Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoittaa

Sähköiset reseptit käyttöön ensi tammikuussa

Sähköinen resepti alkaa tulla käytäntöön ensi vuoden puolella.
Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

4.8.2008 09:04 Kansaneläkelaitos on aloittanut valmistelut valtakunnallisesti levitettävän eReseptin käyttöönottamiseksi, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo. Ministeriön mukaan ensimmäiset sähköiset reseptit kirjoitetaan Kotkassa ja Turussa ensi tammikuun loppuun mennessä.

EReseptillä tarkoitetaan toimintamallia, jossa lääkäri kirjoittaa potilaalle lääkemääräyksen potilaskertomusjärjestelmässä ja lähettää sen sähköisesti keskitettyyn tietokantaan. Potilas voi mennä mihin tahansa apteekkiin noutamaan hänelle osoitetun lääkemääräyksen.

Sähköistä lääkemääräystä koskeva laki tuli voimaan viime vuoden huhtikuun alussa. Sosiaali- ja terveysministeriön asetukset sähköisestä lääkemääräyksestä ja lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen muuttamisesta tulevat voimaan elokuun alusta.

Asetuksissa säädetään muun muassa varmennepalvelun toteuttamisesta, reseptinkirjoitus- ja uudistamiskäytännöistä sekä potilaan katseluyhteyden toteuttamista.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Millainen mahtaisi olla voittokerroin, jos lyötäisiin vetoa siitä meneekö sähköisten reseptien käyttöönotossa jokin pieleen.

Jos homma jatkuu samanlaisella "menestyksellä" kuin sähköisten potilastietojärjestelmien käyttöönotto yleisesti, sen melkein arvaa miten käy.
kommentaattori
Johan sitä on monta vuotta pilotoitu, MUTTA jos asiassa on millään tavalla mukana eräs TietoE*****, niin pieleenmeno on taattu
Osmo Län*****
Huono 0
Julkisen hankinnan tarjouspyynnössä edellytettiin, että sähköinen reseptijärjestelmä on tuotantokäytössä vuoden vaihteessa - tosin viime vuoden. Sattuuhan näitä.
Onnea hankkeelle kaikesta huolimatta!
Huono 0
Eräs ongelmahan tuossa on, että apteekit ovat yksityisiä yrityksiä ja joutuvat hankkimaan sähköisten reseptien käyttöä varten suhteellisen tyyriit softat. Apteekille järjestelmä ei kuitenkaan tarjoa juuri lainkaan kustannussäästöjä, joten viime kädessä apteekkien kustannukset siirtynevät sairaiden ihmisten maksettaviksi lääkkeiden hinnoissa.
kommentaattori
Huono 0
Niin, mikäs siinä. Lääkkeethän olikin Suomessa jo niin halpoja. Ei maksa kuin tuplat mitä muualla.

Apteekkikartellia perustellaan sillä, että ylläpidetään syrjäseutujen apteekkeja. Kesälomalla kun olisi lääkkeitä tarvinnut niin nehän on ihan klo 17 tai 18 asti auki arkisin, kiitos!

Ja 24 h päivystävää apteekkia ei ole Turussa ollut vuosiin. Mitä siinä eReseptit auttaa?
Veronmaksaja
Huono 2
Ja mitenkös tämä sähköinen resepti käydään uusimassa?
Seitsemän
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Uusi Suomi herää henkiin internetissä

28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.


Kolme vuotta sitten

Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia

28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.

.