Effi: Brax torppasi haastattelussa ministeriönsä auditointiraportin

Oikeusministeri Tuija Brax kertoi tällä viikolla, että kyllä se science-fictionin puolelle menee, jos joku onnistuisi vaalituloksia sabotoimaan.
Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva
5.9.2008 08:56 Oikeusministeri Brax tyynnyttelee sähköäänestyksestä huolestuneita ja tulee samalla torpanneeksi ministeriönsä teettämän auditointiraportin tieteisfantasiana, arvioi kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland ry.
Ennen Dieboldina tunnettu sähköisiä äänestyslaitteita valmistava yhdysvaltalainen yritys Premier Election Solutions joutui tunnustamaan äskettäin, että sen 34 osavaltiossa käytössä oleva äänestysjärjestelmä voi huomaamatta hukata ääniä. Effin mukaan huolestuttavaksi tämän tekee, että se oli Suomeen lanseerattavaa järjestelmää paljon kattavammin auditoitu eikä vikaa oltu silti havaittu ajoissa.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) korosti torstaina Uudessa Suomessa, että ongelmia ei voi olla täällä.
– Amerikassa tapahtunut moka ei voi mitenkään tapahtua Suomessa, kun täällä jokainen sähköisesti annettu ääni kirjataan vaalivirkailijan toimesta ylös. Äänestystä kontrolloidaan samalla tavalla, kuin perinteistä äänestystä. Äänet eivät siis voi kadota minnekään.
Effin mukaan oikeusministeriön sähköisen äänestyksen auditointiraportin sivulla kolme sanotaan kuitenkin päinvastastaista.
– Auditoitavan järjestelmän äänestystilanne poikkeaa olennaisesti nykysysteemistä. Lippuäänestyksessä äänet pudotetaan vaaliuurnaan julkisesti, jolloin äänestäjä tietää ja vaalivirkailijat voivat todistaa äänen menneen uurnaan. Tarkasteltavassa järjestelmässä äänien siirtymistä sähköiseen uurnaan ei todista kukaan.
Brax jatkaa Uudessa Suomessa:
– Kyllä se science-fictionin puolelle menee, jos joku onnistuisi vaalituloksia sabotoimaan.
Effi kertoo, että auditointiraportin sivulla kuusi kerrotaan, että "joukko järjestelmän sisäpiiriläisiä pystyy periaatteessa generoimaan kokonaan uuden, aidon näköisen sähköisen vaaliuurnan ja järjestämään siitä laskettavat vaalitulokset haluamikseen".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan 16:47
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla 13:37
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (24)
Maassa jossa poliisi pahoinpitelee ministeriä julkisesti - ilman syytettä.
Maassa jossa poliisi uhkailee yleistä syyttäjää julkisesti - ilman syytettä.
Ja mitä tekee oikeuasministeri ?
Menee lounaalle.
Kuka helvetti päästi ämmiä tonne päättämään tärkeistä asioista?
Poliisin puoleltahan on vaadittu syytteen nostamista näistä uhkauksista mutta ko. syyttäjä ei suostu. Pelkääkö että mitään ei löytyisi vai mistä on kyse.
Poliisi tutkii poliisin tekemiä uhkauksia tämä on jo vitsi. Ei Korppi korpin silmää noki.
"Millään muilla mailla kuin suomella se ei ole riskiä vailla"
tuija.brax@eduskunta.fi
Oikeustieteen kandidaatin koulutuksella tuskin ymmärtää paljoa science fictionin tai äänestystietokoneiden päälle.