Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Google Mapsin valokuvat todisteena

Google tunki yksityisalueille

Google Earth -palvelusta löytyy kuvia muun muassa Nasan Ames Research Centeristä.
Kuva: Google Earth

25.8.2008 12:57 Google tekee Street View -palveluunsa valokuvauksia yksityistie-liikennemerkeistä piittaamatta.

Googlen palkkaamat ajajat ovat käyneet asukkaiden kotikaduilla valokuvaamassa, piittamatta Yksityistie ja Ei läpikulkua -liikennemerkeistä.

Muun muassa joukko Kalifornian Humboldt Countyn asukkaita närkästyi löytäessään Google Maps -palvelun Street View -näkymistä valokuvia yksityisteistään, uutisoi The Press Democrat -lehti.

Googlen karttapalvelun Street View -näkymästä voi tarkastella useiden satojen maailman kaupunkien katuja ajajan näkökulmasta. Google on palkannut paikallisia avustajia kuvaamaan katumaisemia.

Humboldt County ei ole yksittäistapaus. Asiaa tutkinut The Press Democrat löysi palvelusta ainakin yli sata yksityisalueella otettua kuvaa pelkästään Kaliforniasta Sonoman alueelta.

Googlen edustajan Larry Yun mukaan yhtiöllä on oikeus valokuvata yksityisteillä, mutta yhtiö koettaa kuitenkin välttää sitä.

Toisaalta Google aiemmin on väittänyt, ettei yksityisyyttä satelliitti- ja ilmavalokuvien aikakaudella enää perinteisessä mielessä ole.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Taitaa poijjaat saada palkan kilometrikorvauksena, eikun siis kaitafilminauhatuumaa-per-maili.
Salakka
Huono 4
Google do no evil meitin pihalla? GTFO!
-.-
Ihmisellä on yksityisyys, mutta onko maisemalla?

Voiko joku todella omistaa maiseman niin, että vai hän saa nauttia siitä? Jos toisen maalla saa eräretkeillä joka miehen oikeudella niin maan omistaminenko estää valokuvaamisen siellä... tuskin.

Taitaa Google olla tässä kohtaa oikeassa. Kotipihoille kun eivät kuitenkaan ole tunkemassa, eikä asuntoihin sisälle.
Missä kulkee yksityiden raja? Omistamisessako
Huono 3
Kyllä voi, Suomen jokamiehenoikeus ei ole voimassa Kaliforniassa.
Hektor Traktor
Huono 1
Ihmisellä on yksityisyys, mutta onko maisemalla?

Voiko joku todella omistaa maiseman niin, että vai hän saa nauttia siitä? Jos toisen maalla saa eräretkeillä joka miehen oikeudella niin maan omistaminenko estää valokuvaamisen siellä... tuskin.

Taitaa Google olla tässä kohtaa oikeassa. Kotipihoille kun eivät kuitenkaan ole tunkemassa, eikä asuntoihin sisälle.

Suomessa on harvinainen jokamiehen oikeus -laki mikä sallii kulkea toisen maalla, kuitenkaan siten että mitään jälkiä ei jätetä. Tämä tarkoittaa että pellolla ei voi saa kulkea koska viljakasvit vaurioituvat siinä mutta pellon reunaa pitkin saa kulkea. Metsässä saa retkeillä mutta roskia ei saa jättää jälkeensä eikä mitään oksia saa katkoa saati sytyttää nuotiota. Yksittäiset henkilöt saavat kerätä myös marjoja mutta ei kaupallisesti tai laajamittaisesti, maan omistajalle täytyy jättää kerättävää. Tässä kohtaa taas laissa joudutaan tulkitsemaan mikä on "riittävästi". Eli jos on pari hehtaaria pensaita ja kerää kaikki paitsi pari pensasta niin se ei ole "jättää kerättävää". Tästä on omia ongelmia mm. kun venäläiset tai virolaiset palkataan suomeen keräämään marjoja ja sieniä.
Taisi olla niin että 80m lähemmäksi toisen kotipiiriä ei saanut mennä ja metsästys oli kielletty 150m päästä kotipiiriä

Yhdysvalloissa taas yksityinen on yksityinen. Yksityinen alue alkaa heti kotikäytävältä tai kotitieltä. Toisen maalla ei saa kulkea ja maanomistajalla on oikeus ampua, riittää että sanoo että tuli uhatuksi. Tosin sitäkään ei tarvitse sanoa jos on ensin pyytänyt toista poistumaan eikä toinen tottele.

Maa-alueen kuvaaminen taas on aivan sallittua sielläkin. Tosin siitä voi joutua hyvinkin helposti oikeustaisteluun kun tapauskohtaisesti kuvassa voi olla jotain yksityistä. Yleistä kuvaa ei voi kyllä kieltää ottamasta, eli jos saa tienvieressä seisoa ja näkee siitä johonkin, voi siitä ottaa kuvan. Mutta samalla tavalla kuin suomessakin, ei teknistä välinettä saa käyttää urkkimiseen.
Tällöin joudutaan taas tapauskohtaisesti käsittelemään onko kuvassa kyse urkkimisesta vai maisemasta. Nimittäin sellaista rajavetoa ei voi lakiin tehdä vaan se on aina kyse miten kuva on otettu.
Anonym
Huono 0
Ihmisellä on yksityisyys, mutta onko maisemalla?Voiko joku todella omistaa maiseman niin, että vai hän saa nauttia siitä? Jos toisen maalla saa eräretkeillä joka miehen oikeudella niin maan omistaminenko estää valokuvaamisen siellä... tuskin.Taitaa Google olla tässä kohtaa oikeassa. Kotipihoille kun eivät kuitenkaan ole tunkemassa, eikä asuntoihin sisälle.
äää
Huono 0
Ihmisellä on yksityisyys, mutta onko maisemalla?Voiko joku todella omistaa maiseman niin, että vai hän saa nauttia siitä? Jos toisen maalla saa eräretkeillä joka miehen oikeudella niin maan omistaminenko estää valokuvaamisen siellä... tuskin.Taitaa Google olla tässä kohtaa oikeassa. Kotipihoille kun eivät kuitenkaan ole tunkemassa, eikä asuntoihin sisälle.
äää
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Linux-laatikko wlan-yhteydellä

28.05.2007 Maahantuoja Metric Industrial Oy esittelee Moxa ThinkCore W311 -laitteen integroidulla wlan-yhteydellä.


Kolme vuotta sitten

Infineon hakee 0,5 miljardin euron valtiontakausta

28.05.2009 Puolijohdevalmistaja Infineon on hakenut 0,5 miljardin euron valtiontakausta. Saksan valtio on ollut valmis tukemaan talouskriisistä kärsiviä ns. systeemistrategisia aloja, kuten pankkeja ja autoteollisuutta.

.