Julkishallinto keskustelee sosiaalisesta mediasta täpötäydessä seminaarissa

Sosiaalinen media kiinnostaa julkista hallintoa.
1.9.2008 08:50 Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää Helsingissä 4. syyskuuta seminaarin sosiaalisesta mediasta. Puhujiksi on kutsuttu sosiaalisen median huippuasiantuntijoita eri aloilta.
Ministeriön mukaan tilaisuus liittyy Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan toimintaan, ja se täyttyi jo etukäteen.
Sosiaalinen media tarkoittaa joukkoa verkkopalveluita, joiden suosio perustuu käyttäjien tuottamaan ja jakamaan sisältöön. Esimerkkejä ovat muun muassa keskustelupalstat, blogit ja wikit
Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo, että sosiaalisen median alle luettavat verkkopalvelut ovat monille arkinen kommunikaation ja yhteisöllisen toiminnan väline. Ne ovat muokanneet ihmisten tapaa tuoda esille kokemuksiaan ja osallistua yhteiseksi koettuihin asioihin. Organisaatioille ne ovat tarjonneet mahdollisuuden muuttaa tapaa toimia, innovoida ja kehittyä.
Seminaarin ajatus on avata keskustelua sosiaalisen median mahdollisuuksista saada aikaan uudenlaista vuorovaikutusta yhteiskunnassa, organisaatioissa ja yhteisöissä. Tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia sosiaalisen median kehittymisellä on kansalaisten arkeen, yritysten liiketoimintaan ja koko yhteiskuntaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:07 Kiina vaatii kännykän ostajalta henkkareita
- 10:52 Roskaposti valtasi iTunesin yhteisöpalvelun
- 10:45 Huawei tuo markkinoille halvan Android-luurin
- 2.9. Facebook antoi rukkaset Steve Jobsille
- 2.9. Kytkysopimusten ketjutusta kielletään lailla - jälleen
- 2.9. Samsung ei suunnittele Symbian-puhelimia
- 2.9. Samsung pisti iPadin tappajalle kovan hinnan
- 2.9. Lindén ajaa laajakaistaan kotitalousvähennystä
- 2.9. Tieto sai suuren asiakkaan Suomessa
- 2.9. Steve Jobs survaisi, Google väisti
- 2.9. Tieto perustaa yhteisyrityksen Venäjällä
- 2.9. HP palaa valtion pc-toimittajaksi
- 2.9. Nokian puhelimiin tulossa uusi nopea kirjoitustapa
- 2.9. Yahoo menettää liittolaisen Koreasta
- 2.9. Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun
- 1.9. Apple esitteli uuden iPod-malliston ja tv-laitteen
- 1.9. AutoCAD palaa Macille
- 1.9. Sony esitteli uudet e-lukulaitteet
- 1.9. FT: Sony paljastamassa uuden musiikkipalvelun
- 1.9. Tietopankki auttaa tunnistamaan vammaisuhrit
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 31.8. Näin estät Facebookia jakamasta sijaintiasi
- 2.9. Nokian puhelimiin tulossa uusi nopea kirjoitustapa
- 31.8. Meegon seuraava versio julki lokakuussa
- 2.9. Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun
- 1.9. Apple esitteli uuden iPod-malliston ja tv-laitteen
- 31.8. Facebook-palvelu kaatui
- 2.9. Facebook antoi rukkaset Steve Jobsille
- 2.9. Samsung pisti iPadin tappajalle kovan hinnan
- 2.9. Steve Jobs survaisi, Google väisti
- 1.9. Kaupalliset tv-kanavat valmiita teräväpiirtoon
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 31.8. Pääomasijoittajat kiinnostuneita Nokia Siemensistä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.9. Apple esitteli uuden iPod-malliston ja tv-laitteen
- 2.9. Nokian puhelimiin tulossa uusi nopea kirjoitustapa
- 31.8. Meegon seuraava versio julki lokakuussa
- 2.9. Steve Jobs survaisi, Google väisti
- 2.9. Samsung pisti iPadin tappajalle kovan hinnan
- 31.8. Facebook-palvelu kaatui
- 2.9. Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun
- 1.9. Kaupalliset tv-kanavat valmiita teräväpiirtoon
- 1.9. Windows-käyttäjä jää ilman Applen suoraa nettilähetystä
- 2.9. Facebook antoi rukkaset Steve Jobsille
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Kiina vaatii kännykän ostajalta henkkareita 11:07
- Kytkysopimusten ketjutusta kielletään lailla - jälleen 14:29
- Lindén ajaa laajakaistaan kotitalousvähennystä 13:20
- Tietopankki auttaa tunnistamaan vammaisuhrit 15:43
- Wikileaksin Assangea epäillään uudestaan raiskauksesta 13:35
- Suomi tekee vähiten verkkoinvestointeja EU:ssa 11:14
- Äänestyskoneen aukot paljastanut pääsi vapaaksi 11:26
- Nokia avaa sähköpostinsa Intian tiedustelulle 17:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sony tekee pesäeroa kuvaputkiin
03.09.2005 Sonyn uusien litteiden televisioiden tavaramerkki on syyskuun alusta lähtien Bravia. Lyhenne tulee sanojen Best Resolution Audio Visual Integrated Architecture alkukirjaimista.
Kolme vuotta sitten
Done Solutionsille uusi toimitusjohtaja
03.09.2007 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin toimitusjohtajaksi on nimitetty maanantaista alkaen Olli-Pekka Salovaara.
Taloussanomat
- Näin paljon asunnon hinnassa on ilmaa 06:01
- IMF: Suomen talouden näkymissä suurta epävarmuutta 08:20
- Hypo: Asuntomarkkinoilla näkyy vauhtisokeutta 09:51
- Carnegie ostaa HQ Bankin 11:07
- Meksikonlahden onnettomuus oli vain tulipalo 09:02
- "Monella on tyhjä työ" 15:26
- Yle vähentää väkeä Svenska Ylestä 10:56
- Varo, voit olla pankille C-luokan asiakas 06:01
- SVT: Shell kaupittelee asemiaan ST1:lle 20:46
- EKP:n Trichet tyrmää tuplataantuman 16:57
- » Taloussanomat.fi
















Kommentit (1)