Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
253 miljoonaa kiinalaista netissä

Kiinasta maailman suurin nettikansa

Shenzhenin teollisuusalue on ollut eräs Kiinan talouskasvun vetureista.

28.7.2008 16:16 Kiinalaistutkijoiden arvio viittaa siihen, että Kiina on vahvistamassa asemaansa maailman suurimman nettikansan kotimaana. Joka viides kiinalainen lasketaan jo nettikäyttäjäksi.

Kiinan viranomaisia lähellä olevan China Internet Network Information Center -tutkimuskeskuksen mukaan 253 miljoonaa kiinalaista käyttää nettiä, aikakauslehti PC World kirjoittaa.

Tiedot ilmenevät tutkimuskeskuksen viime viikolla julkistamasta puolivuosittaisesta katsauksesta.

Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Kiina onkin nyt ohittanut Yhdysvallat nettikäyttäjien absoluuttisessa määrässä. 

Tutkimusyhtiö Nielsen Online arvioi, että 223 miljoonaa yhdysvaltalaista käytti nettiä kesäkuussa.

Vasta joka
viides netissä

Kiinalaisten nousua nettikansojen ykkössijalle uumoiltiin jo tammikuussa. Yhdysvallat on pitänyt nettikansojen ykkössijaa hallussaan internetin syntyhetkistä lähtien.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun luku on ohittanut voimakkaasti Yhdysvallat, CNNIC:n lausunnossa sanotaan.

Viime vuoteen verrattuna kiinalaisten nettikäyttäjien määrä nousi 56 prosentilla.

Kiinan arvioidaan pyyhältävän reippaasti Yhdysvaltojen ja muiden valtioiden ohi nettikäyttäjien määrässä.

19 prosenttia kiinalaisista lasketaan nettikäyttäjiin, kun vastaava luku esimerkiksi Yhdysvalloissa on 71 prosenttia.

VerkossaCNNIC:n selvitys (pdf, kiinaksi)
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Viimeseltä riviltä sitten paljastuukin vasta se totuus...
...
Huono 0
Viimeseltä riviltä sitten paljastuukin vasta se totuus...

En tajua mitä 'totuutta' tässä tarkoitat? Sitäkö, että Kiinasta nyt vasta maailman suurin nettikansa kun väestöstä noin pieni osa surffaa? Vai peräti sitä, että ymmärsit lukemasi jotenkin väärin?

Olen pahoillani, mutta medialukutaitoni ei riitä tulkitsemaan kommenttiasi, arvon ...!
Uutisvirtanen
Huono 0
Sekava oli joo. Ehkä tarkoituksena oli väittää prosenttimäärän paremmuutta absoluuttisiin lukuihin nähden.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Joko pilven käyttöliittymä on valmis?

11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.

.