Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtakunnalliseksi keväällä 2009

Yliopistojen nettihaku käynnistyy syyskuussa

Yliopistoihin voi ensi keväänä hakea entistä enemmän netissä.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

25.8.2008 09:47 Nettihaku tulee ensi kuussa käyttöön myös yliopistoihin. Ensimmäinen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku järjestetään keväällä 2009. Tällä halutaan yhtenäistää opiskelijavalintojen aikatauluja.

Keväällä 2009 alkavaa koulutusta on tarjolla yliopistoissa lähinnä matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa ja tekniikassa.

Opetushallituksessa yliopistojen sähköistä hakua valmisteleva projektipäällikkö Vilho Kolehmainen sanoo Helsingin Sanomissa, että nettihakua on jo testattu esimerkiksi Suomen lukiolaisten liiton kanssa.

Kolehmaisen mukaan sähköistys ei yliopistojen kohdalla tuone mukanaan vastaavia ongelmia kuin kevään 2008 toisen asteen yhteishaussa oli, sillä valinnat hajautetaan yhä yliopistoille itselleen.

Syyskuussa 2008 avautuu  sivusto www.yliopistohaku.fi, jossa on hakuinfo-osio ja koulutushakukone.

Tänä syksynä voi sähköisesti hakea joihinkin koulutusohjelmiin Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa sekä Kuopion ja Vaasan yliopistoissa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Pointsec tuplasi voittonsa ja vaihtonsa

09.02.2007 Mobiiliin tiedonsalaukseen erikoistunut Pointsec tuplasi viime vuonna liikevaihtonsa 63,9 miljoonaan edellisvuoden 32 miljoonasta eurosta. Myös voitto verojen jälkeen nousi 10 miljoonaan edellisvuoden 4,9 miljoonastaa eurosta.


Kolme vuotta sitten

Phishing-konnat huijaavat verohelpotusten avulla Yhdysvalloissa

09.02.2009 Huijarit lähettävät Yhdysvaltain veroviraston nimissä viestejä, joilla tarjotaan verohelpotuksia. Viesteillä yritetään kalastella henkilökohtaisia tietoja.

.