Pelaaminen saa psykologeilta positiivista palautetta

Psykologit uskovat tiettyjen pelien vaikuttavan positiivisesti pelaajiinsa.
Kuva: Matias Mäki
19.8.2008 11:52 Kolme eri tutkimusta pelaamisen psykologisen vaikutuksen myönteisyydestä ovat kaikki samaa mieltä siitä, että jotkut pelit voivat vaikuttaa selkeästi positiivisesti pelaajiinsa.
Amerikan psykologien yhdistyksen vuosittaisessa tapaamisessa Yhdysvalloissa Bostonissa julkistettu tutkimus osoittaa, että kaikenikäiset pelaajat kaikista yhteiskuntaluokista voivat hyötyä tietyntyyppisistä videopeleistä, kuten pulmanratkaisupeleistä ja opetuspeleistä.
Tutkimuksessa julkaistiin muun muassa Fordhamin yliopiston Fran Blumbergin ja Sabrina Ismailerin tutkimustulos, jossa testattiin 122 viidennen, kuudennen ja seitsemännen luokan Yhdysvaltojen koulujen oppilaiden ongelmanratkaisukykyä pelaamisen aikana.
Lasten tuli pohtia ääneen 20 minuutin ajan peliä pelatessaan, ja tutkijat arvioivat heidän ongelmanratkaisukykyään tutkimalla lasten pelinaikaisia kognitiivisia, tavoitteellisia, peliaiheisia, tunteellisia ja asiayhteydellisiä lausuntoja.
– Nuoremmat lapset voivat osoittaa suurempaa tarvetta annetun ongelman pieniin yksityiskohtiin keskittymisessä kuin vanhemmat lapset, jopa vapaa-ajan tilanteissa kuten videopelien pelaamisessa, Blumberg kiteytti tutkimustaan.
Iowan osavaltion yliopiston Douglas Gentilen ja William Stonen tutkimuksessa taas havaittiin, että kirurgeille suunniteltu tilantajua ja käsinäppäryyttä vaativa videopeli kehitti kirurgien nopeutta tähystyskirurgia-testeissä.
– Pelit eivät ole "hyviä" tai "pahoja", mutta ne ovat voimakkaita opetustyökaluja, joilla on monia vaikutuksia joita emme ehkä ole odottaneet niillä olevan, Gentile tiivisti tutkimuksen tulosta.
Kolmas tutkimus taas tutki lähes 2000 merkintää World of Warcraft -onlinepelin keskustelupalstalla. Tutkimuksessa havaittiin, että 86 prosenttia pelaajista jakoi pelitietouttaan muille pelaajille keskusteluissa.
Arviolta puolet tutkimukseen osallistuneista pelaajista käytti "järjestelmällisiä ja arvioivia prosesseja" pohjautuen tieteelliseen päättelyyn ratkaistakseen pelin ongelmia.
– Nämä foorumit osoittavat kuinka hienostunut älyllinen käytäntö pelaamisen kehittämiseksi matkii todellista tieteellistä päättelyä. Pelaajat keskustelevat avoimesti strategioistaan ja ajattelustaan, luoden ympäristön jossa epämuodollista tieteellistä päättelyä pystyy oppimaan pelaamalla näitä onlinevideopelejä, tutkimuksessa mukana olleen Wisconsinin yliopiston tutkija Sean Duncan totesi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Linux-laatikko wlan-yhteydellä
28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.
Kolme vuotta sitten
Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta
28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (4)
Tulikohan suomennosvirhe - eihä tuossa varmaan matkimisesta ole kyse, vaan kahdesta erillisestä toimintatavasta, joilla on samankaltainen inhimillinen käsittelijä.
Tänään ruokiksen viihdyttäjänä toimivat:
http://www.pelitykki.com/peli/89/Bloxorz-alypeli.htm
ja
http://www.aapeli.com/games/play/poks
On muuten hyvä että tutkivat pelien vaikutuksia varsinkin kasvuikäisiin. Minun mielestä tosin tutkimus saisi olla laajemmassa kontekstissa ja ottaa huomioon kaikki eri viihdemuodot: pelit, musiikki, elokuvat jne.
Alkuperäisessä lähteessä termi näyttää olevan 'mimic', itse näkisin käännöksen toimivan paremmin muodossa 'jäljittelee'.