Kuvansa tehtaalla iPhoneen laittaneesta tuli julkkis

Kiinalaisen työntekijän kuva levisi keskustelupalstoilla.
31.8.2008 07:20 Kiinalainen tehdastyöläinen kuvasi itsensä iPhoneen tuotantolinjalla. Rauhanmerkkiä näyttäneen työntekijän kuva lähti kiertämään verkossa, ja työnantaja tunnisti hänet.
Kiinalainen nainen antoi kuvata itsensä rauhanmerkkiä esittäen iPhoneen. Tehtaalta kamera päätyi Britanniaan, josta puhelimen omistaja latasi sen keskustelupalstalle.
Kuva lähti nopeasti kiertämään keskustelupalstoilla ja käyttäjät yrittivät tunnistaa häntä.
IPhonea valmistava Foxconn tunnisti naisen työntekijäkseen. Yhtiö antaa hänen pitää työpaikkansa ja kutsuu tapausta “kauniiksi erehdykseksi”.
Nainen sen sijaan on hyvin kiusaantunut saamastaan julkisuudesta. - Hän on vain nuori tyttö, joka tuli kaupunkiin maaseudulta. Hän on ensi kertaa tällaisessa tilanteessa, Foxconnin edustaja sanoi South China Morning Postille.
- Hän pelkää kovasti julkisuutta. Hän halusi lopettaa työnsä, mutta sanoimme hänelle, että pitää vapaapäivän ja palaa siten työhön.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten 16:12
- Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin 11:45
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta 16:01
- Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut 15:50
- Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen 15:14
- "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla" 13:33
- Homoja Twitterissä solvannut laitettiin jäähylle 10:46
- Lisää
-
266 e
HP Z600 (2 x Xeon E5520, 6 Gt, 500 Gt, Win 7 Professional ja WinXP), keskusyksikkö
-
116 e
HP XW9400 (Opteron 2220, 2 Gt, 250 Gt, WinXP Pro ja Win Vista Business), palvelin
-
89 e
HP RP5700 (Pentium E2160, 1 Gt, 160 Gt, Win XP Embedded for Point of Service), keskusyksikkö
-
87 e
HP RP5700 (Pentium Dual Core E2160, 2 Gt, 250 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
86 e
HP RP5700 (Pentium Dual Core E2160, 1 Gt, 160 Gt, FreeDOS), keskusyksikkö








Kommentit (17)
Tiedä mistä ruumiinosista otettuja kuvia iPhoneista tulevaisuudessa ilmestyy. :)
Hei, herätys nyt siellä! Oletatko ihan tosissaan näin? Vähän realismia kehiin, pliis.
Vaikka meillä onkin muotia toistella joka puolella lauseita "Amerikkalaistyylinen vapaus" ja "Tiibet vapaaksi" (mitähän tuokin tarkoittaa?), sekä "Kiinan ihmisoikeusongelmat", saa sentään vielä omillakin aivoilla hetken miettiä.
Miksi tuolla kuvan tytöllä olisi mitään ongelmia tiedossa? Uskon hänen jatkavan töitään aivan normaalisti.
aika varmaan puhuttelu ja potkut jos se ei pääse julkisuuteen. Kiinalainen kuri tehtaissa on kova ja ammattijärjestöt eivät ole suuren yleisön tiedossa.
Sillä ei ole mitään tekemistä Tiibetin kanssa, just business..
Ymmärrän täysin että hän haluaa normaali elämää. Onko tämä oikeasti niin suuri uutinen, internet sallii (ei pidä estääkään) tälläisen asian tulla uutiseksi. Kyseessä ei ole todellakaan big deal.
Kaikkea hyvää tälle nuorelle naiselle ja normaalia elämää.
Jep, tiedän jotain Kiinalaisista elektroniikkatehtaista, useassa käyneenä.
Kuri on kova, se on selvä. Mutta kova alkaa olemaan myös työvoimapula, jos ei nyt ihan vielä, mutta merkkejä siitä jo näkyy. Rekrytoinnissa on ongelmia jo Kiinassakin ja palkkataso on kovassa nousussa. Ei siellä ole varaa heittää työntekijöitä ulos turhan takia.
Eikä siellä oikeasti ole asiat niinkuin oli entisessä N-liitossa pahimpaan aikaan, vaikka lännessä nyt jatkuvasti korostetaankin kaikkia (harvinaisiakin) negatiivisia asioita Kiinasta.
Mutta tärkeimpänä, jota mediassakaan ei ole huomioitu: Tuo kuvan tyttö ei ottanut tuota kuvaa. Yleensä kuvan ottaa joku muu kuin kuvassa näkyvä henkilö! Näin myös Kiinassa, ihmisoikeusongelmista huolimatta...
Juu varmasti, vai menikö sittenkin toisin päin??!!!
pari päivää sitten ei ollut iphone-uutista kokonaiseen vuorokauteen digitodayssä. saanko nyt rahani takaisin? nimim. pettynyt tilaaja
Henkilökohtaiset terveiset puhelimen tai laitteen koonneelta tai ainakin sen laadun tarkistaneelta toisi vähän henkilökohtaista leimaa juttuun. Nokia herätys!
Tuontyyppisiä muitakin "pääsiäismunia" voisi jättää enemmänkin puhelimiin ja muihin laitteisiin.