Kaikki paikkatietoainekset tulossa suomalaisten nähtäville

Paikkatiedot ovat tulossa kaikkien katseltavaksi tulevaisuudessa.
Kuva: Taloussanomat
15.8.2008 10:17 Suomessa on Euroopan Unionin Inspire-direktiivin sekä kansallisen paikkatietostrategian myötä kehitteillä kansallinen paikkatietoportaali, jonka tavoitteena on saattaa paikkatietoaineistot ja metatiedot kansalaisten nähtäville karttapalveluna sekä viranomaisten, koulutuksen ja tutkimuksen laajempaan käyttöön latauspalveluna.
Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n mukaan kansallisen paikkatietoportaalin kehitystyö on vielä alussa, mutta tutkimuksen ja koulutuksen paikkatietoaineistoihin kohdistuvat tarpeet vaativat jo välivaiheen latauspalvelun perustamista.
Välivaihe hoituu opetusministeriön rahoittamalla Pätevä-projektilla, joka aikoo edistää paikkatietoaineistojen käyttöä, käytettävyyttä ja tuotekehitystä suomalaisissa korkeakouluissa.
Suomessa paikkatietoalalla on useita tutkimusryhmiä ja toimijoita, mutta aineistojen saatavuus tutkimukseen on rajoittanut toimintoja. Kehittynyt ja hyvin toimiva paikkatietoalan infrastruktuuri myös helpottaa kansalaisten ja viranomaisten välistä vuorovaikutusta, kertoo hanketta koordinoiva CSC.
Vuonna 2004 Helsingin, Jyväskylän, Joensuun ja Turun yliopisto, Teknillinen korkeakoulu sekä Helsingin kauppakorkeakoulu muodostivat konsortion paikkatietoaineistojen hankkimiseksi. Hanketta tuki Suomen Akatemia. Konsortio hankki aineistoja Ilmatieteen laitokselta, Geologian tutkimuskeskukselta, Maanmittauslaitokselta, Museovirastolta, Tiehallinnolta sekä Tilastokeskukselta. Kaikki aineistot tallennettiin keskitetysti tieteen tietotekniikan keskuksen CSC:n palvelimelle. Lataamisoikeus näihin aineistoihin on vain konsortion laitoksia edustavilla vastuuhenkilöillä.
Kaikki laitokset
halutaan mukaan
Pätevä-projektin tarkoituksena on laajentaa konsortion hankkimien paikkatietoaineistojen käyttöluvat koskemaan Suomen kaikkia korkeakouluja ja laitoksia. Lisäksi projekti pyrkii hankkimaan mahdollisia uusia aineistoja korkeakoulujen käyttöön sekä päivittämään vanhoja konsortion hankkimia niin kutsuttuja infra-aineistoja.
CSC jatkaa aineistojen välittäjäosapuolena aineistotuottajilta korkeakouluille. Keskuksen vuonna 2007 päättynyt PaITuli-projekti kehitti infra-aineistojen käyttöliittymän, joka toimii CSC:n ekstranet-palvelun Tutkijan käyttöliittymän yhteydessä.
CSC:n mukaan tätä palvelua kehitetään jatkossa vastaamaan korkeakoulujen tarpeita. Projektin päättyessä vuoden 2008 lopussa ilmestyy raportti paikkatietoaineistojen jakelusta korkeakouluille. Samalla kartoitetaan myös projektin mahdollisia jatkorahoitustarpeita.
Euroopassa viranomaisten hallinnassa olevien paikkatietojen saatavuutta ja käyttöä on pyritty edistämään vuonna 2007 julkaistun Inspire-direktiivin myötä. Direktiivin mukainen kansallinen lainsäädäntö tulee saattaa voimaan jäsenmaissa 15.5.2009 mennessä.
Inspire-direktiivi velvoittaa hallinnoivia virkamiehiä tuottamaan kuvaustiedot (metatiedot) tuottamistaan paikkatietoaineistoista sekä asettamaan aineistot muiden käyttäjien saataville. Suomessa Kansallinen paikkatietostrategia 2005–2010 pyrkii määrittelemään periaatteet, tavoitteet ja toimenpiteet, joiden mukaisesti paikkatietojen käyttöä ja käytettävyyttä tulisi kansallisesti kehittää.
Kansallisen paikkatietostrategian tavoitteena on kehittää vuosikymmenen loppuun mennessä toimiva, hyvin hallittu ja laajasti käytössä oleva paikkatietoinfrastruktuuri. Korkeakoulujen paikkatietokoulutus ja -tutkimus sekä paikkatietoaineistojen saannin edistäminen ovat osa tätä kehitystä, huomautetaan CSC:stä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa
11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (1)