Oikeus määräsi operaattorin keskeyttämään musiikin nettijakelun

Musiikin laiton nettijakelu on jatkuva ongelma, ilmoittaa tekijänoikeuksia valvova TTVK
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
7.8.2008 10:15 Helsingin käräjäoikeus määräsi kesäkuussa TeliaSoneran keskeyttämään yksityisasiakkaansa harjoittaman musiikin laittoman nettijakamisen, kertoi torstaina tekijänoikeuksia valvova TTVK.
Kyseessä oli toinen tänä vuonna Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen ry:n
(TTVK) hakemuksesta tekijänoikeuslain nojalla annettu keskeyttämismääräys.
TTVK:n nettivalvonnassa keräämä näyttö paljasti liittymän haltijaksi Etelä-Suomessa asuvan yksityishenkilön. Tämän perheenjäsenellä oli jaossa vertaisverkko-ohjelman kautta huomattava määrä musiikkikappaleita. TTVK ilmoittaa, että osapuolet ovat sopineet asian mukaan lukien laittomasta nettijakelusta aiheutuneet tekijänoikeuskorvaukset.
TTVK:n mukaan tekijänoikeuden loukkauksiin Internetissä on tällä hetkellä mahdollista puuttua kolmella eri tavalla. Oikeudenhaltijat voivat tehdä epäillystä tekijänoikeusrikoksesta tutkintapyynnön poliisille, jolloin poliisi käy yleensä takavarikoimassa tietokoneen. Esitutkinnan jälkeen juttu siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan ja myöhemmin käräjäoikeuden käsittelyyn.
Oikeudenhaltijoilla on nykyisin käytettävissään myös Tekijänoikeuslain mukaiset tiedonsaanti- ja keskeyttämismääräysmahdollisuudet. Tällöin tuomioistuin velvoittaa teleoperaattorin paljastamaan oikeudenhaltijan hakemuksesta laittomaan toimintaan käytetyn ip-osoitteen haltijan henkilöllisyyden ja yhteystiedot.
Oikeudenhaltijat voivat myös samassa yhteydessä pyytää, että tuomioistuin määrää teleoperaattorin keskeyttämään tekijänoikeudella suojatun aineiston levittämisen. Tämä tarkoittaa käytännössä, että liittymä suljetaan, jos tuomioistuin katsoo hakemuksen täyttävän lain edellytykset keskeyttämismääräyksen antamiselle.
TTVK sanoo käyttävänsä tällä hetkellä aktiivisesti kaikkia kolmea keinoa.
Rikosjuttuja tulee
tasaisin väliajoin
– Rikosjuttuja on tasaisin väliajoin ympäri Suomen. Laittomien vertaisverkkopalvelimien ylläpitäjät ovat erityisessä tarkkailussa Turun hovioikeuden vahvistettua kesäkuussa ylläpitäjien rikosoikeudellisen vastuun Finreactor-tapauksessa. Keväästä lähtien olemme myös lisänneet siviilijuttuja. Uusia hakemuksia teletunnistetietojen saamiseksi laitetaan vireille nyt kuukausittain ja puhumme kymmenistä tapauksista, kertoo TTVK:n lakimies Jaana Pihkala.
Valvonta kohdistuu tasaisesti eri teleyritysten asiakkaisiin ympäri Suomen ja näyttöä on kerätty muun muassa DirectConnect- ja Gnutella-ohjelmien käyttäjistä.
TTVK:n kokemusten mukaan vanhemmat ovat myös yhä useammin tietoisia siitä, että perheen nuoriso imuroi netistä musiikkia ja elokuvia. Onkin hyvä tietää, että lähes aina lataaminen edellyttää, että myös itse jakaa, mikä on rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Lataaminen ns. laittomasta lähteestä omaan käyttöönkin voi johtaa hyvitysvelvollisuuteen oikeudenhaltijoille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (26)
onko salakuuntelu = nettivalvontaa ?
Miten todisteet on saatu?
...ja näitä TTVK:n pelottelu-uutisia vähintään yhtä tasaisin väliajoin. Kuka voi varmistaa onko tässäkään mitään perää? Ei kukaan. Pelkkää pelottelua...vaan kun ei pelota :D
Tekijänoikeusrikkomusten tapauksessa tuntuu roolit menevän sekaisin.
- Kuka vaan saa tutkia
- Poliisi suorittaa takavarikoita yksityisten kansalaisten ja yhdistysten ilmiantojen perusteella
- Oikeusistuimet määräävät palveluntarjoajia paljastamaan asiakassuhteitaan kenelle tahansa
- Lisäksi oikeusistuimet voivat määrätä yksityisten kansalaisten ja yhdistysten pyyntöjen pohjalta palveluntarjoajat lopettamaan asiakassuhteensa
Voisinkohan minä alkaa mittaamaan moottoritien varressa autojen nopeuksia ja alkaa käräyttämään siitä kuljettajia. Poliisi sitten vain käy takavarikoimassa autot ilmiantoni pohjalta.
Lisäksi voin pyytää oikeusistuinta määräämään eräät tieosuudet suljettaviksi, koska niillä on ajettu ylinopeutta.
Voisiko tälläisestä tehdä rikosilmoituksen?
Voisiko tälläisestä tehdä rikosilmoituksen?
Yksiselitteisesti ei. Häirintää olisi esim. (d)dos tai rst-paketeilla leikkiminen (vrt. Comcast-tapaus). Myöskään salakuuntelua (teknistä valvontaa, johon on vain poliisilla rikosta epäillessä oikeus) se ei ole, koska to-mafia tulee käyttäjänä sinun avoimesti tarjoamaasi palveluun ja kerää vain oman näkökulmansa liikenteestä.
Aivan järjetönhän tämä koko kuvio on, Suomessa ollaan menty aivan liian pitkälle. To-mafia pitäisi laittaa kuriin, mutta minkäs teet kun poliitikot ovat täysin korruptoituneita ja eivät ymmärrä mitään (eritoten asiasta vastuussa oleva ministeri yleensä).
Miten todisteet on saatu?
Voihan tuota näyttöä kerätä vaikka käyttämällä näitä ohjelmia. Ei se sen vaikeampaa varmaan ole. Latailee tiedostoja, ottaa kuvaruutukaappauksia, katsoo mistä IP-osoitteesta laittomasti jaetut tiedostot tulee koneelle.Eipä liene tuo kovinkaan vaikeaa.
Eikös katkaisupykälä ollut jonkun ministerimme mukaan sellainen...jota ei tulla soveltamaan.