Vain prosentti väestöstä laajakaistan ulkopuolella

Laajakaista alkaa olla mahdollista saada kaikkialle.
Kuva: Kirsi Salovaara/Lehtikuva
21.7.2008 13:39 Enää runsas prosentti kotitalouksista on kokonaan laajakaistan saatavuusalueen ulkopuolella, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö Sen mukaan syynä tähän on langattomien laajakaistaliittymien yleistyminen.
Langattomien laajakaistapalvelujen määrä on nelinkertaistunut kahdessa vuodessa. Myös 3G-palveluiden saatavuus on lähes kolminkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi liikenne- ja viestintäministeriön tilaamasta tutkimuksesta.
Teleyrityksiltä kerätyn aineiston perusteella noin 99 prosenttia Suomen kotitalouksista saa halutessaan laajakaistayhteyden. Määrä on kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin marraskuussa 2006.
Viestintäviraston mukaan vuoden vaihteessa Suomessa oli käytössä kaikkiaan 1,8 miljoonaa laajakaistaliittymää. Paras laajakaistaliittymien saatavuus on Itä-Uudellamaalla, Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä, missä operaattorit ilmoittivat palvelun olevan käytännössä kaikkien saatavilla maakuntien jokaisessa kunnassa.
Lähes 90 prosentissa Suomen kunnista laajakaistaliittymä pystyttiin toimittamaan kaikille tai lähes kaikille kotitalouksille. Ainoastaan 27 kunnassa laajakaistaliittymän saatavuus jää alle 60 prosenttiin. Kaksi vuotta sitten tällaisten kuntien lukumäärä oli 45. Kunnat, joissa laajakaistaliittymiä on huonoimmin saatavilla, ovat pieniä haja-asutusalueen tai saariston kuntia.
Kuntien määrä
moninkertaistunut
Langattomia laajakaistapalveluja on kotitalouksien saatavilla 348 kunnassa, kun vielä kaksi vuotta sitten kuntien lukumäärä oli ainoastaan 83. Langaton laajakaista yleistyi Digitan avattua vuoden 2007 huhtikuussa @450-laajakaistaverkon. Myös paikalliset puhelinyhtiöt ovat rakentaneet ja laajentaneet langattomia Wimax-laajakaistaverkkojaan. Langattomat laajakaistapalvelut puuttuvat tällä hetkellä enää 67 kunnasta.
3G-palveluiden saatavuus on lähes kolminkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana. Toukokuussa 2008 3G-palvelu oli saatavilla jo joka toisessa kunnassa, ja kolme neljäsosaa kotitalouksista oli 3G-verkon saatavuusalueella.
Vajaa kaksi vuotta sitten 3G-verkko toimi ainoastaan 81 kunnan alueella. Myös kaapelimodeemien ja kuituliittymien saatavuus on parantunut. Tällaisia vaihtoehtoisia liityntäteknologioita on tarjolla 348 kunnassa, kun kaksi vuotta aiemmin kuntia oli 83.
Kilpailu dsl-liittymien tarjonnasta on vähentynyt toimialalla tapahtuneiden rakenteellisten muutosten takia. Vaikka langaton laajakaista on yleistynyt, kuntatasolla dsl-liittymien saatavuus on kuitenkin edelleen paras, sillä dsl-liittymä on ainoa liittymätyyppi, joka on saatavilla kaikkien kuntien alueella.
Kiinteän puhelinverkon paikallispuhelupalveluiden, kaukopuheluiden ja ulkomaanpuhelupalveluiden tarjonnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia parin viime vuoden aikana. Nämä palvelut ovat ainakin toistaiseksi saatavilla tasaveroisesti eri puolilla maata, vaikka lankapuhelimen käyttö on selvästi vähentynyt.
Liikenne- ja viestintäministeriön teettämässä tutkimuksessa selvitettiin kotitalouksille tärkeiden telepalveluiden saatavuutta Suomen kunnissa. Tutkimusaineisto koostuu yli 70 teleyrityksen kotitalouksille tarjoamien telepalveluiden saatavuustiedoista.
Tutkimus tehtiin huhti-toukokuussa 2008. Tuloksia on verrattu vuoden 2006 lopussa kerättyihin saatavuustietoihin. Tutkimus toteutettiin nykymuotoisena jo neljättä kertaa, joten se antaa hyvän kuvan palvelujen saatavuuden kehityksestä Suomessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (7)
Törkeä väite! Viestintäministeriölle myös sensuuri on erittäin tärkeää. ;)
Jotenkin näin.. Kyllä minulle joku 128kbit/s on sellainen perus paukkulankayhteys millä käyttelee webbiä ilman mainoksia, lukee postit yms. ja sopis vielä mobiilikäyttöön mutta laajakaista nyt lähtisi jostain minimissään 8Mbit/s konetta kohden.
Pitäis vaan operaattoreiden ja viestintäministeriön tajuta, että pitäis rakentaa niin runkoverkko kuin viimeisen kilometrin kaapeloinnit uusiksi ja äkkiä kun ihmiset alkaa kasvassa tahdin heräämään siihen, että verkon ylitse on kätevää siirtää teräväpiirtovideota.
Tampereen seudulla yhteys on toiminut maksiminopeudella(45 kb/s). En nyt kuitenkaan sanoisi kännykkätekniikalla toteutettuja yhteyksiä kovinkaan vakaiksi. En tiedä onko protokolla vai päätelaitteet susia.