Thaimaan levottomuudet näkyvät myös verkossa

Bangkokiin kokoontuneet opposition mielenosoittajat vaativat pääministerin eroa.
Kuva: CHAIWAT SUBPRASOM / Lehtikuva
4.9.2008 14:28 Mittavien mielenosoitusten ja hallituskriisin kanssa kamppaileva Thaimaa on vaikeassa tilanteessa myös verkon suhteen.
Thaimaan suurimman teleoperaattorin, valtiollisen CAT Telecomin, työntekijöitä edustava ammattiliitto uhkasi aiemmin tällä viikolla lakolla, joka katkaisisi liki kaikki internet-yhteydet muihin maihin.
Torstaiksi suunniteltu laaja, valtiollisiin yrityksiin kohdistunut lakonuhka kuitenkin väistyi, kun Thaimaan armeijaa johtava Anupong Paojinda lupasi, ettei mielenosoittajia kohtaan käytettäisi voimaa.
Pääkaupunki Bangkokissa on pidetty viime päivinä suuria mielenosoituksia, joissa on vaadittu pääministeri Samak Sundaravejin eroa. Samak julisti kaupunkiin poikkeustilan tiistaina.
Englanninkielisen thai-sanomalehden Bangkok Postin mukaan maan internet-yhteydet toimivat normaaliin tapaan torstaina.
Noin 40 prosenttia valtiollisen teleyhtiön 5600 työntekijästä jätti kuitenkin työpaikkansa osallistuakseen hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin.
Pääministeri on luvannut järjestää kansanäänestyksen hallituksen kohtalosta mielenosoitusten lopettamiseksi.
Hallitus sulkee
sivuja
Aikaisemmin viikolla Thaimaan hallitus aloitti puolestaan internetin "siistimisen". Maan it-ministeri on hankkinut oikeudelta päätöksen 400 nettisivun sulkemiseksi.
Ministeriö kertoo löytäneensä maaliskuun ja elokuun välisenä aikana yli 1200 verkkosivua, jotka horjuttavat järjestystä ja ovat lainvastaisia, Bangkok Post kertoo verkkosivuillaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn 09:12
- Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista 07:00
- Web-hotelli sulki Nestespoil.comin 12:45
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (1)
Mitähän siellä on?