Lääkärin pätevyys ja rajoitukset nettiin

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
22.8.2008 13:51 Kansalaisten tiedonsaanti terveydenhuollon ammattihenkilöistä ja heidän pätevyydestään on helpottumassa.
Hallitus hyväksyi torstaina lainmuutoksen koskien uutta julkista tietopalvelua. Maksuton internet-rekisteri sisältäisi tiedot kaikista terveydenhuollon ammatillisen koulutuksen saaneista henkilöistä, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo.
Julkisen tietopalvelun avulla kansalaisen olisi nykyistä helpompi varmistua ennen hoitoa siitä, että terveyspalvelun tarjoaja todella on viranomaisen valvoma, koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattihenkilö.
Ministeriössä ei kuitenkaan sentään ajatella, että pimeät lääkärit olisivat suuri ongelma Suomessa. Neuvotteleva virkamies Päivi Kaartamo pitää rekisterin hyötynä yksinkertaisesti parempaa tiedon saatavuutta ihmisille.
- Kansalainen vain haluaa tietää, Kaartamo kiteyttää.
Rekisterin ylläpidosta vastaisi Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan uudelleen organisoinnin jälkeen perustettava lupa- ja valvontaviranomainen.
- TEO myös antaa palveluja niille, jotka ottavat palvelukseen terveydenhuollon henkilöstöä, Kaartamo muistuttaa. Sellaisissa tilanteissa tarkastetaan paljonkin, onko hakija sitä mitä kertoo.
Nimi, syntymävuosi, pätevyys
Uusi sähköinen tietopalvelu helpottaisi myös viranomaisten ja apteekkien toimintaa ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön valvontaa.
TEOn ylläpitämässä keskusrekisterissä oli vuoden 2006 lopulla tiedot noin 335 000 terveydenhuollon ammatinharjoittajasta.
Kaartamo arvioi, että tietojen julkaiseminen internetissä ei ole aiotussa laajuudessaan aiheuttanut juuri eripuraa alan henkilöstön keskuudessa.
Rekisteristä selviäisi terveydenhuollon ammattihenkilön nimen ja rekisteröintinumeron lisäksi tämän syntymävuosi ja ammattipätevyys, maininnat mahdollisista erikoislääkäri- tai erikoishammaslääkärioikeuksista sekä tiedot ammattipätevyyden rajoituksista.
Entä koska rekisteri sitten on netissä? Kaartamon mukaan siihen voi mennä vielä kauan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (11)
...vielä! Eiköhän näin hyvällä henkilötietopalvelulla saada riittävän monen lääkärin identiteetti varastettua että asia korjaantuu. Hienoa avoimuutta, onneksi en terveydenhuollon ammattilainen.
Lukekaapa vaikka Anne Puistomäen kirjat Ihmeellisten oireitten nainen ja Ihmeellisten oireitten nainen II. Kirjoissa on paljon tosiasiaa, mutta paljon on varmasti jäänyt kirjoittamattakin.
Tällaisista rekistereistä on vaikea uskoa olevan todellista hyötyä potilaille. Mikä merkitys on sillä, että tietää terkkariin tai sairaalaan mennessä lääkärin iän/rekisterinumeron. Yksityispuolella aikaa varatessaan helpostikin saa kuulla lääkärin iän niin hyvin kuin aikaa antava ihminen sen tietää.
Reseptiväärennöksien tekijä lienee merkittävin rekisterinumerosta (SV numero) hyötyjä.
Tuo rekisteri on hyvin kyseenalainen ja ainoa tarkoitus on suojella vastuuhenkilöitä vastuulta vahvistamalla suojamuuria eli kulissia rekisterillä josta selviää että virheestä syytetty lääkäri on paperipätevä ja oikeutettu virheisiin ja virheiden piilottamiseen.
No kyllä kansa tosiaankin haluaa tietää joo, niin. Mitenkäs muutoin selitettäis kaikenlaisen Big Brothereitten suosio. Se siltikään sitä tarkoita, että kansan tarvis aina kaikki saada mikä olis "niinku" hauska tietää ja jännä nähdä.