Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
21 500 toimittajaa pääsee selaamaan Wikipediaa

Kiina avasi suurta palomuuriaan kisojen ajaksi

Kiina raottaa palomuuriaan jonkin verran toimittajille ainakin olympialaisten ajaksi.

1.8.2008 10:43 Kiinassa järjestettävien olympialaisten aikana valtio avaa hieman internetsuodatustaan toimittajille. Toimittajien mukaan ainakin Britannian yleisradio BBC:n kiinankielinen sivu ja kiinankielinen Wikipedia ovat nyt avoinna.

Kiinan suurta palomuuria avataan hieman toimittajille, uutissivusto The Register raportoi.

Tavallisesti estettynä ollut kiinankielinen versio BBC:n sivuista oli auki ainakin torstaina. Aiemmin tällä viikolla estettyyn kiinankieliseen Wikipediaan on ilmeisesti mahdollista päästä jälleen.

The Register kertoo myös kansainvälisen olympiakomitean sopineen aiemmin kiinan viranomaisten kanssa siitä, että tietyille sivuille rajoitetaan pääsyä mediankin osalta, kuten viranomaisten kultiksi määrittelemän Falung Gong -liikkeen sivuille.

Aiemmin tällä viikolla ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvosteli Kiinan viranomaisia lupaustensa pettämisestä sananvapauden toteutumisesta kisojen aikana.

The Registerin mukaan myös muun muassa Amnestyn sivuille pääsy on estetty Kiinassa olympialaisten aikana.

Kansainvälinen olympiakomitea arvioi Kiinaan matkaavan noin 21 500 median edustajaa olympialaisia varten. 

ArkistoAsiantuntija Kiinaan matkaaville: salatkaa tietonne 1.8.2008
Jutun kirjoitti: Hannu Nokso-Koivisto

Hannu Nokso-Koivisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Eikös ne nyt avanneet sen kokonaankin?
RP
Huono 2
Kiinan muuri näkyy kuuhun asti. Kiinalla on perinteitä.
Great Wall
Huono 0
kisojen ajaksi
'nuff said
Huono 0
Eipä taida näkyä kuuhun.
RP
Huono 0
Jotkut Apollo-astronautit väittävät nähneensä Kiinan muurin kuusta ja toiset taas väittävät, että eivät ole nähneet.

http://www.theregister.co.uk/2006/12/01/the_odd_body_wall_china_moon/

Ainakin avaruusukkulan lentokorkeudelta Kiinan muuri on nähtävissä :

http://www.nasa.gov/vision/space/workinginspace/great_wall.html
Orbit
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.