Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viestintäministeri vierailee

Suvi Lindén kysyy Kiinalta sensuurista

Vierailun aikana viestintäministeri tutustuu myös Yleisradion Peking 2008 -projektiin ja lähetystoimintaan. Lisäksi hän puhuu telealan seminaarissa ja Suomen olympiakomitean tilaisuudessa.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

18.8.2008 14:12 Viestintäministeri Suvi Lindén aloittaa keskiviikkona viisipäiväisen vierailun Kiinassa ja tapaa muun muassa radio-, televisio ja elokuvaministeri Wang Taihua'n.

Kiina on ollut viime aikoina korostetusti esillä raportoidusta internetin sensuuristaan jopa olympialaisten aikana. Suomessa puolestaan keskusteltiin alkuvuonna vilkkaasti pyrkimyksistä blokata lapsipornosivuja internetissä.

Ministerit keskustelevat muun muassa tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksista tasapainoisen kasvun ja kehityksen yhtenä avainalueena. Myös ihmisoikeus- ja sensuurikysymykset otetaan esille keskusteluissa, liikenne- ja viestintäministeriö tähdentää.

Lindén tapaa myös muita viestintäalan asiantuntijoita ja toimijoita. Ministeriön mukaan tarkoitus on keskustella audiovisuaalisen alan ja internetin tulevaisuuden kysymyksistä, joissa Kiinan ratkaisuilla tulee olemaan iso merkitys.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (17)

Huono 0
Onhan tuo hyvä vähän kyselläkin Kiinan suodatuksen teknisistä yksityiskohdista, jotta Suomeeenkin saadaan samanlainen sensuuri, jolla voidaan suojella suomalaisia kaikelta maailman pahalta.
Heka
Kylläpä Linden on ollut ahkerana tässä kuussa, iPhonesta suoraan Kiinan kimppuun.
Kannattaisiko ehkä hiljentää tahtia ja keskittyä Suomeen...
DC
Hyvä, hyvä. Onhan se hienoa, että saadaan Kiinasta meille tehokkaampi järjestelmä sivujen blokkaamiseen. Eikö kukaan ajattele lapsia!?
Huolestunut kansalainen
Onkohan kyseessä opintomatka? Toivottavasti ei.
huha
Mitähän tämä Suomen sensuuriministeri aikoo kysyä? Sensuuri vinkkejä kenties?
Uskottavaa
On surullista, että digitaalisuuden ja tietokoneiden luoman abstraktiokerroksen turvin voidaan edes puhua sensuuriMAHDOLLISUUDESTA, saatika Suomen tavoin sensuroida mediaa. Itse en voi luottaa missään muodossa sensuuria kannattavan henkilön kyvykkyyteen tehdä minua tai Suomea koskevia päätöksiä, mikä kieltämättä tämän hetken Suomessa muodostaa ikävän ongelman.

Ennakkosensuuri on siitä ikävä asia, ettei se koskaan toimi. Suomessa se toimii vieläpä erityisen huonosti; kommunististen maiden tapaan sensuurin laajuus ei ole julkinen, ja onnistuu tehottomuudessaankin uskomattomaan määrään virheellisiä estoja tiedon ja taidon puutteen vuoksi.

(Perustelematon) sensuuri on lähinnä valtiopetosta.
Ep.
Sensuuria on monen laista. Asioista ei kerrota mitään, taikka asioista kerrotaan vaan osatotuus. Lehtien päätoimittajat ovat hyvin ansioituneita yo. tapauksissa.
Seiska
Kai Linden käy kanssa Zimbawessa hakemassa oppia ?
Huono 0
Täältä tasa-arvon kultaisesta maasta onkin hyvä lähettää Kiinaan esimerkki Suomalaisesta naisesta, jolla on munat. Aiemminhan esittelimmekin jo Suomalaisia miehiä vailla munia:

http://www.hs.fi/keskustelu/article.jspa?articleID=1135238410802
Anonyymi (eli munaton) mies
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.