Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Metsähallituksen palvelu

Ulkoilija voi tulostaa retkikartan verkosta

Retkeilijä voi tulostaa omat kartat metsähallituksen palvelun kautta.
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

10.7.2008 10:05 Kartta on tarpeellinen apuväline, kun liikutaan tuntemattomassa maastossa. Metsähallituksen mukaan kansallispuistojen sekä muiden suojelu- ja retkeilyalueiden kartat löytyvät nykyään verkosta, josta ne voi myös tulostaa mukaan maastoon.

Luonnossa liikkuminen on suomalaisille tuttu juttu. Aina ei liikuta kuitenkaan tutussa maastossa, vaan kartalle on käyttöä suunnistamisen apuna. Ulkoilijalle sopivan kartan avulla löytää helposti retkikohteen ja maastossa olevat palvelut.

- Ulkoilijoiden käyttämien karttojen pitää olla luotettavia ja selkeitä. Myös karttamerkintöjen on oltava helposti ymmärrettäviä, opastaa metsähallituksen erikoissuunnittelija Matti Mäntynen.

Kartan mittakaava kannattaa valita sen mukaan, mihin tarkoitukseen karttaa käytetään. Esimerkiksi retkeilyalueesta tai isosta suosta muodostuu selkeä kuva yleiskartalla, jonka mittasuhde on 1:100000 tai 1: 50000. Jos kartan avulla on tarkoitus suunnistaa tarkkaan kohteelle, mittasuhteeksi kannattaa valita 1:15000 tai 1:5000.

Verkossa kattava
valikoima retkikarttoja

Metsähallituksen hoidossa olevat kohteiden, kuten esimerkiksi kansallispuistojen ja retkeilyalueiden  kartat on koottu helposti saataville internettiin retkikarttapalveluun osoitteeseen www.retkikartta.fi. Palvelun taustakartta-aineistot kerätään Maanmittauslaitoksen maastotietokannasta, joka on tarkin valtakunnallinen maastoa kuvaava aineisto.

- Retkikarttapalvelun kartat ovat varsin luotettavia. Palvelussa esitettävät kohteet, kuten esimerkiksi metsästysalueet, tuotetaan käyttäen hyväksi esimerkiksi Maanmittauslaitoksen kiinteistöraja-aineistoa sekä maastotietokantaa. Lisäksi palveluvarustuksen sijaintia määritellään gps-mittausten ja ilmakuvatulkinnan avulla, Mäntynen kertoo.

Karttapalvelun kartat pidetään ajan tasalla päivitysten avulla. Taustakartta-aineistoa päivitetään kerran vuodessa, ja ne perustuvat Maanmittauslaitoksen aineistoon. Metsähallituksen itse ylläpitämät kohteet, kuten esimerkiksi suojelualueiden rajat ja retkeilypalvelut, päivitetään 3-4 kertaa vuodessa.

Räätälöity kartta
mukaan maastoon

Retkikarttapalvelun kartat ovat paitsi netissä silmäiltävänä, myös vapaasti tulostettavissa otettavaksi mukaan maastoon. Sähköpostitoiminnon avulla karttoja voi myös lähettää sähköpostilla esimerkiksi kaverille.

- Painetut kartat ovat usein kalliita, mutta verkosta tulostaminen on täysin maksutonta. Karttaa tulostaessa voi itse valita, mitä kohteita haluaa näkyviin kartalle ja tulosteeseen. Siihen voi valita esimerkiksi suojelu- ja retkeilyalueita, retkeilyreittejä, kämppiä, palveluvarustuksia tai metsästys- ja kalastusalueita, Mäntynen huomauttaa.

Verkosta tulostetun kartan kestävyys ulkoilmassa riippuu pitkälti käytetystä tulostimesta; lasertulostimella tulostettu kartta on kestävämpi kuin mustesuihkulla tulostettu. Karttaa voi suojata kosteudelta esimerkiksi muovikalvon avulla.

- Karttojen tulostaminen karttapalvelusta on niin helppoa, ettei niiden kestävyydelle tarvitse asettaa niin kovia vaatimuksia. Karttoja voi periaatteessa pitää kertakäyttöisinäkin, ja tulostaa seuraavaa retkeä varten uuden kartan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Toimii ikävä kyllä vain IE:llä. Eiköhän tämäkin ole veronmaksajien rahoilla tehty, joten sietäisi toimia muillakin selaimilla ja muissakin ympäristöissä kuin vain Windowsissa.
MS
Huono 1
Tai no, Metsähallitus on valtion liikelaitos, joten ken tietää mistä rahat tuohon on tulleet.
MS
Huono 0
Pohjoisessa olisi kaivosalueiden merkintä kiva, on muuten melkoisia alueita menossa siihenkin toimintaan. Hieno kartasto viritetty siitäkin: www.kaivostoiminta.fi/kartta. Kyllä meitä kansalaisia nyt palvellaan. "Näe luonto vielä kun sitä on hitunen jäljellä."
Miksu
Huono 0
Nämä kartathan on ollut jo ainakin puoli vuotta netissä. Pitäiskö seuraavaksi uutisoida vaikka että Iltalehti on avannut verkkosivut?
Jones
Huono 0
Systeemi suostuu tulostamaan karttoja vain alueilta, joilla on Metsähallituksen ylläpitämiä retkireitistöjä. Nuo kartat ovat kyllä näytöllä näkyvillä, mutta tulostusvaiheessa systeemi urputtaa.

Niinpä esim. kaupunkien ulkoilualueilta ei saakaan tulostettua karttoja metsään mukaan :-(
Kalle
Huono 1
Kuka ulostaa karttoja netistä, kun navigaattorikin on keksitty
dtyidtyityu
Huono 0
Eikä se vieläkään toimi. Olsi mukavaa tulostaa paperille reitti, mutta ei toimi ainakaan MAC koneissa.
En tiedä jos mukana olisi Metsähallituksen kohteita.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.