Kolme neljästä britistä vakoilee lapsiaan netissä

Jopa kahdeksanvuotiaat lapset käyttävät sosiaalisia yhteisösivustoja tutkimusyhtiö Garlikin mukaan.
7.8.2008 10:36 Brittiläinen sanomalehti kertoo tutkimuksesta, jossa selvitettiin lasten ja heidän vanhempiensa yhteisösivustojen käyttämistä. Tutkimusyhtiö Garlikin tutkimuksesta käy ilmi, että kolme neljästä vanhemmasta vakoilee lapsiensa yhteisösivustojen käyttämistä.
Tutkimuksessa selvisi, että jopa kahdeksan vuoden ikäiset lapset ovat kiinnostuneita sosiaalisten yhteisösivustojen kuten Bebon, Facebookin ja Myspacen käytöstä.
Sivustoilla on usein alaikärajana 13 tai 14, mutta tutkimuksessa havaittiin, että jopa 750 000 8–12-vuotiasta käyttää kyseisistä yhteisösivuista vähintään yhtä, sanomalehti Telegraph kertoo sivuillaan.
Tutkimus paljastaa myös, että kolme neljästä vanhemmasta vakoilee lapsiaan netissä. Joka neljäs vastaaja tunnusti käyvänsä lastensa yhteisösivustoilla lasten tunnuksilla ja sama määrä vanhempia ovat tehneet omia profiilisivuja palveluihin vakoillakseen lapsiensa toimintaa.
Yli neljännes 8–15-vuotiaista tunnustaa, että heillä on tuntemattomia ihmisiä ystävinään yhteisöpalveluissa, ja joka viides on tavannut henkilöitä, jotka he ovat tunteneet vain internetin kautta.
Kaksi kolmesta tunnustaa myös paljastavansa yhteisösivuillaan henkilökohtaista tietoa, kuten missä he käyvät koulussa ja kännyköidensä numeroita.
Jokainen tutkimuksessa käsitellyistä yhteisöpalveluista varoittaa, että sivuston ylläpitäjät voivat poistaa profiileja, jos heillä on syy uskoa, että profiili alittaa alaikärajan.
Britanniassa parlamentin alahuone on suositellut äskettäin riippumattoman valvontaelimen perustamista, jonka tehtävänä olisi suojella käyttäjiä loukkaavilta bloggaajilta ja haitallisilta yhteisöpalveluviesteiltä.
– Viimeaikaiset ehdotukset kulttuurikomiteoilta viipyvät matkallaan. Voi kestää kauan ennen kuin päästäkseen suojaamaan lapsia netissä, mutta mitä Facebook, Bebo, Myspace ja muut aikovat tehdä auttaakseen asiassa ennen sitä? Tutkimuksen tehneen Garlikin toimitusjohtaja Tom Ilube kysyy Telegraphissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa 13:41
- Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita 11:06
- Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan 10:14
- Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy 09:24
- Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella 16:39
- Virolaisilla valtava kaula verkkolaskuissa 15:59
- HP pyysi anteeksi kiinalaisilta 17:06
- Lisää
-
228 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
25 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
17 e
Fujitsu Esprimo P5730 (Celeron Dual Core E3200, 4 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö










Kommentit (7)
Samaa sarjaa kuin vaikkapa:
"Kolme neljäsosaa vanhemmista orjuuttaa lapsiaan kotitöissä"
"Kolme neljäsosaa vanhemmista pitää lapsiaan vankeudessa kotiaresteilla"
"Kolme neljäsosaa vanhemmista pakkosyöttää lapsiaan kaurapuurolla"
"Kolme neljäsosaa vanhemmista vesikiduttaa lapsiaan pakkosuihkuilla"
Internetin käytön tarkkailu on normaalia lasten valvontaa eikä mitään vakoilua.
Yhteisöpalveluilla on ilmiantojärjestelmät (profiileja suljetaan ja poistetaan). Joissakin henkilö tunnistetaan riittävällä määrillä "tunnen oikeasti"-tageja. Ainakin Bebossa vai asettaa minkä ikäisille profiili näkyy, nuorilla on tietoisuus feikkiprofiileista ja niistä raportoidaan, nuoret erottavat helposti vääräikäiset ja samanikäisiä kiusaajiakin kohtaan löytyy aina yhteisötukea. Yleensä kiusaajalle ilmoitetaan 'I don't care'. Se tepsii useimpiin.
Kovat rangaistuket(tuhansien puntien sakot/korvaukset jopa vankeutta) vääristä profiileista, kiusaamisesta ja jopa trollaamisesta toimii myös ennaltaehkäisevästi.
Pakollinen valtiokontrolli voi tehdä enemmän hallaa kuin hyötyä, nykyiset järjestelmät ovat toimivia ja ne kehittyvät jatkuvasti.
Kolmella neljästä britistä ei varmaan edes ole lapsia. Kolme neljästä brittivanhemmasta lienee eri asia.