antaa niin monta IP-osoitetta kuin haluaa. Tavalliselta koti-ISP:n ylläpitämältä DHCP:ltä niitä ei tosin taida saada, jos verkkokortin MAC-osoite on sama, mutta muuten kyllä.
Oikeastaan IP:llä voidaan määrittää huoneiston postiosoite. Sitten on muut menetelmät päästä selville siitä kuka on milloinkin konetta käyttänyt. Henkiötutkinnan suorittaa poliisi.
Järkeä saa käyttää.