Viro auttaa Georgiaa verkkohyökkäyksen torjunnassa

Kuva: DAVID MDZINARISHVILI / Lehtikuva
12.8.2008 15:31 Viro pitää yllä Georgian ulkoministeriön verkkopalvelua, ja maan CERT-yksikön kaksi asiantuntijaa on matkalla Tbilisiin.
Kaksi Viron CERT-yksikön asiantuntijaa on matkalla Tbilisiin auttamaan Georgiaa verkkohyökkäyksen torjunnassa. Viron tietotekniikkakeskuksen tiedottajan Katrin Pärgmäen mukaan asiantuntijat ovat päässeet Armenian pääkaupunkiin Jerevaniin, ja hän uskoo heidän ehtivän tänä iltana perille Tbilisiin.
Asiantuntijoiden tarkoituksena on arvioida paikan päällä hyökkäystä sekä suunnitella sen torjuntaa. Useille Georgian valtion ja medioiden verkkosivuille on tehty palvelunestohyökkäyksiä, mutta myös muita menetelmiä on käytetty.
Virossa pidetään jo Georgian ulkoministeriön verkkosivuja. Georgian sivustojen ylläpitäjät ovat hajasijoittaneet valtion sivustoja on myös esimerkiksi Yhdysvaltoihin.
– Hyökkääjistä ei ole todisteita, sillä hyökkäys on tehty bottiverkon välityksellä, Pärgmäe kertoo.
– Jäljet päättyvät viattomien tietokoneille, joihin hyökkääjät ovat asentaneet haittaohjelmia.
Pärgmäe ei voi vahvistaa esimerkiksi Wall Street Journal -sanomalehdessä esitettyjä väitteitä, että hyökkäyksen takana olisi verkkorikollisuuteen erikoistunut Russian Business Network -ryhmittymä.
- ArkistoGeorgia siirsi tiedotuksensa Googlen blogipalveluun 11.8.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Suomi herää henkiin internetissä
28.05.2007 Uusi Suomi tekee paluun verkkolehtenä vielä tämän vuoden puolella, kertoo Uuden Suomen tavaramerkin ostanut Niklas Herlin.
Kolme vuotta sitten
Elisa-pomo eroaa Jippii-tuomion takia
28.05.2009 Elisan johtoryhmän jäsen Jukka Peltola ilmoitti Jippiin hovioikeustuomion jälkeen jättävänsä tehtävät telekonsernin palveluksessa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (8)
No aivan varmasti tulet pettymään puolustusvoimien ammateissa. Josko meillä olisi palkka-armeija kuten yhdysvalloissakin, pääsisit omilla aivoillasi tekemään ja kokemaan sitä, mitä vapaassa maailmassa on tapana tehdä. Täälä Suomessa olisit vaan pienipalkkainen byrokraattien heittosäkki.
En myoskaan lahtisi ihan kylmiltaan jumaloimaan palkka-armeijoita ja 'vapaita' maita ja niiden ihanuuksia.
Ei se ruoho ole aina vihreampaa aidan toisella puolella.
En ole äärettömästi tutustunut American armeijaan, laivastoon tai ilmavoimiin, mutta jotenkin tuntuu, että käytännön työtä ei oikein pystytä käsittämään. Varmasti Hollywoodin tuotokset sotkee mielikuvaa.
Amerikkalaisesta teknisestä sodan käynnistä löytyy hyvä kohta Andy McNabin kirjasta "Bravo Two Zero". Siinä Andy, brittikaveri ja muut ovat lennätetty Arabian niemimaalle odottamaan meno Irakiin ensimmäisen Persianlahden sodan aikana. Porukka kävele ympäri hiekka-aavikolle pystytettyä tukikohtaa. Yht'äkkiä he näkevät donitsinpaistokoneen. Heiltä irtoaa hyvä komemmentti (vapaasti lainaten): "Totisesti, tämä porukka osaa sotia".
Siltä pohjalta.
viestimies, 1.ERVK, Oulu, 87-88
Eikö pitäisi ensin osoittaa, että kyseessä on Georgian kannalta Venähän valtion toimi?
Jos kyseessä on yksittäisten Venäjämielisten kansalaisten halu toimia rikollisesti sotatoimien yhteydessä, niin minusta se ei tee asiasta vielä sotilaallista asiaa kummankaan puolesta. Pelkästää rikollista tietomurtautumista ja tietoliikenteen häirintää.